Anni Kuittinen haluaa murtaa kansantanssia koskevia ennakkoluuloja.
”Lenkkeillessä työasiat saattavat pyöriä mielessä, mutta tanssiessa ne unohtuvat”, sanoo kansantanssia harrastava Karjalaisen verkkotoimittaja Anni Kuittinen.
Tanssitreeneissä työasiat on pakkokin unohtaa.
”Tanssiessa on vastuussa koko ryhmälle. Jos harjoituksissa on muissa maailmoissa, se vaikuttaa myös muiden suoriutumiseen.”
Kuittinen on harrastanut kansantanssia kahdeksanvuotiaasta saakka. Yhdessä tekeminen vetosi heti häneen.
”Ryhmästä sai nopeasti kavereita. Lisäksi kansantanssissa oli vauhtia, joka sopi luonteelleni.”
Kouluaikoina kansantanssiharrastuksesta kertominen tuntui Kuittisesta kiusalliselta. Usein hän tyytyi mutisemaan harrastavansa ”sellaista tanssia”.
”Jos olisin kertonut, että harrastan kansantanssia, olisin saanut heti oikoa ennakkoluuloja.”
Nykyisin Kuittinen kertoo ylpeänä harrastuksestaan, vaikka kohtaa yhä vääriä mielikuvia.
Ensimmäinen yleinen ennakkoluulo on, että kansantanssin harrastajat olisivat pääosin eläkeikäisiä, kun tosiasiassa valtaosa harrastajista on lapsia ja nuoria. Kuittinenkin harrastaa kansantanssia nuorisoseura Motorassa.
Toinen väärä mielikuva on, että kansallispuku olisi aina päällä.
”Esityksissä asuna voi olla esimerkiksi farkut ja t-paita tai jotain muuta. Asua myös saatetaan vaihtaa esityksen aikana. Joskus ulkotapahtumissa olen joutunut vaihtamaan asua vauhdilla pusikossa.”
Kolmas ennakkoluulo on, että kansantanssi vain toistaisi vanhoja kaavoja. Motorassa suunnitellaan kuitenkin koko ajan uusia koreografioita.
”Teemme tanssit raikkaalla otteella yleisöä ajatellen. Puhumme tanssiteoksista, jotka ovat 10 – 15 minuutin mittaisia juonellisia kokonaisuuksia. Ilmaisu on erittäin olennainen osa tätä, ja meillä käy välillä harjoituksissa myös teatterialan ammattilainen.”
Kuittisen ryhmä esiintyy säännöllisesti kansantanssi- ja musiikkitapahtumissa ja erilaisissa paikallisissa tilaisuuksissa. Esiintymisiä on ollut myös Espanjassa, Italiassa, Virossa ja Norjassa.
”Tunteikkaimpia hetkiä ovat ne, kun tanssiesityksen jälkeen kumartaa lavalla ja yleisö nousee taputtamaan seisaaltaan. Silloin tulee välillä kyynel silmään. On niin hienoa seisoa lavalla ystävien kanssa, joiden kanssa on saanut tanssilla tehtyä yleisöön suuren vaikutuksen.”
Esiintymiskokemuksesta on ollut hyötyä myös toimittajan työssä.
”Tanssijana olen tottunut olemaan esillä ja sen vuoksi en ole ainakaan ujo. Tanssiharrastus on myös antanut reippautta, jota tarvitsee esimerkiksi, kun täytyy kaupungilla pysäytellä ihmisiä gallupia varten. Samalla se on edustusroolin ottamista, mitä tanssijanakin teen tapahtumissa.”
Anni Kuittinen, 25
Joensuussa asuva toimittaja.
Työskennellyt verkkotoimittajana Karjalaisessa runsaat kaksi vuotta. Tätä ennen työskenteli Karjalaisen uutistoimituksessa tuuraajana ja kesätoimittajana.
Opiskelee yhteiskuntapolitiikkaa Itä-Suomen yliopistossa. Opinnoista puuttuu vain gradu, joka on tekeillä.
Tanssii kansantanssia nuorisoseura Motoran Pelmakat-ryhmässä. Harrastaa myös lenkkeilyä, hiihtoa ja kuntosalilla käymistä.
Uusimmassa lehdessä
- Työelämäprofessori Laura Saarikoski haluaa opettaa kannattavan journalismin tekemistä. Opiskelijoita kiinnostaisi enemmän se, miten jaksaa työelämää.
- Luottamushenkilön on oltava diplomaatti, sanoo A-lehtien Elisa Miinin
- Haastattelun ja taustakeskustelun raja on selvä vain periaatteena