Uutispuuron hämmentäjät

Haastattelun aluksi Jukka Lindström laittaa nauhurin päälle.

Hän alkaa nauttia aamiaistaan, tuplaespressomacchiatoa ja voisarvea vadelmahillolla – Sanomatalon kahvilassa ei ole mansikkahilloa. Mutta takaisin nauhuriin. Tarkistaako Lindström nauhalta, siteerataanko häntä oikein? Vai onko hän tarkka julkisesta kuvastaan?

”En tiedä, olenko tarkka julkisesta kuvastani. Ei mua kauheasti kiinnosta olla julkisuudessa puhumassa asioista, jotka eivät ole itselleni kiinnostavia, enkä laske itseäni kiinnostaviin asioihin. Stand upissa tykkään nauhoittaa keikkoja, jotta kuulen, miten ilmaisen jonkin asian. Ajattelin, että voisin tulla paremmaksi haastateltavaksi”, Lindström sanoo.

Hyvää palvelua, siis.

”Kun haastateltava tulee meille, toivon että hän olisi miettinyt, mitä hän haluaa tästä kyseisestä aiheesta sanoa. Se on tilanteen arvostamista.”

”Meille” tarkoittaa tietenkin Ylen Noin viikon uutisia, Lindströmin juontamaa televisio-ohjelmaa, joka makustelee viikon uutisaiheita humoristisesti. Lindström itse kuvaa ohjelmaa perseilyksi tai vitseiksi uutisista. Ja tässä tullaan toiseen asiaan, joka liittyy haastattelujen antamiseen.

”Sä pystyt hallitsemaan, mistä haastattelusta puhutaan, kun sä päätät, että mä aion puhua tästä.”

Mitä Lindström sitten haluaa tässä haastattelussa sanoa? Mikä on se ydinviesti, joka on tärkeää välittää Journalistin lukijoille?

”Jos tästä haastattelusta jotain jää, niin se, että Noin viikon uutiset ei ole journalismia.”

Toinenkin viesti hänellä on. Älkää opiskelko journalisteiksi. Se on muotoa, ei sisältöä.

Lindströmiä ja toimittaja Tuomas Peltomäkeä yhdistää yksi asia, mutta se ei ole olemus. Lindström istuu kahvilan pöydässä ryhdikkäästi ja vastailee kysymyksiin välillä jopa tosikkomaisesti. Peltomäki taas röhnöttää penkillä ilman kenkiä ja viljelee itseironiaa. Hän nauraa paljon, myös omille jutuilleen. Yhdistävä tekijä on se, että he juontavat satiirista, tuoreisiin uutisiin perustuvaa ajankohtaisohjelmaa.

Peltomäen juontama Uutisraportti sai alkunsa muutama vuosi sitten, kun Peltomäki makasi valveilla sängyssä noin kello kaksi yöllä. Hän mietti, miksi hän tietää hämmentävän paljon Yhdysvaltain sisäpolitiikasta senaattoreiden nimistä lähtien. Syynä oli yksi ohjelma: The Daily Show.

Peltomäki meni keittiöön, käynnisti läppärin ja lähetti pomolleen viestin. Hän haluaa kokeilla samanlaista uutissatiiria Suomessa. Lupa heltisi.

Peltomäki alkoi litteroida jenkkiesikuvien, The Daily Show’n ja Last Week Tonight’n, jaksoja jotta ymmärtäisi, miten ne oli rakennettu.

”Mulla ei ollut mitään käsitystä siitä, miten tv-ohjelmia tehdään. Metodi oli se, että yritän sataprosenttisesti, tismalleen, täysin kopioida: ctrl C, ctrl V”, Peltomäki kertoo.

”Mutta koska resurssit ovat erilaiset, eikä mulla ollut mitään käsitystä siitä, mitä olin tekemässä, siitä tuli oma tuotteensa. Ainoa koherentti ajatus oli, että Väyrysestä ei sanota yhtään mitään.”

Lindströmillä sen sijaan oli kirkas käsitys, mutta häntä epäilytti.

”Ensiksikin, onko Suomessa tarpeeksi uutistapahtumia. Toiseksi onko Suomessa tarpeeksi polarisoitunut poliittinen kulttuuri, koska täällä ei ole kaksipuoluejärjestelmää. Kolmanneksi onko televisioilmaisu sellaista, että voimme tehdä nopeatempoista huumoria. Neljänneksi pitää olla liveyleisö. Ja silloin pitää pystyä suorittamaan ohjelma siinä tempossa kuin miltä se näyttää ruudussa.”

”Ja viidenneksi: onko Suomessa kirjoittajia, jotka pystyvät tämän tekemään.”

