Virheet pitää korjata suoraselkäisesti, kirjoittaa Manu Marttinen

Seiska uutisoi 4. syyskuuta ­näyttävästi Ylen uutis- ja ajankohtaistoimituksen päätoimittajan Riikka Räisäsen yksityiselämästä. Otsikon mukaan ­”Räisänen aiheutti skandaalin: iski ­varatun työntekijän”.

Juttu oli rakennettu kuin Räisänen olisi jonkin sortin syöjätärpomo, ­joka liehitteli työajalla alaispoloa ja sai ­tämän lopulta satimeen rikkoen lemmenpäissään molempien avioliitot.

Viisi päivää myöhemmin Seiska oikaisi uutisestaan peräti tusinan verran virheitä ja vaihtoi otsikon toimijat päittäin: ”Varattu työntekijä iski päätoimittajan.”

Poikkeuksellisen pitkän oikaisutekstin läpilukeminen paljasti, ettei uutisessa moni muukaan asia pitänyt paikkansa. Alkuperäinen uutinen oli kuitenkin jo levinnyt hyvin laajasti mediassa. Esimerkiksi Keskisuomalainen-konserniin kuuluva, 16 maakuntalehteen juttuja tekevä Uutisuomalainen teki uutisen, joka levitti Seiskan virheellisiä tietoja.

Pisimmälle meni Keskisuomalaisen päätoimittaja Pekka Mervola, joka veti mutkat suoriksi kolumnissaan 10. syyskuuta ja ehdotti jopa Riikka Räisäsen eroa.

Mitä ihmettä tapahtui? Miksi Seiskan faktantarkistus ja lähdekritiikki pettivät näin pahasti, vaikka monet jutun virheelliset tiedot, kuten osapuolten avioerojen ajankohdat, olisivat olleet tarkistettavissa oikeuden asiakirjoista? Miksi Seiskan tietoja julkaisseet tiedotusvälineet eivät tarkistaneet ennen julkaisua tietoja, vaikka ne olivat luonteeltaan hyvin arkaluonteisia?

Syitä voimme vain arvailla, sillä uutisten julkaisijat eivät ole julkisuudessa perustelleet ratkaisujaan.

”En kommentoi mitään. On vain tehty ratkaisu”, ­Mervola perusteli Keskisuomalaisen päätöstä poistaa jutut verkosta.

Kolumnia käsittelevä oikaisu löytyy edelleen ­verkosta, mutta linkki johtaa maksumuuriin. Uutissuomalaisen alkuperäinen uutinen löytyy vain Wayback Machinen avulla.

Seiska julkaisi oikaisunsa asianmukaisesti verkossa ja printissä ja pahoitteli virheitään. Pahoittelusta jää kuitenkin ristiriitainen vaikutelma, koska uutisen kirjoit­tajan julkaiseman somepäivityksen mukaan ”juttu pitää sataprosenttisesti paikkaansa”. Lisäksi toimittaja haukkui somessa hyvin alatyylisesti uutista kritisoinutta entistä poliisia.

Seiskan päätoimittaja Jyrki Huotari ei ole kommentoinut uutista julkisesti. Journalistille hän kertoi, ettei halua kommentoida asiaa.

Journalistin ohjeiden mukaan korjauksen huomioarvo ­pitää suhteuttaa virheen vakavuuteen. Kysymys kuuluukin, missä ovat ne lukuisat jutut ja uutiset, joissa ­Seiskalta lainatut virheet olisi korjattu, pahoiteltu niitä ja edes auttavasti pyritty korjaamaan virheellisten uutisten aiheuttamaa mainehaittaa.

Virheen jälkihoidon suhteuttaminen johtaa toimituksissa lähes poikkeuksetta hyvin minimaaliseen jälkikäsittelyyn. Sen tietää moni omakohtaisesta kokemuksesta.

Räisäsen tapaus on kuitenkin niin poikkeuksellinen, että olisi koko alalle eduksi, että se käsiteltäisiin perusteellisesti. Julkisen sanan neuvosto on saanut kaksi kantelua ­aihetta käsitelleistä jutuista, joten asian käsittely jatkuu ainakin siellä.

Lisäksi Riikka Räisänen ja hänen puolisonsa harkitsevat asian viemistä oikeuskäsittelyyn. Mahdollisen oikeusprosessin vaiheet antavat medialle perusteelliset asiakirja-aineistot tapauksen käsit­telyyn myös mediakriittisesti.

Ylen päätoimittajaon työnsä puolesta henkilö, jonka ­tekemää työtä ja journalistisia valintoja sekä ­työmatkoja saa ja pitääkin kritisoida. Pomon ja työntekijän välinen ­romanttinen suhde on myös asia, joka on työyhteisölle vähintään hankala, ja sitäkin puolta voi käsitellä kriittisesti.

Mikään journalistinen ulottuvuus ei kuitenkaan ­oikeuta mediaa nyt nähtyyn uutisointiin eikä varsinkaan omien virheiden piilotteluun. Jokaisella ihmisellä on oikeus yksi­tyisyyteen, ja medialla on velvollisuus kunnioittaa tätä oikeutta.

Tarpeen vaatiessa tiedotusvälineiden pitää ­korjata omat virheensä näyttävästi ja tulla tarvittaessa julkisuuteen keskustelemaan ­asiasta. Nyt olisi sellainen tarve.