Lännen Median teematuottaja Marjo Oikarinen kirjoitti viime syksynä terveysjuttua kaatumisen aiheuttamasta vammasta ja lähetti haastattelupyynnön vastaavia vammoja tuntevalle kirurgille. Tämä oli aiemmin antanut paljon lehtihaastatteluja.
Lääkäri vastasi viestiin nopeasti, mutta ei Oikarisen toivomalla tavalla.
”Useampaan otteeseen sanojani on vääristelty, tekstejä/tuotoksia ei ole saanut tarkastaa ja muokkausehdotuksista on loukkaannuttu. Homma vie aikaa ja lopulta ei sivistä lukijoita/yleisöä oikealla tavalla”, lääkäri kirjoitti.
Haastattelu jäi saamatta, vaikka Oikarinen vakuutti lääkärille, että hän lähettää jutun tarkistettavaksi ja muokkaa sitä, jos tarvetta on. Lääkäri ei enää palannut asiaan.
Oikarinen on kokenut toimittaja ja työskennellyt vuosia myös toimitussihteerinä, tuottajana ja uutispäällikkönä. Hän on pannut merkille, että haastateltavien saaminen on viime aikoina vaikeutunut, oli kyse sitten eri alojen asiantuntijoista tai tavallisista kansalaisista. Varsinkin asiantuntijat suhtautuvat Oikarisen mukaan aiempaa nihkeämmin haastattelupyyntöihin.
”Tuntuu, että toimittajiin suhtaudutaan usein vähätellen tai epäillen”, Oikarinen sanoo.
Lääkäritapauksen jälkeen Oikarinen on miettinyt, onko jotain muuttunut juttujen tarkistuskäytännöissä. Uutiskiireessä jatkokeskusteluihin haastateltavien kanssa ei aina ole aikaa, mutta syventävän journalismin resursoinnissa ne pitäisi huomioida.
”Tarkistuttaminen lisää luottamusta puolin ja toisin ja varmistaa, että asiat tulevat juttuihin oikein. Se ei tarkoita, että haastateltava saisi kirjoittaa jutun uudestaan. Korjaan selkeät virheet, ja muista kohdista keskustelen. Esimerkiksi siitä, miten asiat kannattaa jutussa sanoa, että lukija ymmärtää”, Oikarinen sanoo.
Myös Kalevan toimittaja Päivi Alasuutari on viime aikoina törmännyt vaikeuksiin haastattelujen kanssa. Hän kirjoittaa sekä uutisjuttuja että taustoittavia juttuja, jotka käsittelevät usein Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen ja Oulun kaupungin asioita.
Välillä haastattelun saaminen asiantuntijalta tai virkahenkilöltä on vähällä tyssätä siihen, ettei heille löydy yhteystietoja, Alasuutari sanoo.
”Toimittajat ovat tiedonhaun ammattilaisia, mutta sitä puhelinnumeroa ei vaan löydä, vaikka pyörii linkistä toiseen kuin flipperipelissä. Usein yhteystiedot ovat viestintäosaston takana.”
Kun yhteyden saa, moni haastateltava pyytää kysymykset ennakkoon. Sitä on tapahtunut aina. Uusi ilmiö Alasuutarin mukaan on, että toimittaja saa paluupostissa kirjalliset vastaukset ilman, että siitä sovitaan.
”Kirjalliset vastaukset eivät vastaa keskustelua, jossa jatkokysymyksiä voi esittää helposti. Kirjoitetut vastaukset jäävät usein yleiselle tasolle, sisältävät jargonia ja samoja asioita, jotka jo löytyvät verkosta”, Alasuutari sanoo.
Viime syksynä Alasuutari yritti selvittää Oulun kaupungilta vastausta lukijan kysymykseen, miksi erään koulun remontti ei edisty. Tieto oli kahden virkahenkilön takana, mutta kumpikaan ei vastannut sähköpostiin, tekstiviestiin eikä puhelimeen.
Lopulta Alasuutari löysi kaupungin asiakirjoista tiedon, että kilpailutus on keskeytetty.
”Sama olisi selvinnyt lyhyellä puhelulla. Koin sen työni vaikeuttamisena”, Alasuutari sanoo.
Hän arvelee, että osasyy tavoitettavuusongelmiin ovat työpaineet ja palaveriputket, joiden keskellä asiantuntijat yrittävät suojella aikaansa.
”Ja on se heille ehkä myös tympeää lukea, mitä on taas tehty väärin, kun me nostamme esiin esimerkiksi hyvinvointialueuudistuksen ongelmia. Julkisorganisaatioita koskevat asiat ovat kuitenkin lähtökohtaisesti julkisia, ja toivon, että virkahenkilöitä koulutettaisiin avoimuuteen enemmän.”
Avoimuus ja ymmärrettävyys on julkisten organisaatioiden omakin etu, Alasuutari sanoo.