Noin viikon uutisia käsikirjoittavat pääasiassa koomikot toisin kuin Uutisraporttia, jota kirjoittavat enimmäkseen Helsingin Sanomien toimittajat. Lindström valitsi käsikirjoitustiimiinsä koomikot Anders Heleniuksen, Tomi Haustolan ja Iikka Kiven sekä käsikirjoittaja Yasir Gailyn. Peltomäellä käsikirjoittajat valikoituivat – toisella tapaa.

”Pyysin aluksi paria kaveria mukaan. Mutta koska meillä ei ollut resursseja, olen ottanut kenet tahansa kirjoittamaan. Mulla ei ole ollut minkäänlaista kynnystä.”

Käsikirjoitusryhmästä sukeutui ilmeisen taidokas: Peltomäki ja hänen 15 hengen työryhmänsä olivat ehdokkaana Bonnierin suuren journalistipalkinnon saajiksi.

Poliittista satiiria ja uutishupailuja on toki nähty Suomessa ennenkin. Iltalypsyn karjakon silmien muljauttelu kuului 1990-luvulla monen suomalaisen lauantai-iltaan yhtä erottamattomasti kuin sauna ja rutiiniseksi. Itsevaltiaat saavutti myös lasten suosion.

Sekä Noin viikon uutisten että Uutisraportin henkiset juuret ovat kuitenkin Yhdysvalloissa. Ohjelmat perustuvat juontajan ja uutisklippien väliseen kiihkeärytmiseen dialogiin ja tarkasti rytmitettyyn komiikkaan. Juontotyylit kuitenkin poikkeavat toisistaan. Peltomäki on rauhallinen, Lindström kiihkeä.

”Tohkeisuus liittyy rytmiin. Rytmin pitää olla nopea, jotta se kotisohvalla naurattaisi”, Lindström sanoo.

Peltomäki arvelee eron johtuvan siitä, että Uutisraportista puuttuu studioyleisö.

”Kun on kuudes otto, ja samat neljä jätkää studiohenkilökunnasta, joita ei yhtään kiinnosta sun jutut, katsovat saman paskan uudelleen… Studio tuntuu kuumottavan isolta, ja sun pitää olla innoissaan, mutta samalla sä olet yksin siellä. Se on ihan vitun surullista.”

”Laitoimme kerran yhteen ohjelmaan laugh trackin. Se oli aivan eri ohjelma.”

Lähetyksiin valikoituu uutisaiheita, joiden pitää olla sen verran tuttuja, että katsojat ovat kuulleet tai peräti muodostaneet mielipiteensä niistä.

”On paljon aiheita, jotka ovat tärkeitä, mutta joihin ei pääse sisään. Myös ilmeisen koomisista aiheista, kuten Vesa Keskisen silmäleikkauksesta huomaa usein, että aihe on hauskempi kuin vitsi, jonka siitä voi tehdä. Siinä mielessä tylsempi aihe on helpompi lähtökohta”, Lindström kertoo.

Aina kovasta uutisaiheesta ei synny vitsejä. Se ei tarkoita, ettei juttu voisi päätyä lähetykseen.

”Teimme kerran Brexitistä [Britannian ero eurosta] jutun, jossa ei ollut vitsin vitsiä”, Peltomäki kertoo.

”Me kirjoitamme käsikirjoitukseen isoja vitsejä ja stand up -koomikkomme Henkka [Henry Lehto] kirjoittaa sinne vitsejä joukkoon. Jos meidän jutussa ei ole vitsin vitsiä, käsikirjoitus ei ole ehtinyt Henkalle torstain aikana.”

On aiheita, joista ei voi vitsailla, kuten Germanwingsin lentoturma, ja aiheita, joita ei voi ohittaa. Viikolla yhdeksän jälkimmäinen on yhteiskuntasopimus. Juontajat vaikuttavat tuskastuneilta. Peltomäki hieraisee otsaansa.

”Kyllä sen mielellään kiertäisi. Ay-seuranta on todella kuivakka aihe.”

Uutisraportin ensimmäiset jaksot tulivat ulos pari kuukautta ennen kuin Noin viikon uutiset aloitti. Kun Peltomäki kuuli, että Ylellä on tekeillä samankaltainen uutissatiirishow, ensimmäinen ajatus oli unohtaa koko homma.

”Mutta yksi mun parhaista kavereista sanoi, että jos Uutisraportti on Yleen verrattuna hirveää kuraa, niin olitte ainakin ensimmäisiä. Jos tekee hirveää paskaa jälkikäteen, sitä on vaikeampi selittää.”

Kummankin ohjelman työstäminen alkaa käsikirjoittajien aivoriihellä. Noin viikon uutisilla ideointi aloitetaan maanantaina, Uutisraportilla keskiviikkona.

”Olemme miettineet, koska brainstormaaminen pitää lopettaa. Entä jos kuningasidea tulisi kolmen minuutin kuluttua?” Lindström sanoo.

