Jouni Kenttämies ihastui harpun soundiin vuosia ennen kuin ryhtyi soittamaan. Harjoittelu on työlästä mutta mieleistä, koska sen saa tehdä omilla ehdoillaan.
Jouni Kenttämies tietää, että moni mieltää harpun isoksi pedaaliharpuksi, jolla välitetään yleviä tunnelmia sinfoniaorkesterissa tai kirkossa.
”Pedaaliharpun sointi on aika tumma, humiseva ja suunnaton. Itse olen lähempänä harpun varhaisempaa historiaa, johon liittyvät ritarit ja trubaduurit. Tosin laulamista en harrasta.”
Kenttämies omistaa kaksi pedaalitonta harppua, joiden sävellaji muutetaan pedaalien sijaan vivuilla. Isompi harpuista lepää olalla, pienempää soitetaan sylissä. Ensimmäisen kerran hän innostui harpusta jo opiskeluaikoinaan kuultuaan sähköharpun soittoa ja nähtyään pieniä syliharppuja.
”Huomasin, miten loistava soundi niinkin pienessä soittimessa voi olla – ja kuinka hyvä bilesoitin se on.”
Sykäys oman harpun ostamiseen tuli viisi vuotta sitten, kun Kenttämies kuuli hyvästä harppukaupasta Berliinissä. Lentäessään sinne rullaluistelumaratonille hän osti menolipun ja kaksi paluulippua – toisen harpulle.
Vaikka Kenttämies alkoi heti ottaa soittotunteja, harpun harjoittelu oli etenkin aluksi kaikkea muuta kuin helppoa.
”Olin ikäni soittanut viulua ja pianoa, mutta nyt käsien piti mennä ihan uudessa suunnassa, aivan kuin pianon koskettimet olisi nostettu pystyyn. Se oli valtava aivomyrsky, joka tuntui oikein huminana päässä.”
Silti hän suosittelee soittoharrastusta lämpimästi etenkin niille aikuisille, joilla on lapsuudesta musiikkiopistotraumoja.
”Omilla rahoilla harrastaminen on ihan toinen juttu. Voi vapaammin määritellä tavoitteet ja sen, mitä haluaa soittaa.”
Harpusta Kenttämies on löytänyt myös esiintymisen ilon. Taiteiden yönä hän pakkasi soittimen vesitiiviiseen kuljetuslaukkuun, kiinnitti sen kanoottiinsa ja meloi Porkkalan edustalle Skorvöhön soittamaan.
”On hienoa antaa ihmisille tällaista aineetonta, mikä ei kuluta ketään eikä mitään.”
Kenttämiehen ohjelmisto ulottuu irlantilaisesta kansanmusiikista Led Zeppeliniin ja improvisaatioon. Tavoitteena on tila, jossa käsien vahtiminen ei enää veisi tilaa tunnelmoinnilta ja yleisön kanssa kommunikoinnilta.
Kenttämiehen mielestä harpun vapaasti värähtelevissä kielissä on oma, erikoinen viehätyksensä verrattuna esimerkiksi kitaraan. Hänen viisihenkisessä perheessään jokainen soittaa jotain, joten harjoittelun keskellä eläminen on tuttua. Omalle harjoittelulleen perheenisä löytää aikaa vaikka aamulla ennen töitä, kun muu perhe on jo menossa.
Koska Kenttämiestä on aina kiinnostanut, miltä ihmiset ja asiat kuulostavat, työ radiossa ja soittoharrastus tuntuvat jatkumolta.
”Toisaalta uskon, että pieni konkreettinen soittotuokio keskellä kiireistä päivää olisi työteholle hyvä.”
Jouni Kenttämies
52-vuotias kanavatuottaja Yle Radio 1:ssä.
Harrastaa harpunsoiton lisäksi retkiluistelua, rullaluistelua, pilatesta, melontaa ja miekkailua.
Opiskellut Tampereen yliopistossa tiedotusoppia ja kansanmusiikkia.
Uusimmassa lehdessä
- Kohu arabiankielisistä uutisista kuumensi repivän Yle-rahoituskeskustelun. Uutisankkuri Esraa Ismaeel on seurannut keskustelua ihmeissään.
- Sinuhe Wallinheimo kiinnostui kaupallisen median ahdingosta ja hakeutui Ylen hallintoneuvoston johtoon. Läheiset välit Vesa-Pekka Kangaskorpeen ovat hänelle arka paikka.
- Kulttuurin leikkaukset hukkaavat ammattitaitoa peruuttamattomasti