Median pitää korjata virheensä – ja päättäjien pitää luottaa mediaan

Millainen virhe vie uskottavuuden jutulta? Entä miten uskottavuuteen vaikuttavat lähteiden motiivit?

Siitä on kiistelty sen jälkeen, kun STT uutisoi keskiviikkona 28. tammikuuta SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Tytti Tuppuraisen toiminnasta.

STT:n lähteiden mukaan Tuppurainen on käyttäytynyt epäasiallisesti avustajia ja kansanedustajia kohtaan. Asiasta kertoi viisi juttuun haastateltua, ja se kävi ilmi myös STT:n eduskunta-avustajille tekemästä kyselystä.

Tuppurainen itse ei suostunut STT:n haastatteluun, vaan antoi oman lausuntonsa juttuun alun perin vain kirjallisesti. Pian jutun julkaisun jälkeen hän kuitenkin piti SDP:n puheenjohtajan Antti Lindtmanin kanssa tiedotus­tilaisuuden aiheesta. Siinä Tuppurainen kiisti väitteet jyrkästi ja vihjaili oikeustoimien mahdollisuudella. Lindtman vaati STT:ltä todis­teita.

Julkaisupäivän iltana Tuppurainen toivoi MTV:n Asian ytimessä -ohjelmassa, että STT ”yksilöisi” lähteensä. Lindtman taas puolusti ­Tuppuraista ja moitti uutista sekä Ylen suorassa uutislähetyksessä että A-studiossa.

Jutun puutteina sekä Tuppurainen että Lindtman nostivat esiin muun muassa tiedot avustajien vaihtumisesta sekä sen, että STT:n kyselyyn olisi voinut ­periaatteessa vastata kuka tahansa linkin saanut. Tuppurainen arveli myös, että jutun lähteillä on omat poliittiset motiivinsa.

Viikkoa myöhemmin perjantaina STT oikaisi tiedon avustajien vaihtumisesta ja näiden sairauslomista. Päätoimittaja Minna Holopaisen mukaan muita oikaisuja juttuun ei ole tulossa.

Tuppuraiselle tämä ei riittänyt. Hän ilmoitti, että aikoo edelleen käydä keskusteluja aiheesta ”oikeusoppineiden” kanssa.

Aivan jokainen toimittaja ja toimitus tekevät joskus virheitä. Ensimmäinen puolustuslinja niitä vastaan on toimitusprosessi, jossa ­jutun yleensä lukee ennen julkaisua parhaassa tapauk­sessa useampikin silmä­pari.

Jos virhe silti päätyy valmiiseen juttuun, toimituksilla on toimivat oikaisukäytännöt. Niiden noudattamiseen ovat sitoutuneet kaikki vastuulliset mediat – ja niiden toteutumista valvoo JSN. Media korjaa virheensä, joskaan ei aina juttujen kohteiden toivomalla tavalla.

Journalistinen prosessi on myös paras tae ­sille, että lähteiden motiivit tulevat arvioiduksi juttua tehdessä. Jokaisella lähteellä on jonkinlainen motiivi antaa haastattelu, eikä lähteen pahantahtoisuus sinänsä ole este tehdä juttua. Se toki tarkoittaa, että lähteen sanomisia täytyy arvioida kahta tarkemmin.

Riippumattoman median toimintaan ei kuitenkaan kuulu se, että se yksilöisi poliitikkojen pyynnöstä lähteensä tai esittäisi jälkikäteen todis­teita. Siksi on erikoista, että demari­pomot tätä ylipäätään vaativat.

Helpoin tapa vaikuttaa alkuperäisen uutisen sisältöön olisi varmasti ollut antaa siihen haastattelu. Sen sijaan Tuppurainen valitsi kommentoida aihetta omilla ehdoillaan.

Toimintatapa on nykyisin valitettavan tuttu jopa Journalistissa: Moni mediapomo haluaa vastata kriittisiin kysymyksiin kirjallisesti. Joskus vastauksia ei saada ollenkaan.

Tuppuraisen tapauksessa tapa on erityisen huolestuttava siksi, että SDP on vahvoilla seuraavaksi pääministeripuolueeksi. Tällaistako mediasuhdetta se tuleville vuosille lupaa?

Median uskottavuutta kyseenalaistetaan tässä ajassa monesta suunnasta. Olisi varmasti parempi, jos lähteet voisivat aina puhua asioista nimellään. Niin lukijat voisivat paremmin arvioida heidän motiivejaan. Olisi mahtavaa, jos virheitä ei koskaan sattuisi.

Poliittisten päättäjien pitäisi kuitenkin jaksaa kunnioittaa median riippumattomuutta myös silloin, kun he itse ovat kritiikin kohteena, eikä kaikki menekään oikein.

Heidän pitää olla valmiita vastaamaan kysymyksiin. Heillä täytyy olla kärsivällisyyttä pyytää oikaisua ja pyrkiä selvittämään asiat.

Jos ensimmäinen reaktio on oikeustoimilla uhkaaminen, homma ei toimi.