Iltalehden toimituksessa osattiin arvata, että teksti kuumentaisi tunteita. Toimittaja Ida Erämaa, 28, oli kirjoittanut perussuomalaisten suhteesta mediaan. Idea näkökulmatekstiksi oli hänen omansa. Iltalehdessä sellaisten tekemiseen kannustetaan kaikkia, myös kesätoimittajia.
Tekstissään Erämaa arvosteli perussuomalaisia siitä, että nämä ovat halunneet rajoittaa lehdistönvapautta, kun media tuo ilmi puolueen toimijoiden kytköksiä äärioikeistoon. Otsikko oli: Perussuomalaiset patistamassa toimittajia takaisin Kekkosen ruotuun.
Tekstin olivat käyneet läpi sekä uutispäällikkö että julkaisupäällikkö, ja se julkaistiin sunnuntaiaamuna 2. heinäkuuta. Parissa tunnissa teksti alkoi herättää keskustelua somessa.
Erämaata tilanne vähän hirvitti, mutta myös huvitti. Ennen Iltalehteä hän oli opiskellut Haaga-Heliassa kaksi vuotta journalismia, tehnyt jonkin verran viestintäalan töitä ja pitänyt melko suosittua Tiktok-tiliä. Kesätoimittajan pestiä oli takana kuukausi, ja nyt omasta tekstistä puhuivat kaikki.
Myöhemmin illalla Erämaa pui kolumninsa saamaa huomiota ystävänsä kanssa. Hän avasi puhelimensa näyttääkseen, että kyllä, useampikin ihminen oli twiitannut hänen kolumnistaan.
Niin olikin. Twitterin (nykyään X) puhutuimpien aiheiden listalla Suomessa ensimmäisenä oli ”Ida Erämaa”.
”Olin vain, että mitä…” Erämaa kertoo.
Töistäkin oli soitettu.
Neljä päivää myöhemmin Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu vaati suomalaisia vallanpitäjiä tuomitsemaan Erämaahan kohdistuvan lokakampanjan ja väkivaltaiset verkkouhkaukset, tutkimaan tapauksen ja tarjoamaan Erämaalle kaiken hänen tarvitsemansa tuen.
Ei työni ole verrattavissa kansanedustajan työhön. Ei minulla ole esimerkiksi valtaa tehdä koko Suomen kansaa koskevia päätöksiä.
Ida Erämaa, Iltalehden toimittaja
Keskustelua perussuomalaisen mediasuhteesta on käyty koko kesä. Puolueen poliitikkojen ja kannattajien on ollut vaikea hyväksyä sitä, miksi ministerien vanhoja kirjoituksia ja viestejä on julkistettu.
Esimerkiksi perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra väitti journalistien toimineen vastoin omia eettisiä ohjeitaan.
”Joidenkin toimittajien läpikierojen ja manipulatiivisten toimintatapojen ymmärtäminen ja Journalistin ohjeiden hylkääminen ensin hämmästyttää, sitten raivostuttaa ja lopuksi kyynistää”, Purra sanoi puoluekokouksen avauspuheessaan elokuussa.
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä taas arvioi puheessaan ryhmän kesäkokouksessa, että uuden sukupolven toimittajat ovat vahvasti vihervasemmistolaisia – ja tämä näkyy ”lähes kaikessa uutisoinnissa”.
Tiedotusvälineitä ovat kritisoineet myös muiden hallituspuolueiden edustajat. Esimerkiksi kristillisdemokraattien kansanedustaja Sari Tanus arvioi KD-Lehden haastattelussa, että hallituksen ongelmat ovat median aiheuttamia.
Keskustelua on leimannut se, että poliitikot sanovat median toimivan väärin, mutta eivät juuri yksilöi virheitä.
Somekeskusteluissa on sen sijaan kyllä yksilöity yksittäisiä journalisteja: esimerkiksi Erämaa, Wille Rydmanin (ps.) rasistisista viesteistä jutun tehnyt Helsingin Sanomien toimittaja Paavo Teittinen, entisen elinkeinoministeri Wilhem Junnilan (ps.) natsisympatioista kirjoittanut Ylen Pariisin-kirjeenvaihtaja Annastiina Heikkilä ja eduskunnan puhemiestä Jussi Halla-ahoa (ps.) kuvannut Ella Kiviniemi.
Somekeskustelijat ovat perustelleet henkilöön menevää kritiikkiään median asemalla. Heidän mielestään suureen tiedotusvälineeseen juttuja tekevä toimittaja on merkittävä vallankäyttäjä, ehkä jopa vallakkaampi kuin kansanedustaja tai ministeri.
