Asian tuntija

Kaksi on ylitse muiden: mies ja asiantuntija. Jokapäiväisessä journalistisessa juoksutuksessa he ovat aina käytettävissä, kun tilanne vaatii.

Mies on jutuissa se, jolle tapahtuu jotakin. Asiantuntija on se, joka selittää, miksi miehelle sattuu ja tapahtuu. Asiantuntija on tyypillisesti – mies.

Kun pääministeri panee pipon päähänsä, journalisti kutsuu asiantuntijan selittämään, mitä päähine viestii. Kun Dallasissa ammuskellaan, asiantuntija roudataan studioon sanomaan, että odotettavissa on poliittinen reaktio. Kun Norjassa käy dopingkäry ja toinenkin, asiantuntija herätetään huomauttamaan, että tapauksia ei pidä yhdistää.

Sanakirjoissa asiantuntija määritellään ihmiseksi, joka on erityisen perehtynyt alaansa. Ekspertti tuntee asiansa pohjamutia myöten.

Mutta ovatko kaikki mediassa asioita tuntevat henkilöt todella asiantuntijoita sanan tiukassa tai väljemmässäkään merkityksessä? Otanpa esimerkin omalta alaltani, joka on laajasti määriteltynä kielitiede.

Journalisteilla tuntuu olevan usein se (harha)käsitys, että kielentutkija on minkä tahansa kieltä koskevan asiantuntija. Toki kaikki kielitieteellisen koulutuksen saaneet pystyvät sanomaan jotain yleistä tämän asian eli kielen eri puolista.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että fonetiikan professori olisi onomastiikan asiantuntija tai että etymologilta sujuisi stilistiikka kuin vettä valaen. Kielitieteellisiä aloja on pilvin pimein, morfologiasta pragmatiikkaan, neurolingvistiikasta tekstilingvistiikkaan.

Eikä tässä vielä kaikki. Usein asiantuntijoiksi kutsutaan journalismissa muitakin kuin tutkijoita ja muita tietäjiä. No mikä ettei! Joka jeppehän asioita tuntee! Näinä postfaktuaalisina aikoina olemme asiantuntijoita kaikki – kokemusasiantuntijoita.