”Yleensä se tulee kolme minuuttia lähetyksen jälkeen”, Peltomäki kommentoi.

Aivoriiheä seuraa käsikirjoittaminen. Komiikka on tarkkaa työtä. Jos jostain kohtaan käsikirjoituksessa puuttuu vitsi, siihen kirjoitetaan vitsi vaikka aamuyöllä. Noin viikon uutisten käsikirjoitus valmistuu keskiviikkona. Torstaina jakso harjoitellaan pari kertaa ohjaajan kanssa studiossa. Sen jälkeen studioyleisö päästetään sisään.

Uutisraporttia ideoidaan keskiviikkona ja kirjoitetaan torstaina. Torstaiyönä Peltomäki alkaa editoida käsikirjoitusta ja jatkaa viilaamista vielä studiossa perjantaina. Studion jälkeen Peltomäki hakee puuttuvia uutisklippejä ja kuvia. Kun jakso on lauantaina lähetetty, hän kirjoittaa katsojakirjeen, päivittää Uutisraportin sometilit ja päivystää koko päivän sosiaalisessa mediassa.

”Vaimoni vihaa tätä kaikkea.”

Tarvitaanko satiirikkoja aikoina, jolloin ihmisten poliittisuus ja harkintakyvyttömyys saavat typerryttävän muodon?

”Jos sun [jutun] näkökulma on se, että aika tekee sen itse, niin periaatteessa joo. Mutta jos ajatellaan vitsinkirjoittamisen näkökulmasta, havainto todellisuudesta pitäisi pystyä artikuloimaan niin, että se näyttäytyy samalla tavalla niille, jotka eivät ole uutista lukeneet tai jotka eivät jaa samaa näkökulmaa. Jolloin sun hypoteesi ei enää päde”, Lindström sanoo.

”Jos Facebook-kuplassa nauretaan tietyille poliitikoille, niin 50 prosenttia ihmisistä ei näe asiaa niin. Tehtäväni on pohjustaa asia niin, että kun mä sanon punchlinen, niin se laukaisee sussa ajatuksen, että ne tekevät sen itse.”

Satiirikoille sosiaalinen media kasaa haasteita. Ajankohtaiset aiheet kommentoidaan kuoliaaksi muutamassa tunnissa. Alkuviikon uutisiin pitää löytää näkökulma, joka ei ole härskiintynyt loppuviikosta.

”Olisi niin ihanaa, kun voisi ottaa sen ilmeisen läpän, mutta se ei ikinä mene niin. Perjantaina studiossa se on jo kulahtanut juttu, eikä se kiinnosta itseäkään yhtään. Pitää pyöritellä, pyöritellä ja pyöritellä”, Peltomäki sanoo.

Toinen haaste on lynkkausilmapiiri, jossa ihmiset raivostuvat irrallisista kommenteista. Peltomäki ottaa esimerkiksi Helena Erosen hihamerkkikohun ja Lindström äläkän, joka nousi eduskunnan puhemiehen Maria Lohelan pukeutumiskommenteista.

”Kaikista hankalinta on se, ettei se [aiheiden käsittely] mene epäreiluksi. Jos joku sanoo jotain dorkaa, mutta seuraavassa neljässä lauseessa osoittaa, että se on harkittu mielipide ja hän on fiksu ihminen, some tarttuu siihen [yksittäiseen lauseeseen] ja asia lähtee hulluille kiekoille. Neljän päivän päästä se tyyppi on järkyttävä kusipää”, Peltomäki sanoo.

”Eikä kukaan ole edes lukenut alkuperäistä asiaa.”

Sosiaalinen media on myös tehnyt vanhoista auktoriteeteista aiempaa tuttavallisempia. Lindström ei suhtaudu varauksettomasti ihmiskasvoiseen vallanpitoon.

”Some on tuonut sen, että tahot, joiden on totuttu puhuvan tietyssä rekisterissä, yhtäkkiä vitsailevat. Vitsailun oikeus on alkanut lipsua.”

”Jos poliitikko kertoo vitsin, sen on oltava 110-prosenttisen varmasti hyvä vitsi. Hän on vakavasti otettavassa virassa, jossa pitää käyttäytyä viran edellyttämällä vakavuudella”, Lindström sanoo.

”Niin että jättäkää vitsailu niille, jotka vitsailevat.”

Kuten satiirikoille.

Oikaisu (8.4.2016 kello 14.20): Tuomas Peltomäen mainitsema satiiriohjelma on Last Week Tonight, ei This Week Tonight, kuten painetussa Journalistissa on virheellisesti kirjoitettu. Yllä olevaan tekstiin ohjelman nimi on korjattu.

Journalistin toimitus