Termit, faktat ja oikeat kysymykset ratkaisevat, kenen pussiin äärioikeistoa käsittelevät jutut pelaavat.
Helsingin Sanomien toimituspäällikkö Petri Korhonen kysyi kolumnissaan elokuun alussa, miksi ääriliikkeistä puhutaan kiertoilmaisuilla. Hänen toimituksessaan korrekteja nimityksiä on mietitty ja niistä on annettu ohjeet sisäisessä Facebook-ryhmässä.
”Jos joku liike sanoo olevansa kansallissosialistinen, me sanomme sitä sellaiseksi, natseiksi tai uusnatseiksi. Maahanmuuttokriittinen-sanaa en halua meillä nähdäkuin korkeintaan lainausmerkeissä, se on usein sievistelymuoto rasismille. Jos kyse on maahanmuuton vastustamisesta tai maahanmuuttopolitiikan arvostelemisesta, sen voi kirjoittaa auki.”
Linjausten taustalla on pyrkimys selkeyteen: lukijoiden on saatava kattava tieto siitä, millaisia asioita ajavista tai millä perusteilla toimivista ryhmistä on kyse. Jos termit otetaan mistä sattuu, journalistinen päätösvalta liukuu välineen käsistä, Korhonen sanoo.
Toimittaja Tuomas Muraja suhtautui rasismin nousuun vakavasti jo vuonna 2011. Hän kirjoitti Turun Sanomiin perussuomalaisten saaneen vetoapua medialta, koska puolueen sisällä vaikuttavaa rasistisuutta ja fasistisuutta ei perattu kunnolla.
Murajan mielestä medialla on edelleen skarpattavaa.
”Timo Soinin sutkautuksille naureskelun sijaan pitää kysyä, mitä hän tarkoittaa Olli Immosen harjaamisella ja mitä mieltä hän on ulkoministerinä siitä, että Suomesta syntyy kuva rasistisena valtiona.”
”Aina vastauksia ei saa, mutta pitää kysyä uudestaan. Faktat pitää tarkistaa. Jos ne osoittautuvat vääriksi, oikeat tiedot pitää kertoa.”
Termit pitää valita huolella, koska kiertoilmaisut arkipäiväistävät asioita, joita ei pidä hyväksyä, Muraja sanoo. Toimittajien on osattava äärioikeiston historia ja hylättävä vanhat stereotypiat.
”Äärioikeisto ei ole muutama syrjäytynyt yksilö vaan kansainvälinen verkosto. Sen viha ei enää kohdistu vain maahanmuuttajiin vaan kaikkiin, jotka ovat eri mieltä.”
Nettivihan vaikutusta sananvapauteen tutkinut dosentti Pentti Raittila Tampereen yliopistosta on sitä mieltä, että media selviytyy paremmin avoimen kuin kytevän rasismin käsittelystä.
”Journalistien pitäisi tiukemmin vaatia poliitikoilta kantoja siihen, mitä tapahtuu arkipäivässä, mistä rasistinen väkivalta kasvaa.”
Hänestä se, että media tyytyy referoimaan Immosen irtisanoutumisen väkivallasta, laimentaa koko asian.
”Jos erotellaan, että on väkivaltainen Suomen Vastarintaliike ja sanan säilää heilutteleva Immonen, unohdetaan pääasiat. Keinot ovat eri, mutta ideologia on sama.”
Kuva: Tuomas Muraja huomasi suomalaisen keskusteluilmapiirin koventuneen palattuaan Turun Sanomiin Brysselistä vuonna 2011. Parhaillaan hän työskentelee Helsingin Sanomissa.
Näin Tuomas Muraja kirjoitti vuonna 2011
”Tuoreen selvityksen mukaan Perussuomalaiset sai vaalivoittoonsa vetoapua medialta, kun Timo Soini pääsi puheenjohtajatentteihin gallup-tulosten perusteella ja puolueen sisällä vaikuttavan Suomen Sisun periaateohjelman fasistisuutta ja Nuivan vaalimanifestin rasistisuutta ei käsitelty kunnolla.
Jos Soini haluaa väittää, että perussuomalaisissa ei ole ohjelmallista rasismia eikä fasismia, eikö hänen olisi syytä siivota Suomen Sisun jäsenet, kansanedustajat Jussi Halla-aho, Juho Eerola, James Hirvisaari ja Olli Immonen puolueesta?”
Uusimmassa lehdessä
- Kohu arabiankielisistä uutisista kuumensi repivän Yle-rahoituskeskustelun. Uutisankkuri Esraa Ismaeel on seurannut keskustelua ihmeissään.
- Sinuhe Wallinheimo kiinnostui kaupallisen median ahdingosta ja hakeutui Ylen hallintoneuvoston johtoon. Läheiset välit Vesa-Pekka Kangaskorpeen ovat hänelle arka paikka.
- Kulttuurin leikkaukset hukkaavat ammattitaitoa peruuttamattomasti
