Lukijalta:
Paikallislehti syntyy siellä, missä ihmisetkin ovat

Silja Kinnusta voi kiittää viime Journalistissa julkaistusta paikallislehtijutusta vielä julkisestikin.

Neljännesvuosisadan paikallislehteä tehnyt eli aika monta juttua kirjoittanut ei toki muuta voikaan kuin ilahtua, mutta samalla vähän ihmetellä.

Kinnunen kirjoittaa huomanneensa, että joskus opiskelijat väheksyvät paikallislehtiä.  Ei kannattaisi.  Eikä ainakaan meillä Perniössä tällaista olekaan näkynyt, kesätöihin ja muihinkin on useimmiten onneksi ollut hyvin hakijoita. Lisäksi tekijät ovat olleet järjestään mainioita tyyppejä ja saaneet äkkiä juonesta kiinni. Nuorten ihmisten kehittyminen ja oivaltamisen ilo ovat aina tuoneet uudenlaista tekemisen riemua koko porukkaan.

Harjoittelupaikka paikallislehti ei toki ole, vaikka moni uralleen alun pienessä toimituksessa saakin.  Tekijän pitää tarvittaessa hallita ketju juttuvinkistä painovalmiiksi sivutiedostoksi asti.  Yhteen päivään voi mahtua esimerkiksi uutiskeikka vesistökunnostustyömaalla, henkilöhaastattelun tekoa, urheiluaihe ja vielä illalla parituntinen valtuustossa.  Tämä kaikki pitäisi hoitaa ammattitaidolla ja hyvin ja tehdäänkin: paikallislehdissä työskentelee taitavia journalisteja tarkkoine uutisnenineen.

Pienen lehden tekijä saa pidettyä itsensä kiireisenä ja uuvutettuakin, jos ei pidä varaansa.

Paikallislehden sivulla voi olla tilaa lukijan kuvalle viisipäisestä porkkanasta, mutta se on myös se lehti, joka voi kertoa – ja kertookin – myös kovia uutisia alueeltaan ja ottaa kriittisesti kantaa yhteiskuntaan, edelleen paikallisesti.  On ihan totta, että ilman paikallislehtiä maan kartalla olisi isoja alueita uutistyhjiössä.  Ehkä paikallislehdissä ei oudoksuta pienuus vaan se, että monesti kyseessä on työ maaseudulla?

Ainakaan juttukeikkoja ei kannata liikaa oudoksua. Itselleni on kauhea ajatus, että niitä ei olisi ja että pitäisi istua toimituksessa kuplautumassa ruudun ja luurin välissä.  Lehti syntyy siellä, missä ovat alueen ihmisetkin: milloin jonkun keittiössä, milloin pellonpientareella, milloin teollisuusyrityksen hallissa, milloin pallokentän laidalla.  Vain niin tulee lopputuotteeseen elämän maku – ja monenlaista elämää sitä vaan pikkuteiden päistä löytyykin.  Se jaksaa yllättää vuosien jälkeenkin.