Anna hyvän kiertää

Pontus Purokurun ei tarvitse perustella Selitä mulle -podcastinsa aiheita kenellekään

”Minua viehättävät älyttömät, taloudellisesti täysin kannattamattomat hankkeet, jotka vain jostain selittämättömästä syystä vetoavat haluihini”, Selitä mulle -podcastin tekijä Pontus Purokuru sanoo.

”Ihmisethän eivät usein tiedä etukäteen, mitä he haluavat. Jos olisin tehnyt kyselytutkimuksen siitä, haluaako joku kuulla neljän jakson verran kuivakkaa luennointia Immanuel Kantista, en tiedä, kuinka moni olisi vastannut, että ehdottomasti.”

Purokuru yhdistelee podcastissaan filosofista teoriapohdintaa henkilökohtaisiin kokemuksiinsa. Ulkopuolista rahoitusta, julkaisupainetta tai kohdeyleisöä podcastilla ei ole. Purokuru käsikirjoittaa pääpiirteisesti ranskalaisilla viivoilla, mutta laajentaa aiheista äänitystilanteessa improvisoiden.

Kuuntelijoita on muutamia tuhansia, ”bussikuskeista professoreihin”, vaikka Purokuru avaa esimerkiksi ”hirveän monesta aiheesta kirjoittaneen” filosofi Gilles Deleuzen ajattelua. Filosofiaa voi olla vaikea tiivistää, mutta podcastissa ei onneksi tarvitsekaan.

Purokuru työskenteli aiemmin toimittajana, mutta jutuissa loppui aina merkkimäärä kesken. Akateemisen kirjoittamisen kautta Purokuru sai ilmaistua syvällisiäkin asioita mutta piti prosessia liian työläänä ja hitaana. Kumpikaan kirjoittamisen muoto ei tarjonnut Purokurulle kirjoittamisen ja ajattelemisen ”nautintoa”, kun taas podcast innostaa häntä ”kehittämään omaa ajatteluaan”.

Purokurun mukaan journalismissa pitää aina kaivaa todistelu – tai jopa tekosyy – sille, miksi jokin aihe on uutisellisesti tärkeä. Podcastiin valittuja aiheita tai näkökulmia Purokurun ei tarvitse perustella kenellekään.

Merkit, niiden lajit ja tulkinta -jaksossa Purokuru avaa merkkien tulkintaa arkielämän tapauksien kautta. Esimerkiksi yksinkertainen Instagram-kuvasta tykkääminen voi luoda isoja tulkintoja.

Jakson taustalla Purokurun rescue-kissa Vieno oksentaa lattialle ja äänitys katkeaa. Kissoilla on Purokurun mukaan suhde filosofiaan, mikä liittyy hänen mukaansa niiden itsenäisyyteen ja yllättävyyteen.

”Vaikka kissat tekisivät odotettuja asioita, ne tekevät sen aina pienellä twistillä. Haaveilen, että vielä joskus pystyisin kirjoittamaan tiiviin ja runollisen kirjan kissoista ja filosofiasta, mutten ole vielä sillä tasolla.”

Tällä palstalla Journalisti pyytää ilmiantamaan loistavia alan tuotoksia. Viestiä vie seuraavaksi eteenpäin se, jonka työ esitellään palstalla.

Pontus Purokuru, 37

    • Kirjailija, podcastaaja, yhteiskunnallinen keskustelija ja ”filosofian freetyöläinen”.

    • Asuu Helsingissä, kotoisin Jyväskylästä.

    • Yhteiskuntatieteiden maisteri Jyväskylän yliopistosta 2014.

    • Työskennellyt aiemmin toimittajana muun muassa Kansan Uutisissa.

    • Veikka Lahtisen kanssa kirjoitettu Mikä internetiä vaivaa? -kirja ilmestyi huhtikuussa 2024.

Kuvittaja Milena Huhdan valinta

Pontus Purokurun tuottama sisältö löytää tiensä arkeeni, vaikkakin hajamielisyyksissäni ja kiireissäni olen aika huono seuraamaan journalistisia sisältöjä ja etenkin suomalaisia medioita. Tuntuu, että Pontuksen sisällöt resonoivat sen kanssa, miten itse tarkastelen maailmaa ja mikä kiinnostaa. Pontuksen Veikka Lahtisen kanssa pitämä podcast Mikä meitä vaivaa auttaa minua pysymään ajan tasalla nykyhetkessä käydystä diskurssista. Kuuntelen myös Selitä mulle -podcastia ja pidin erityisesti uusimmasta Merkit, niiden lajit ja tulkinta -jaksosta. Arvostan myös Pontuksen kykyä tuoda kissat mukaan jokaiseen käsiteltävään aiheeseen.”

Lue lisää aiheista: