Nuori journalisti on altis vallan väärinkäytölle, kirjoittaa toimittaja Heini Kilpamäki

Joitakin vuosia sitten vanhempi kollega lähestyi kesätoimittajaa, jota tuskin tunsi, mutta josta ei pitänyt. Hän kertoi tekevänsä kaikkensa, jotta kesätoimittajan tie alalla nousisi pystyyn. Konkari kertoisi merkittäville tahoille, ettei kesätoimittajaa kannata palkata. Hän tuhoaisi nuoren toimittajan uran.

Vanhemmalla kollegalla oli vakituinen työ arvostetussa tiedotusvälineessä, auktoriteettia ja hyvät verkostot. Siksi uhkaus oli pelottava.

Todisteet tilanteesta olivat kuitenkin vahvasti kesätoimittajan puolella. Uhkailua selvitettiin esihenkilön ja luottamushenkilön kanssa. Tekijä pyysi anteeksi.

Periaatteessa tapaus hoidettiin työpaikalla niin hyvin kuin osattiin. Silti kesätoimittaja näki tilanteesta pitkään painostavia unia ja halusi pois alalta. Toimittaja säilyttää yhä todisteita uhkailusta siltä varalta, että tulisi tarve puolustautua.

”Hän on edelleen minua voimakkaampi. Hän on vakituisessa työsuhteessa, ja minä etsin töitä.”

---

Selvitin Journalistin (6/2021) juttua varten vallan väärinkäyttöä journalistien piirissä. Yli 40 ihmistä kertoi uhkailusta sekä sanallisesta ja jopa fyysisestä väkivallasta.

Osa oli kertonut kohtaamastaan jollekulle, moni ei. Kukaan ei halunnut puhua nimellään. Syy on valta. Juuri valtasuhteet pitävät huolen siitä, että tapaukset jäävät piiloon, eikä kukaan mielellään puhu niistä edes pienessä piirissä, saati julkisesti.

Toimittaja Sonja Saarikoski kirjoitti Imagessa helmikuussa 2020 vallan väärinkäytöstä klassisen musiikin alalla. Muun muassa hierarkkisuus, nero- ja sankarimyytit sekä kilpailu synnyttävät rakenteita, jotka mahdollistavat vallan väärinkäyttöä, Saarikoski kirjoitti.

Myös media-alalla ongelmana ovat nuo samat rakenteet. Toimitukset ovat hierarkkisia ympäristöjä, joissa työskentelee usein suuria persoonia. Kilpailemme skuupeista ja ihannoimme sankaritoimittajia.

Me teemme uutisia muiden alojen ongelmista, mutta myös media-ala tarvitsee itsereflektiota ja puuttumista.

---

Työpaikoilla mieluusti toistellaan, että kaikki työntekijät ovat tasa-arvoisia. Se ei ole totta. Jokaisen vanhemman tai vakituisessa työsuhteessa olevan kollegan on syytä tiedostaa oma valtansa suhteessa harjoittelijaan, kesätoimittajaan ja nuoreen määräaikaiseen.

Ala on hyvin kilpailtu, ja se tekee nuoresta kollegasta haavoittuvaisen. Moni vallan väärinkäytön kohteeksi joutunut nielee kokemansa, koska pelko oman uran puolesta on suuri.

Haastattelemani nuoret journalistit kertoivat myös, kuinka työpaikalla syntynyt suhde vanhempaan, vakituisessa työssä olevaan kollegaan alkoi myöhemmin tuntua oudolta.

Yhteisymmärryksessäkin aloitettu suhde on lähtökohtaisesti alisteinen, jos osapuolilla on huomattavasti eri määrä valtaa. Kesätoimittaja ei esimerkiksi välttämättä uskalla jättää uutispäällikköä, koska pelkää, ettei saa enää töitä.

Monet haastateltavani korostivat, että yksi syy vaikenemiseen ovat pienet piirit. Ihmiset eivät halua haastaa tuttujaan tai ”ravintoketjun” vahvempia, vaan toivovat huonon käytöksen loppuvan ajan kanssa.

---

Ehkä surullisinta on tapausten ympärillä vallitseva hiljaisuus. On ymmärrettävää, että oikeuden vaatiminen jännittää varsinkin sana vastaan sana -tilanteissa.

Tunnistan hankaluuden itsekin. Löytämieni tapausten tuominen päivänvaloon ei ole ollut helppoa. On ollut tilanteita, joissa tekijä on ollut itselleni liian tuttu, jotta olisin voinut jatkaa asian selvittämistä puolueettomana tarkkailijana. Olen myös joutunut miettimään, voisiko jostain tiedosta joutua käräjille.

Vetoan esihenkilöihin: Miten teillä hoidetaan häirintätapauksia? Miten suhtaudutte määräaikaisiinne? Mitä työyhteisössä sallitaan ja saako joku erityisoikeuksia? Miten henkilöstöasioiden hoitamista voisi kehittää?

Mediataloilla on jo käytännöt häirintään puuttumiseen, mutta on tunnustettava, etteivät ne ota kaikkea huomioon.

Koska uhri on kaikkein haavoittuvaisin, on vahvemmassa asemassa olevien kollegojen puututtava asiaan.