”Kun yritämme kertoa, miltä joku asia tavallisista ihmisistä näyttää ja tuntuu ja organisaatio vastaa yleisluontoisesti, se kuulostaa helposti ylimieliseltä ja siltä, että organisaatio elää jossain ihan eri maailmassa.”
Miten toimittajien ja asiantuntijoiden yhteydenpitoa sitten voisi parantaa? Verohallinnossa viestijänä työskentelevä Mari Harala on työssään yrittänyt keksiä siihen keinoja. Yksi keino on asiantuntijoiden mediakoulutukset.
”Viime vuonna koulutimme melkein 40 asiantuntijaa joko itse tai viestintätoimiston kanssa”, Harala sanoo.
Viime vuonna 134 eri Verohallinnon asiantuntijaa antoi haastatteluja. Osa heistä antoi vain yhden haastattelun. Etenkin silloin haastatteluun valmistautuminen voi tuntua työläältä ja haastattelu jännittää, Harala sanoo.
”Teemme koulutuksissa myös paljon haastatteluharjoituksia.”
Haralan mukaan melkein jokaisessa mediakoulutuksessa joku muistaa huonon kokemuksen median kanssa toimimisesta. Nykyisessä ärhäkässä yhteiskunnallisen keskustelun ilmapiirissä myös kohun keskelle joutuminen voi huolettaa.
Haralan kokemuksen mukaan pelkoja lieventää esimerkiksi tiedon jakaminen haastateltavan oikeuksista ja siitä, millaisia juttuja haastatteluista tyypillisesti syntyy.
”Meille soittavista toimittajista valtaosa tekee ihan perusjuttua ja on tosi mukavia ihmisiä.”
Viestinnän näkökulmasta jokainen juttu on mahdollisuus jakaa tietoa ja tuoda esiin organisaation omaa näkemystä.
”Mielikuva ja kansalaisten luottamus meihin rakentuvat jokaisessa haastattelussa”, Harala sanoo.
Haralalla on itselläänkin toimittajatausta. Siksi hän ymmärtää hyvin, että toimittajat haluavat mieluummin puhelin- kuin sähköpostivastauksia.
Asiantuntijoille hän markkinoi puheluita selittämällä, että toimittajat tarvitsevat juttuihin sitaatteja, ja ne on helpompi poimia keskustelusta. Puhelimessa voi myös vastata lisäkysymyksiin saman tien.
Monesti asiantuntijahaastattelun saamista vaikeuttavat myös käytännön syyt.
”Toimittajien työrytmi on nopea, ja asiantuntijoiden kalenterit täynnä. Aina toimittajan tiedontarve ja yhden asiantuntijan osaamisalue ei mene ihan yksiin. Silloin asiantuntijan pitää ensin hankkia lisätietoja talon sisältä”, Harala sanoo.
Verohallinnossa asiantuntijoiden ”puheille” pääsee pääsääntöisesti vain viestinnän välityksellä. Haralan mukaan se johtuu siitä, että haastattelupyynnöt ja tavallisten kansalaisten yhteydenotot yritetään ohjata oikeisiin osoitteisiin kerralla.
”Ei ole meidän asiantuntijoiden tai johtajien fiksua työajan käyttöä selvitellä, kenelle vastaaminen kuuluu. Yleisimpiin verokysymyksiin meillä on kiertävät vastausvuorot, jotta kukaan ei kuormitu liikaa. Toimituksiin lähtevissä tiedotteissa on haastateltavien tiedot suoraan.”
Mitä toimittajat voisivat tehdä paremmin, jotta viestijöiden olisi helpompi välittää ja asiantuntijoiden helpompi antaa haastatteluja?
”Reilusti, avoimesti ja Journalistin ohjeiden mukaan toimiminen riittää, ja niin valtaosa toimittajista ehdottomasti toimiikin”, Harala sanoo.
”Viestijänä toivon, että toimittaja pystyisi jo mediapuhelimessa kertomaan haastattelun tärkeimmät teemat ja sen, jos hän kaipaa lukuja ja tilastoja. Silloin asiantuntija saa tiedon, millainen haastattelu on tulossa ja voimme kaivaa tietoja valmiiksi ennen haastattelua.”

Uusimmassa lehdessä
- Perinteisten mediatuotteiden yleisöt kutistuvat, mutta nekin on tehtävä – ja mielellään hyvin. Millaista on tehdä työtä, jolle toiset povaavat jo sukupuuttoa?
- Kimmo Porttilan mielestä urheiluselostaja on hääjuhlien humalainen eno
- Haastattelujen saaminen on vaikeutunut, arvioivat kokeneet journalistit. Miksi asiantuntijat suhtautuvat pyyntöihin nihkeästi?
- Redigeringen av Bonniers finländska papperstidningar flyttar till Sverige