Irtisanotuksi tuleminen on järkytys, mutta elämän on jatkuttava. Mikko Rita lähti sukeltamaan ja ryhtyi sitten pyörittelemään vaihtoehtojaan. Anna Aromaa haki ensimmäistä uutta paikkaa jo samana päivänä.
Ensimmäiseen aamuun ilman töitä ei ollut rutiinia, kuten työaamuihin ennen sitä. Toimittaja Anna Aromaa istui pöllähtäneenä miettimässä, että nyt ei sitten tarvitsekaan lähteä mihinkään.
Edellisiltana hän oli työporukalla syömässä ja istumassa Sanomatalon Painobaarissa. Illan mittaan käytiin läpi, ketkä kaikki olivat vielä ja ketkä kaikki eivät enää olleet töissä. Hän ei ollut.
”Aamulla meni pari tuntia ihmetellessä. Sitten lähdin pesutupaan, ja päivä rupesi rullaamaan”, Aromaa sanoo.
Anna Aromaa, 57, ehti työskennellä Sanomalla Glorian Kodissa 14 vuotta vakituisena sisustustoimittajana, kunnes hänet irtisanottiin lokakuussa 2015. Määräaamuna yt-neuvottelujen päätteeksi hän odotti kotonaan, saisiko sen klassisen sähköpostin, jolla työntekijä kutsutaan tuotannollisista ja taloudellisista syistä ”neuvottelemaan.” Kun viesti tuli, irtisanomista ei mainittu, mutta Aromaa tiesi, että juuri sitä se tarkoittaa.
Irtisanominen ei ollut kiva tilanne, mutta oli siinä myös jotain koomista, Aromaa sanoo.
”Päätoimittaja ja toimitusten esimies näyttivät kuin haudasta nousseilta. Mietin, että minuthan tässä irtisanotaan, mennään nyt asiaan vaan.”
Kun Aromaa tuli ulos kabinetista, maailma näytti samalta kuin ennenkin. Hän meni työpisteelleen tallentamaan vuosien varrella tekemiään kuvia, tärkeimpiä käyntikorttejaan. Ajatus freelanceriksi palaamisesta ei kauhistuttanut. Hän tiesi osaamisensa tarkoin ja oli miettinyt, miten ja kenelle sitä kannattaisi nykymaailmassa myydä.
Kun Aromaa latasi kuvia, joku vinkkasi Avotakan hakevan sisustustoimittajalle sijaista. Hän täytti hakemuksen heti, koska ilmoitus oli viimeistä päivää voimassa.
”Mitä tässä peukaloita pyörittelemään, saman tien hakemaan vaan”, hän muistaa ajatelleensa.
Aromaa oli mielessään käynyt läpi irtisanomista pitkään. Talossa oli kolmas perättäinen yt-syksy, ja laskevia levikkejä ja kvartaalikäyriä oli tuskailtu vuosia. Keskustelu oli vellonut siinä, mitä tehdä verkkoon ja kannattaako printtiä enää tehdä. Erikoistoimittajan päätyötä olivat sisustuskuvaukset, joita lehdet ostavat myös ulkoa.
Vähitellen ajatus pysyvästä työpaikasta oli alkanut tuntua utopialta ja irtisanomiset tavalliselta arkipäivältä.
”Ajattelin, että jos lehden levikki laskee ja ilmestymiskerrat vähenevät, on päivänselvää, että meikäläisen vuoro on joku päivä tulossa.”
B-suunnitelma auttaa pysymään toimintakykyisenä, sanovat ilman työtä jääneiden journalistien tarinoita tutkivat Kari Koljonen ja Auli Harju Tampereen yliopiston COMET-tutkimuskeskuksesta. Olkoon se sitten aluksi vaikka päivämäärä, johon saakka antaa itselleen luvan rypeä tapahtuneessa ja sitten ei enää. Vaikka suru- ja luopumistyötä pitää tehdä, katkeruudessa vellominen ja sen pohtiminen, mitä olisi voinut tehdä toisin, jotta töitä nyt olisi, ei auta eteenpäin.
Silti huonosta fiiliksestä irtautuminen on helpommin sanottu kuin tehty etenkin, jos irtisanotulla on takana pitkä työsuhde samassa talossa.
”Silloin tuntuu siltä, että työnantaja ei arvosta, ja viha ja katkeruus heräävät”, Auli Harju sanoo.
Anna Aromaa sai paljon apua pääluottamusmies Ilja Ojalalta. Tämä sanoi heti, ettei irtisanomista pidä ottaa henkilökohtaisesti eikä sen syitä kannata jäädä tivaamaan, koska kunnon vastausta ei kuitenkaan saa.
”Ajattelin kyllä itsekin, ettei se ole työtaidoistani kiinni, koska tiedän, että olen duunissani hyvä. Jos pystyy hyväksymään tapahtuneen ja ajattelemaan, että maailmassa on pahempiakin asioita kuin tulla irtisanotuksi, säästää uuden miettimiseen energiaa.”
