Vantaan luonto yllätti toimittajan

Olin Suomen Luonnon keikalla Vantaan Korsossa. Kasvoin siellä 1980- ja 1990-luvuilla, ja kohtasin lapsena kaikenlaista hämärää, mutta minulla on myös paljon hyviä muistoja vehreästä naapurustostani.

Ideana oli pohtia lähiluonnon merkitystä ja palata katsomaan, miten entisen kotini ympäristö oli muuttunut. Kiertelin kameran ­kanssa tutuissa paikoissa lähellä juna-asemaa. Hylättyjen tonttien kasvi- ja hyönteispaljous oli korvattu asvaltoiduilla parkkipaikoilla ja valtavat hopeapajut pensasaitariveillä. Humalaisten poru­koiden suosiossa ollut, lapsilta kielletty pajupöheikkö oli leikattu alas. Korso vaikutti siistiytyneen niin hyvässä kuin pahassa.

Takaisin autolle kävellessä harmittelin, etten ollut saanut kuvaa mistään lehtokotiloa isommasta eläimestä. Auto odotti pienkerrostaloalueella kallioista metsikköä vastapäätä. Ilta-auringon kultaiset säteet keräsivät parveilevia hyönteisiä ja ilma tuoksui tuomenkukilta. Juuri kun olin istuutunut autoon, huomasin ­edessä liikettä. Kauris olisi kiva, ajattelin.

Ennen kuin ehdin kurottaa kameraa, puskasta astui esiin Homo sapiens ja sitten toinenkin. Ne olivat noin kymmenen metrin päässä. Isokokoisempi yksilö seisahtui avoimelle paikalle, otti minuun tiiviin katsekontaktin ja pudotti housut nilkkoihinsa. Näytti urokselta. Naaraaksi tulkitsemani yksilö laskeutui polvilleen uroksen eteen ja ryhtyi toimeen. Kumpikaan ei häiriintynyt, vaikka veivasin vieressä autoa pois ahtaalta parkkipaikalta.

Kaasutin pian pois paikalta. Kotimatkalla mietin, että olipa siinä loppukliimaksi Korso-retkelleni. Koko perheen luontolehdessä tästä parittelurituaalista ei kuitenkaan voinut kertoa.

Mitä sinulle on sattunut ja tapahtunut? Lähetä tarinasi osoitteeseen journalisti@journalistiliitto.fi