Toimittajat Bermudan kolmiossa

Valkovenäläinen Alina (nimi muutettu) on kaksinkertainen maanpakolainen. Kun häntä vastaan kesällä 2021 nostettiin yhä uusia rikossyytteitä ja omaisuus takavarikoitiin, hän päätti siirtyä töihin toiseen maahan. Paikaksi valikoitui Kiova, tuttu kaupunki, jonne Alina asettui jatkamaan blokatun verkkomediansa tekemistä.

Helmikuussa 2022 Alina pakeni Kiovasta. Tapasimme hänet huhtikuun alussa Vilnassa, kaupungissa, joka Varsovan ohella tällä hetkellä toimii suurimpana valkovenäläisten journalistien turvapaikkana.

”On erittäin raskasta joutua jättämään kaikki kahdesti. Valko-Venäjällä minun omaisuuteni on jäädytetty. Sain vähitellen elämän Kiovassa alkuun, nyt sekin tuhoutui”, Alina kertoi Journalistiliiton kansainväliselle valiokunnalle.

Siksi se, että EU:n Venäjään ja Valko-Venäjään kohdistamat pakotteet osuvat välillisesti myös riippumattomiin journalisteihin, tuntuu kohtuuttomalta.

Valkovenäläiset ja venäläiset maanpaossa elävät toimittajat tekevät työtään käytännössä kansainvälisten sananvapaus- ja demokratiajärjestöjen avustusten turvin. Sekään ei ole heille ongelmatonta, sillä ulkomaisiksi agenteiksi tai ekstremisteiksi julistetut toimittajat eivät saisi ottaa vastaan ulkomaista rahoitusta. Kotimaidensa ulkopuolella journalistit ovat fyysisesti turvassa – heidän läheisensä sen sijaan eivät ole. Alinan puoliso asuu yhä Valko-Venäjällä. Vilnassa asuvat valkovenäläiset journalistit myös matkustavat yhä kotimaahansa.

Pohjoismaiden ministerineuvosto ilmoitti maaliskuussa lopettavansa kaiken sellaisen yhteistyön tukemisen, jossa on mukana venäläisiä tai valkovenäläisiä. Pesuveden mukana on vaarassa mennä tanskalaisen Nordic Journalism Centerin perustama nuorten journalistien verkosto. Seurasin verkoston tapaamista Helsingissä. Venäläiset olivat mukana verkon välityksellä. He ottivat suuren riskin edes puhumalla kollegoilleen Pohjoismaista, mutta jokainen sanoi, ettei luovu riippumattoman journalismin tekemisestä niin kauan kuin se suinkin on mahdollista.

”Olemme teidän kanssamme”, sanoivat pohjoismaiset kollegat. Mutta olemmeko?

Ukrainan julma sota on kääntänyt maailman Putinin Venäjää vastaan, kuten oikein onkin. Sotaa seurannut vapaan median ja kansalaisyhteiskunnan alasajo on kuitenkin johtanut tilanteeseen, jossa journalisteja painostetaan pahimmillaan kolmesta suunnasta: Valko-Venäjän ja Venäjän hallinnon sekä tahattomasti myös lännen suunnasta.

Alinan kotiseuduilla on venäläisiä joukkoja ja raketit lentävät yli talojen. Sotatoimista ei saa kertoa eikä niitä arvostella. Oma työ on tehty mahdottomaksi – ja nyt pakotteiden vuoksi myös länsimaat kääntävät selkänsä. Pankkitilejä ja rahoituksia on jäädytetty. Toimittajat elävät kuin Bermudan kolmiossa: joka suunnassa vaanii vaara.

”Ihmisten lännessä tulisi erottaa Valko-Venäjän hallinto ja tavalliset ihmiset”, selittää ”Oleg”, toinen valkovenäläinen journalisti. Puheiden tasolla näin onkin, mutta sodan keskellä kaikilla on kiire. Tuon kiireen ei kuitenkaan pitäisi tuhota niiden tulevaisuutta, joiden käsissä lepää itäisen Euroopan toivo.