Vaikka tämä olisikin kesätoimittaja.
”Otan työni kyllä todella vakavasti. Suhtaudun siihen suurella kunnioituksella”, Erämaa sanoo.
”Mutta ei se ole millään tapaa verrattavissa kansanedustajan työhön. Ei minulla ole esimerkiksi valtaa tehdä koko Suomen kansaa koskevia päätöksiä.”
Iltalehden julkaisupäällikkö Tiia-Maria Taponen tavoitti Ida Erämaan sunnuntai-iltana viestitse. He sopivat juttelevansa asiasta seuraavana päivänä toimituksessa.
Sunnuntaina aikana Erämaasta olivat twiitanneet kansanedustajat Sebastian Tynkkynen (ps.), Tere Sammallahti (kok.), Onni Rostila (ps.) sekä Wille Rydman, joka muutamaa päivää myöhemmin nousi elinkeinoministeriksi. Twiitteihin oli kaiveltu tietoja ja kuvakaappauksia Erämaan Tiktok-tililtä. Niitä oli jaettu satoja kertoja eteenpäin. Myöhemmin seuraavalla viikolla Erämaata kritisoi nimellä myös Ben Zyskowicz (kok.).
Maanantaina käynnissä oli Erämaan mukaan ”täysi härdelli”. Kolumnista tulvi viestejä Iltalehden toimituksen sähköpostiin ja Erämaan omiin viestikanaviin. Toimitukseen soiteltiin.
”Sillä ensimmäisellä viikolla aikaa ei ollut mihinkään. Olin töissä, tulin kotiin, kävin läpi kaikki minulle tulleet viestit ja menin nukkumaan.”
Kaikista Erämaalle suoraan tulleista viestistä kymmenkunta oli tappo- tai raiskausuhkauksia. Myös Erämaan isään ja isäpuoleen otettiin yhteyttä, hän kertoo.
”Että laita se tyttösi kuriin.”
Erämaa kokee saaneensa toimituksen johdolta ja kollegoiltaan hyvin tukea. Taponen kuulosteli päivittäin, miten hän voi. Lomalla olevat työkaverit ja kollegat muista mediataloista lähettivät tsemppejä. Iltalehden silloinen uutispäällikkö, nykyisin Kauppalehdessä työskentelevä Tuomo Hyttinen kiersi Twitterissä muistuttamassa kansanedustajille, etteivät toimittajat päätä, mitä Iltalehdessä julkaistaan.
Aihetta käsiteltiin myös Iltalehden toimitukselle järjestetyllä päätoimittajan tunnilla. Erämaa sai spontaanit aplodit. Tiia-Maria Taponen ei muista, että sellaista olisi tapahtunut hänen liki kymmenen vuoden Iltalehti-uransa aikana.
Asiaan ottivat kantaa Journalistiliitto, Päätoimittajien yhdistys, Kansainvälinen lehdistöinstituutti IPI, yhdysvaltalainen journalistinaisia tukeva järjestö CFWIJ ja UN Women Suomi. Ja se Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu.
”Tapaus on vakava, eikä sitä pitäisi jäädä tuomitsematta”, Dunja Mijatovic totesi lausunnossaan.
Niin voi kuitenkin käydä. Erämaa teki osasta häirintäviestejä rikosilmoituksia. Puhelinkeskustelussa poliisi arvioi rikoksen tunnusmerkistön täyttyvän usean kohdalla, mutta varoitteli, etteivät tutkinnat tule johtamaan mihinkään. Erämaa kertoo poliisin sanoneen esimerkiksi, etteivät hänelle uhkailuviestejä lähettäneet henkilöt yksilöineet kyllin tarkkaan, mitä aikoisivat hänelle tehdä.
Erämaata pelotti myös, vaikuttaisiko kohu siihen, mistä hän saisi jatkossa tehdä juttuja. Poliitikot pyrkivät kyseenalaistamaan hänen uskottavuutensa toimittajana.
Somessa kiersi kuvakaappaus Erämaan Tiktok-tililtä. Se oli ote videosta, jossa Erämaa viittaa Petteri Orpon (kok.) hallituksen ”useamman ministerin natsitaustaan”. Videon sävy oli satiirinen, mutta kuvakaappauksesta se ei käynyt ilmi.
”Se oli tyhmä moka, ja sellaista en aio toiste tehdä”, Erämaa sanoo.
Sitäkin reposteltiin, että Erämaa oli ottanut kantaa naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja seksismiä vastaan osin räväkälläkin tavalla. Esimerkiksi Sebastian Tynkkynen nimitti häntä ”aktivistiksi” ja ”pahimman luokan intersektionaaliseksi vihervassariksi, joka tekee myös lifestyleä meikki-influensserina”.
