Me toimittajat mokasimme vaalit. Perussuomalaisten poliitikkojen todellinen karva olisi pitänyt paljastaa kansalaisille ennen äänestyspäätöksen tekemistä.
Perussuomalaiset poliitikot ovat saaneet temmeltää vuosikausia suhteellisen vapaasti. Puolue on heitellyt jatkuvalla syötöllä koepalloja väestönvaihdosta ja roduista, emmekä me ole kysyneet juurikaan jatkokysymyksiä. Vilhelm Junnila on ideoinut ilmastoaborttejaan kaikkien näkyvillä eduskunnassa, ei sosiaalisen median syvässä päädyssä.
Kylläpä ne jaksavat jankuttaa omituisia juttujaan, toimituksissa on ajateltu ja katsottu toiseen suuntaan.
Kokoomuksen ja perussuomalaisten liitto vaikutti ennen vaaleja todennäköiseltä hallituspohjalta. Silti – tai ehkä juuri siksi – perussuomalaisten johtavien poliitikkojen arvopohja jätettiin lähes kokonaan käsittelemättä vaalipaneeleissa ja poliittisissa analyyseissa.
Lähin syyllinen löytyy peilistä. Edellisessä Journalistin kolumnissani typistin itse perussuomalaisten ongelman kehnoksi talousajatteluksi. Rasismista en maininnut mitään. Sitä ei löydy laskukoneesta koska sen hintalappu on mittaamaton.
Parhaiten median repsahduksen kiteytti Helsingin Sanomien vt. päätoimittaja Antero Mukka Ylen Ykkösaamussa 8. elokuuta.
”Osa ongelmaa on, että Helsingin Sanomat on yrittänyt kohdella perussuomalaisia kuten muita puolueita, ja osa luurangoista on jäänyt kaappiin.”
Juuri tästä on kyse, joskaan asialla ei ole ollut vain Hesari.
Merkittävät poliittiset päättäjät ovat saaneet vuodesta toiseen turista hyvänmielen henkilöhaastatteluissa ihan mitä sattuu. Toimittajat eivät Suomessa useinkaan osoita yleisölle ristiriitaa poliitikon puheiden ja tekojen välillä. Kun jatkokysymyksiä ei tehdä, vastuu todellisuudesta jää kansalaiselle.
Siksi kävi niin, että perussuomalaiset kävelivät viime keväänä journalismin arvotyhjiön kokoisen porsaanreiän kautta hallitusvaltaan kokoomuksen kyljessä ilman sen kummempaa julkista rutinaa.
Suomalaisen kiltin median vaientaminen saattaa tuntua oudolta, mutta se on osa strategiaa, jolla
populistiliikkeet pyrkivät valtaamaan ilmatilan.
Ehdoton enemmistö kansalaisista ei jaa perussuomalaisten rumaa ihmiskäsitystä, ja juuri siksi puolue yrittää vaientaa julkisen kritiikin.
Suomi ei ole saari. Ääri- ja populistioikeisto nousevat kohisten ympäri Eurooppaa, toimittajiin ja viranomaisiin kohdistuva häirintä muuttuu jatkuvasti vakavammaksi ja yleisemmäksi.
Mutta Pohjoismaaksi Suomen tilanne on erikoinen. Kun muut Pohjoismaat ovat onnistuneet pitämään laitaoikeistolaiset puolueet hallitusaition kaiteen toisella puolella, meillä kaskinauriiden maassa rasisteja saatellaan ministerimersun takapenkille.
Mihin tahansa suuntaan äärimmäisen kireä poliittinen tilanne jonakin päivänä ratkeaa, Suomi ei ole enää sama.
Jos käy hyvin, ollaan Antero Mukan viitoittamalla tiellä, ja perussuomalaisten julistama yksipuolinen mediasota voi tuottaa kaunista hedelmää. Parempaa ja terävämpää journalismia.
Merkkejä on ilmassa. Lehdissä painetaan rasismin rumat sanat kuten ne on sanottu, eikä kansalaisia enää pyritä suojelemaan epämukavilta tuntemuksilta.
Iltalehden toimittajan Ida Erämaan tapa ristivalottaa puheiden ja tekojen ristiriitaa on tuttua länsieurooppalaisista sanomalehdistä, mutta meillä harvinaista. Esimerkiksi perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran jätesäkki-tekstin selitys naisasian puolustamisesta toistettiin mediassa sellaisenaan. Vasta Erämaa vaivautui vertaamaan Purran selityksiä hänen johtamansa puolueen äänestyskäyttäytymiseen eduskunnassa. Perussuomalaiset ovat Purran johdolla järjestelmällisesti pyrkineet torppaamaan naisten asemaa parantavia lakiehdotuksia. Arvopuhe osoittautui hölinäksi ja kaikki näkivät sen. Ehkä vastaavaa journalismia nähdään jatkossakin.
Jokainen uutisjuttu, jossa totuutta perussuomalaisten rasismista hierotaan kansalaisten naamaan, nakertaa perussuomalaisten kannatuspohjaa. Ennen kaikkea se vähentää muiden puolueiden haluja tehdä yhteistyötä rasistien kanssa.
Puolueessa tiedetään tämä ja siksi media on vihollinen.
Journalismilla sen sijaan on yksi lyömätön etu. Journalismin on osattava tunnistaa virhe, korjata se ja mennä eteenpäin.
Uusimmassa lehdessä
- Työelämäprofessori Laura Saarikoski haluaa opettaa kannattavan journalismin tekemistä. Opiskelijoita kiinnostaisi enemmän se, miten jaksaa työelämää.
- Luottamushenkilön on oltava diplomaatti, sanoo A-lehtien Elisa Miinin
- Haastattelun ja taustakeskustelun raja on selvä vain periaatteena