Nimitys

Tuttuun porukkaan

Antonia Berg aloittaa toukokuussa MTV Uutisten politiikan ja talouden erikoistoimittajana.

Miksi siirryt pitkältä Yle-uralta Maikkariin?

Maikkarilla oli auki politiikan toimittajan paikka, jota sikäläiset kollegat kehottivat hakemaan sanoen, että sopisin joukkoon ja olisin siinä hyvä. Kun selvitin työnkuvaa ja työehtoja, sain tarjouksen, jota en voinut vastustaa.

 

Olitko lähtökohtaisesti ajatellut hakea uutta työtä?

En ollut, mutta tiesin kyllä, että Maikkarissakin on hyvä porukka. Politiikan toimittajat tuntevat toisensa hyvin, koska vietämme paljon aikaa yhdessä eri ovien takana. Hain Maikkariin ennen kuin tiesin Svenska Ylen yt-neuvotteluista, mutta totta kai on hyvä, että lähtöni pelastaa jonkun toisen pään.

 

Miten journalismin tekeminen suomeksi eroaa ruotsiksi tekemisestä?

En usko, että journalismin tekemisessä on eroa, mutta suomeksi tehdessä esimerkiksi eduskunnan puheenvuoroja ei tarvitse tekstittää. Itseltäni suomeksi tekeminen tulee vaatimaan keskittymistä, koska olen aina työskennellyt ruotsiksi. Muutoinhan työ on samaa, jota olen tehnyt jo kymmenen vuotta.

 

Eroaako suomen- ja ruotsinkielisen median journalistinen kulttuuri toisistaan?

Ylessä eroaa. Luulen, että Maikkari muistuttaa enemmän Svenska Yleä, jossa on matala hierarkia. Täällä on päivän aiheiden lisäksi pystynyt toteuttamaan hyvin omia ideoitaan.

Miten journalistien huomion kohteet eroavat?

Ruotsinkielisellä puolella ollaan kiinnostuneempia ruotsinkielisten asemasta ja suomenruotsalaisiin liittyvistä asioista. Täällä tehdään enemmän ”human interestiä”, ja haastateltaviksi toivotaan sellaisia, jotka puhuvat ruotsia.

 

Millaiset välit toimittajilla ja poliitikoilla on Suomessa?

Ihan asialliset ja avoimet. Esimerkiksi eduskuntaan akkreditoituneet toimittajat saavat liikkua siellä vapaasti ja voivat lähestyä poliitikkoja. Viime aikoina esiin on tullut vaikutusyrityksiä toimittajiin, mutta en ole itse kokenut sellaista.

 

Mikä on tärkein asia, joka politiikan toimittajan pitää osata?

Selittää vaikeitakin asioita niin, että ihmiset ymmärtävät. Osata kysyä selkeästi, jotta poliitikot joutuvat vastamaan selkeästi.

 

Voisivatko politiikan toimittajat tehdä jotain paremmin?

Ainahan voi tehdä parempia juttuja ja olla kriittisempi. Toisaalta olosuhteet rajoittavat, kuten silloin, kun eduskunnassa 20 toimittajaa yrittää saada vastauksen poliitikolta, jolla on pari minuuttia aikaa.

 

Mitä teet vapaa-ajalla?

Minulla on 3- ja 5-vuotiaat lapset. Harrastuksia ovat oma hevonen ja crossnature, jossa jumpataan ulkona ympäri vuoden käyttäen vastuksena omaa kehoa ja kaikkea, mitä luonnosta löytyy.

Antonia Berg, 40, aloittaa MTV Uutisten politiikan ja talouden erikoistoimittajana 22. toukokuuta. Siihen saakka hän työskentelee politiikan toimittajana Svenska Ylessä. Berg aloitti Svenska Ylessä 2001 ja politiikan toimittajana 2007. Koulutukseltaan hän on filosofian maisteri. Berg on Journalistiliiton valtuuston jäsen.