MTV:n toimittaja Mikko Rita, 40, oli kesäkuussa 2015 matkalla Helsingin Seutulaan täyttämään sukelluspulloja, kun hän sai puhelun esimieheltään. Soittajan äänensävystä kuuli heti, ettei asia koskisi ylennystä tai palkankorotusta. Kun Rita sai tietää, että hänelle oli varattu aika päätoimittajan kanssa, hän tiesi varmasti, mitä tulisi tapahtumaan.
”Puhelun jälkeen mietin, että tämä meni nyt näin, tämä polku loppuu tähän. Sitten tuli jännä tarve avautua tilanteesta, ja heti perillä aloin puhumalla purkaa, että mitäs tässä nyt oikein tapahtuukaan. Puolituttu kaveri kuunteli ymmärtäväisenä.”
Ritalla ei ollut rysäyksen hetkellä mitään B-suunnitelmaa. Hän oli työskennellyt Maikkarissa kaikkiaan yli yksitoista vuotta ja oli ”väistänyt luodin” jo useammissa yt-neuvotteluissa. Nytkään hän ei ollut huolissaan, koska ei ole asioita ennakkoon murehtivaa tyyppiä. Sitä paitsi perheeseen oli hiljattain syntynyt vauva ja Rita ajatteli, että perheelliset olisivat suojassa.
Seuraava puoli vuorokautta tuntui pitkältä. Ilta ja yö menivät istuskellessa ja sometellessa kohtalotovereiden kanssa. Aamulla olo tuntui yllättävän valmiilta kuulemaan ikävät uutiset – vai oliko se sitten itsensä suojelemista ylirationalisoimalla asiaa. Tottakai irtisanominen myös harmitti, ei sitä voi kiistää.
”Varmuuden tilalle astuivat huoli ja epävarmuus, ja epävarmuushan on tuskaa.”
Irtisanomisen jälkeen Ritan työvelvoite päättyi heti ja hän käveli ulos entiseksi muuttuneelta työpaikaltaan. Pudotusta tyhjenevään arkeen pehmensi samaksi illaksi sovittu lähtö Saaristomerelle sukeltamaan. Siitä alkoi sattumoisin myös hänen kesälomansa.
Rita ei hakenut kesällä töitä, sillä palkallinen irtisanomisaika kesti lokakuun puoliväliin. Elokuussa hän kuuli Radio Helsingin sisällöntuottajan paikasta ja päätti hakea, sillä hän oli kanavan pitkäaikainen kuuntelija. Hakuprosessi oli piinaavan pitkä ja sisälsi työläitä tehtäviä. Sitä makeampi oli tunnelma, kun päätoimittaja Maria Veitola soitti hänelle lokakuun alussa helsinkiläisen kahvilan terassille, että tervetuloa töihin.
”Maikkariin pääsin aikanaan yhden tutun avulla, mutta nyt olin ihan itse hankkinut työpaikan. Se tuntui aidolta uudelta alulta ja oli kyllä riemukas päivä”.
Potkuja jälkeenpäin miettiessään Rita on järkeillyt, että vaikeuksissa pitkään olleen yhtiön piti kurssinsa korjaamiseksi irtisanoa, ja sen näkökulmasta rationaalinen kohde olivat pitkään töissä olleet, joilla oli paljon työsuhteeseen liittyviä etuja. Se on auttanut: hän ei tunne entistä työnantajaansa kohtaan kaunaa, katkeruutta tai oikeastaan mitään.
Tampereen tutkimukseen osallistuneista, vuosina 2008–2015 ilman töitä jääneistä journalisteista noin puolet oli selkeästi työllistyneitä. Työttömänä oli noin viidennes, muussa tilanteessa eli työllistettynä, eläkkeellä, osittain freelancerina, keikkatöissä, osaaika-, pätkä- tai silpputöissä, apurahalla tai työttömänä omaehtoisena opiskelijana noin kolmannes. Tutkimukseen osallistui 117 journalistia.
Osittain tai kokonaan uudelleen työllistyneistä 65 prosenttia oli journalistissa töissä. Uudelleen työllistyneitä haastatellut Kari Koljonen näkee heissä yhteistä ”perkele!-asennetta”, jonka taustalla on vakaa päätös löytää töitä. Silti kyse on myös tuurista, tilaisuuksien avautumisesta sopivasti ja oikeassa paikassa olemisesta oikeaan aikaan. Ilman töitä jääminen ei automaattisesti tarkoita aktiivisuuden puutetta.
Yksi tutkimuksen isoja havaintoja on, että TE-toimistoista ei juuri ollut työttömille journalisteille tukea. Vaikka he tiesivät etukäteen, ettei sielläkään juuri ole media-alan paikkoja tarjolla, byrokratiaa ja ”kyllä sä toimittajana osaat oman CV:si tehdä” -tyyppisiä vastauksia tuntui vaikealta kohdata.
Auli Harju muistuttaa, että journalistit ovat aktiivista väkeä.
