Janek Luts synnyttää Viron yleisradion uutta venäjänkielistä tv-kanavaa. Hän uskoo laatuun.
Työ alkoi nollasta. Rahaa on 2,5 miljoonaa euroa ja tavoitteena, että yhdeksässä kuukaudessa Viron yleisradioyhtiöllä ERR:llä on uusi tv-kanava.
”Teemme nyt sen, mistä on puhuttu 20 vuotta”, sanoo kehitysjohtaja Janek Luts, 45.
Virossa asuu yli 380 000 ihmistä, jotka puhuvat ensimmäisenä kielenään venäjää. ERR:llä on jo venäjänkielinen radiokanava, ja tv:n iltauutisia sekä verkkosivuja tehdään venäjäksi. Maassa on myös kaupallisia venäjänkielisiä lehtiä ja radiokanavia. Se ei kuitenkaan riitä.
”Maailma katsoo liikkuvaa kuvaa, mutta kaupallisella medialla ei näytä lähiaikoina olevan mahdollisuutta tuottaa sitä venäjäksi”, Luts perustelee julkisen palvelun kanavan tarpeellisuutta.
Tammikuussa ulkoministeri Erkki Tuomiojan Hufvudstadsbladet-haastattelusta nousi kohu. Tuomioja ei kannattanut EU-tasolla tehtyä aloitetta vastapropagandan tekemistä ja liitti aloitteen balttien nationalismiin. Hän myös totesi, ettei Baltiassa ole herätty tarjoamaan uutisia venäjäksi kuten Suomessa on tehty.
”Herra ulkoministeri ei ollut ihan perillä tilanteesta”, Luts sanoo ja muistuttaa ERR:n 23-vuotiaasta venäjänkielisestä radiokanavasta. Tv-kanavansa sisältöä Luts kuvailee näin:
”Haluamme käsitellä paikallisia asioita, Viroa ja Eurooppaa, eli niitä asioita, joista puhutaan päivittäin viron kielelläkin.”
”Mutta on asioita, joita ei ole mahdollista tehdä yksittäisten valtioiden tasolla, kuten pitkiä elokuvia tai tv-sarjoja. 90 prosenttia venäjänkielisestä kulttuuritarjonnasta tehdään Venäjällä. Kuitenkin Euroopassa asuu noin 50 miljoonaa venäjää puhuvaa ihmistä. Eurooppaan tarvittaisiin keskus, joka loisi sisältöjä venäjän kielellä”, Luts sanoo.
Onkin kysytty, kuka alkaa katsoa kanavaa, kun Virossa tv:stä näkyy Venäjän kanavien isolla rahalla tehtyä show’ta. Luts uskoo, että uusi kanava löytää katsojakunnan.
”Se vie aikaa. Jos keväällä 2018 jokainen venäjää ensimmäisenä kielenään puhuva on löytänyt kanavalta 15 minuuttia katsottavaa viikottain, olemme onnistuneet. Emme tee vastapropagandaa vaan tarjoamme vaihtoehdon.”
Kuva: Janek Lutsin luotsaama uusi tv-kanava haastaa Viron tv-verkossa näkyvät, Venäjältä tulevat valtiolliset tv-kanavat.
Työnimeltään ETV3
- Venäjänkielisen tv-kanavan tavoitteena on tarjota alkuun 20 – 30 tuntia omaa sisältöä viikossa.
- Muuta ohjelmaa ostetaan esimerkiksi BBC:ltä.
- Lähetykset alkavat syys-lokakuussa 2015.
Uusimmassa lehdessä
- Työelämäprofessori Laura Saarikoski haluaa opettaa kannattavan journalismin tekemistä. Opiskelijoita kiinnostaisi enemmän se, miten jaksaa työelämää.
- Luottamushenkilön on oltava diplomaatti, sanoo A-lehtien Elisa Miinin
- Haastattelun ja taustakeskustelun raja on selvä vain periaatteena