Journalismin ikuisuuskysymyksiin kuuluu, kuinka paljon lukijan ymmärrykseen voi luottaa. Milloin voi tukeutua lukijan kykyyn yhdistellä tietoa itsenäisesti?
Uutiskielessä on tarpeen olla tiivis. Samaan aikaan olisi kuitenkin oltava mahdollisimman täsmällinen.
Varsinkin kyselytutkimusten tuloksista lukiessani törmään usein ilmiöön, jossa myönteiset ja kielteiset asiat sekoittuvat. Saatetaan kirjoittaa vaikkapa, että suomalaisia huolestuttavat eniten ”sota, terveys ja toimeentulo”. Sota kyllä pelottaa, mutta terveyden ja toimeentulon sijaan olisin enemmän huolissani terveysongelmista ja toimeentulovaikeuksista.
Ymmärrän halun välttää pitkiä yhdyssanoja. Kaiken maailman –ongelmat ja –vaikeudet tekisivät riesojen listasta raskaan. Moni luottaa lukijan kykyyn päätellä arkikokemuksen ja asiayhteyden perusteella, mikä on homman nimi.
Jos työllistymisen esteiksi mainitaan ”fyysinen kunto, henkinen jaksaminen ja päihdeongelmat”, pitää hoksata, että luetelluista kaksi on tarkoitus tulkita käänteisesti ja yksi kirjaimellisesti. Lukijalta vaaditaan siis aika kovaa kognitiivista suorituskykyä – kenties jopa ennen aamun ensimmäistä kofeiiniannosta. Ja huh, jos kyseessä on jotain vieraampaa tai monimutkaisempaa.
Journalistiikan opiskelijoilleni opetan, että on parempi kirjoittaa täsmällisesti niin kuin asia on eikä vähän sinne päin. Kielteisen asian ilmaiseminen vähän liian vähin sanoin voi olla irvokasta. Esimerkiksi Microsoftin lakiasioista vastaavan johtajan on referoitu todenneen, että ”seksuaalinen häirintä on yhtiölle todella tärkeä asia”. Toivottavasti mieluummin seksuaalisen häirinnän kitkeminen tai välttäminen.
Eikä niitä lisämerkkejäkään aina kuluisi kovin montaa. Viime vuonna arvioitiin, että ”Käärijän suurin ongelma on laulusuorituksen puhtaus”. Ehkä yksiselitteisemmin epäpuhtaus.
