Journalismi

Rennolla otteella journalismista

Toukokuun lopussa julkaistu omakustanteinen journalismin aikakauslehti Viestinnän Tulevaisuus on iloinen sekoitus painavaa asiaa ja härömpää otetta.

Toukokuun lopussa julkaistu omakustanteinen journalismin aikakauslehti Viestinnän Tulevaisuus on iloinen sekoitus painavaa asiaa ja härömpää otetta.

Lehden ote on irtonainen. Toimittajan ääni kuuluu kysymys & vastaus -kaavalla toteutetuissa haastatteluissa kysymysten ajoittaisena puheenomaisuutena. Ajoittain tuntuu kuin lukisi fanzinea. Vaikutelmaa eivät vähennä jutut oluenjuontiblogista, Madista tai Hämähäkkimiehen kirjepalstasta.

Juttujen epätasaisuudesta huolimatta ”ViTuun” kannattaa tarttua. Esimerkiksi blogihumoristi Kasper Strömmanin haastattelu on sekä hersyvä että mietitty.

Viestinnän Tulevaisuus on päätoimit-taja Jukka Vuorion opinnäytetyö Haaga-Helian ammattikorkeakoulun journalismin koulutusohjelmaan.

Vuorio sanoo halunneensa tehdä lehden toimittajilta toimittajille. Median kiinnostavin aihe on media itse, hän sanoo.

”Halusin tehdä lehteä itselleni ja omille kavereilleni, miettimättä lukijoita. Annoin avustajienkin rakentaa jutut semmoisiksi kuin parhaaksi näkivät.”

Jonkinlainen linjanveto on kuitenkin toimittajien näkyvä läsnäolo jutuissaan.

”Tykkään siitä, että oma ajattelu tulee esiin selkeästi, eikä vain rivien välistä.”

Manu Haapalainen

Viestinnän Tulevaisuus

twitter.com/vitulevaisuus