Jeesus oli hyvä esikuva jokaiselle journalistille, kirjoittaa Seppo Simula.
Miten kristillinen lehti voi esittää sellaisia mielipiteitä, että uskovaiset loukkaantuvat? Onko sopivaa julkaista kirkollisessa lehdessä osoittelevia pilapiirroksia aiheista, jotka jakavat voimakkaasti kansaa? Miten on mahdollista, että seurakuntien lehti asettuu niin yksipuolisesti kirkon virallista kantaa vastaan?
Tämänkaltaisia kysymyksiä on singahdellut ilmoille parinkymmenen vuoden ajan Kirkko ja kaupunki -lehden ympärillä. Vastaus on yksinkertainen: Lehti noudattaa linjaansa, jonka julkaisija on määritellyt. Jos julkaisija haluaa reipasta ja rohkeaa lehteä, jonka yhtenä tehtävänä on osallistua kirkossa ja yhteiskunnassa käytävään keskusteluun, pitää toimituksen yrittää sellaista tehdä.
Yhteiskunnallista keskustelua ei synny eikä siihen osallistuta sanomalla, että tästä tai tuosta pitäisi keskustella. Sitä syntyy heittämällä peliin reipas teesi. Sen jälkeen voi rauhassa jäädä odottelemaan antiteesiä. Siitä mennään eteenpäin synteesiin ja niin edelleen. Jos lehdessä otetaan kantaa reippaasti, pitää antaa tilaa myös reippaille vastakkaisille mielipiteille. Ihan parasta on tulla haukutuksi omassa lehdessä. Se on sananvapautta. Lukijoihin täytyy luottaa, he tekevät omat päätelmänsä ja jatkavat omaa keskusteluaan.
Entäpä jos joku suuttuu tai loukkaantuu? So what? Mikään ei muutu ellei joku suutu. Kun joku viiltää naarmua omaan ehjään maailmankuvaan, se sattuu. Silloin kuohahtaa. Vielä 1990-luvulla tuli kansioittain fanipostia ja kuunneltiin luuria korva punaisena. Nyttemmin palaute tulee etupäässä sähköisenä. Somessa porukka saa lisää voimaa kuohuntaansa ja palaute käy yhä härskimmäksi. Monilta on kadoksissa soveliaisuuskoodit tykkänään.
Kaiken somehuutamisen keskellä lehdistön tehtävä on sitkeästi antaa oikeaa tietoa ja käydä omalla tavallaan yhteiskunnallista keskustelua. Se on demokraattinen tie muutoksiin. Lukijat viime kädessä ratkaisevat, minkä painoarvon antavat yhtäältä punnituille puheenvuoroille, toisaalta kevyille yksisilmäisille heitoille.
Joskus saattaa tuntua, että keskusteluun osallistuminen on tuuleen huutamista. Eivät ihmiset toki muuta mielipiteitään noin vain, vaikka kuinka kirjoittaisit ihmisten ja enkelien kielillä. Asenneilmaston muutos vie aikaa. Verkallensa painuu vuoreen rauta. Esimerkiksi ihmisten asenne sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin oli 20 vuotta sitten aivan muuta kuin tänään. Pitkä tie on kuljettu.
Ei tarvitse olla suuri profeetta ennustaakseen, että seuraavat vähintään 20 vuotta Suomessa väännetään asenteista maahanmuuttajiin. Kumpi valtaa alaa enemmän, avara ja ihmisten samanarvoisuuteen uskova vai sulkeutunut ja erilaisuuteen epäluuloisesti suhtautuva linja?
Jeesus ei ollut mikään jeesmies. Hän ei myötäillyt aikansa yleistä mielipidettä vaan asettui epäröimättä hyljeksittyjen ja syrjäytettyjen puolelle. Ei hän säästellyt sanaista arkkuaan, oli sitten kyse temppelin pyhyyden turmelleista rahanvaihtajista tai aikansa vallanpitäjistä, jotka kätkivät pyrkimyksensä hurskauden kaapuun. Hyvä esikuva kristilliselle journalistille. Siis jokaiselle journalistille.
Uusimmassa lehdessä
- Työelämäprofessori Laura Saarikoski haluaa opettaa kannattavan journalismin tekemistä. Opiskelijoita kiinnostaisi enemmän se, miten jaksaa työelämää.
- Luottamushenkilön on oltava diplomaatti, sanoo A-lehtien Elisa Miinin
- Haastattelun ja taustakeskustelun raja on selvä vain periaatteena