”Heistä on outoa, että joku estää heitä työttömyysturvan menetyksen uhalla tekemästä sitä, mikä tuntuisi vievän eteenpäin, kuten freelancetyötä tai opintoja.”
Osa muualle kuin journalismin pariin työllistyneistä oli tilanteeseensa oikein tyytyväisiä esimerkiksi siksi, että tehtäväksi oli löytynyt viestinnän työtä, jossa saattoi edelleen hyödyntää rakkaita journalistin taitojaan ja eetostaan.
Pääosa uudelleen työllistyneistä, etenkin naisista, oli kuitenkin alle viisikymppisiä. Monelle uudelleen työllistyminen tarkoitti työskentelyä määräaikaisena, pätkätyöläisenä tai ajoittain freelancereina, jolloin toimeentuloa leimasi epävarmuus.
Mikko Ritan pesti Radio Helsingissä jäi lopulta vain puolen vuoden mittaiseksi. Kanavan talousvaikeudet toivat pakkolomat, jotka osuivat ensimmäiseksi niihin, joilla ei ollut eetterissä omaa ohjemaa. Hän ryhtyi taas katselemaan ympärilleen ja pääsi Ylen yhteiskuntatoimituksen Metropoli-tiimiin määräaikaiseksi toimittajaksi. Piipahdus Radio Helsinkiin osoittautui hyödylliseksi Yle-pestin kannalta.
”Pääsin Yleen tekemään pääkaupungin aiheita siksi, että olin käsitellyt niitä Radio Helsingissä. Vaikka työ Ylessä muistuttaa paljon työtäni Maikkarissa, olen irtisanomisen jälkeen kehittynyt ammatillisesti paljon, kun olen nähnyt uusia ihmisiä ja paikkoja.”
Irtisanomisen jälkeisenä kesänä Rita pyöritteli mielessään myös muita kuin journalistisia töitä. Ylen viimeisimpien uudistusten vaikutukset uutispuolelle ja hänen mahdollisuuksiinsa jatkaa siellä ovat vielä epäselvät.
”Eihän se hyvää tee, jos joutuu hakemaan töitä monta kertaa lyhyen ajan sisällä. Toisaalta itseni ja haluamisieni ravisteleminen olisi tehnyt hyvää jo Maikkarin aikoina”, Rita sanoo.
Tampereen tutkijoiden kysymykseen alanvaihdosta 44 journalistisen työn tekijästä 31 vastasi harkinneensa sitä. Työttömistä tai muita kuin journalistisia töitä tehneistä reilu puolet olisi halunnut palata journalistiseen työhön. Osa uudelleen työllistyneistä piti kohtaamaansa pakollista breikkiä hyvänä.
”Journalismi on kutsumusammatti, joka saattaa jättää muun elämän varjoonsa. Muutos työelämässä oli pakottanut miettimään suhdetta työhön ja elämänarvoja”, Kari Koljonen sanoo.
Jo parin viikon kuluttua irtisanomisestaan Anna Aromaa oli Avotakan työpaikkahaastattelussa A-lehdillä. Kun soveltuvuustestit oli selvitetty, hän sai paikan. Uusi työ on samanlaista kuin Sanomallakin.
Uudella työnantajalla, perheyrityksessä, erityisen kivalta on tuntunut toiveikkaampi ilmapiiri kuin pörssiyrityksessä. Avotakan toimituksessa on töissä vanhoja tuttuja, pari myös Sanoman ajoilta. Työnteko sujuu. Ainoa huono puoli on, että Sanomaan jääneitä työkavereita on ikävä.
Löydettyään uutta työtä jo palkallisella irtisanomisajalla Aromaa tietää olevansa todella onnekas. Vaikka freelanceriksi paluuta suunnitellessa asiakkaiksi tuli mietittyä muitakin firmoja kuin mediataloja, hän ei koskaan haluaisi luopua journalistin työstään kokonaan.
Kun vuoden työsopimus solmittiin, Aromaa päätti olla etukäteen murehtimatta sen loppumista. Päätös oli hyvä. Tätä juttua viimeisteltäessä Aromaa sai nimittäin tietää, että hänet vakinaistetaan.
Tekstin tutkimustiedot ovat Tampereen yliopiston COMET-tutkimuskeskuksen Irtisanottujen toimittajien uudet työt -tutkimuksesta, joka valmistuu tämän vuoden aikana. Siihen osallistui 117 journalistia, jotka ovat jääneet ilman työtä vuosina 2008–2015. Tutkimuksen puhelinhaastatteluja tehtiin lokakuusta 2015 huhtikuuhun 2016.
Uusimmassa lehdessä
- Työelämäprofessori Laura Saarikoski haluaa opettaa kannattavan journalismin tekemistä. Opiskelijoita kiinnostaisi enemmän se, miten jaksaa työelämää.
- Luottamushenkilön on oltava diplomaatti, sanoo A-lehtien Elisa Miinin
- Haastattelun ja taustakeskustelun raja on selvä vain periaatteena