Nyt Erämaan some-tilit eivät ole enää julkisia. Hän sanoo aikovansa olla tarkempi jatkossa siitä, mitä julkaisee henkilökohtaisilla tileillään.
Se tuntuu Erämaasta osin ristiriitaiselta: Toisaalta hän oli jo aiemmin päättänyt tehdä kantaaottavia sisältöjä vähemmän, koska tahtoo olla journalisti. Toisaalta eikö journalisti voi lainkaan puhua mielipiteistään omissa kanavissaan, ainakin jos sen tekee asiallisesti?
”Toimittajana somekäyttäytyminen on erilaista – ja minäkin olen tässä sitä nyt harjoitellut”, Erämaa sanoo.
Yksittäisten journalistien kimppuun käyminen ja heidän riippumattomuutensa kyseenlaistaminen ei tietenkään ole mikään uusi ilmiö, edes Suomessa.
Helsingin Sanomien tutkivan journalismin ryhmässä työskentelevä tuottaja Salla Vuorikoski arvioi, että viime aikoina vyörytys on kuitenkin ollut jollain tapaa järjestäytyneempää kuin aiemmin. Lisäksi sitä tulee aivan vallan huipulta.
Esimerkiksi elinkeinoministeri Wille Rydman on kritisoinut Vuorikosken tutkivaan ryhmään kuuluvaa toimittaja Paavo Teittistä henkilöön menevällä tavalla siitä lähtien, kun Helsingin Sanomat julkaisi kesäkuussa 2022 jutun Rydmanin ahdistavasta käytöksestä nuoria naisia kohtaan. Teittinen oli yksi jutun kolmesta kirjoittajasta.
Rydman on kiistänyt toimineensa väärin. Hän teki jutusta rikosilmoituksen, jonka poliisi on arvioinut etenevän syyteharkintaan. Rydman myös kirjoitti aiheesta kirjan. Siinä Teittinen on mainittu nimellä lähes 200 kertaa.
Myöhemmin Rydman on arvostellut julkisesti Teittisen tekemää, poliisiväkivaltaa käsittelevää juttua, joka ei liittynyt Rydmaniin. Kun Teittinen pyysi häneltä kommenttia tänä kesänä julkaistuun uutiseen rasistisista yksityisviesteistä, Rydman kieltäytyi kommentoimasta ja julkaisi saamansa viestin saatteella:
”Ei ole niin matalaa rimaa, ettei HS sitä alittaisi. Jos rima on maassa, Teittinen kaivaa tunnelin sen ali.”
Paavo Teittinen ei antanut haastattelua tähän juttuun.
”En koe tarpeelliseksi lähteä näitä väitteitä ainakaan toistaiseksi kommentoimaan. Olen tehnyt normaalisti työtäni HS:n toimittajana”, Teittinen sanoo.
Julkisuudessa on käyty keskustelua siitä, olisiko Hesarin pitänyt jäävätä Teittinen tämän kesän Rydman-jutun tekemisestä. Päätoimittaja Laura Saarikoski perusteli valintaa sillä, ettei tutkintapyyntö voi tarkoittaa, että HS tai sen toimittajat eivät voisi jatkaa ministeriksi nousseen Rydmanin käsittelyä.
Salla Vuorikosken mielestä ainoa mahdollinen ratkaisu on pitää tiukasti kiinni journalistisista periaatteista ja tehtävistä silloin, kun poliitikko kyseenalaistaa journalistin ja koko tiedotusvälineen riippumattomuuden. Yleisön ja yhteiskunnan kannalta tärkeät asiat pitää kertoa, vaikka tilanne olisi tuulinen.
”Mutta tietenkin se vaatii sitä, että kestää merivettä. Paineensietokyky ei ole tärkeä asia pelkästään toimittajalle, vaan erittäin suuressa määrin hänen takanaan oleville pomokerrostumille.”
Tuottajana hän sanoo kokevansa kaikki tutkivan tiimin jutut tietyllä tapaa omikseen. Vaikka jokainen toimittaja etsii omia aiheitaan, valmiiksi asti päätyvät jutut on yhdessä valittu, keskusteltu, luettu ja läpikäyty. Eikä toimittaja koskaan tee julkaisupäätöstä.
”Monille tuntuu olevan tärkeää ruotia yksittäisen toimittajan henkilöä ja sitä, mikä toimittajan motiivi on. Kaikki me tässä organisaatiossa toimivat kuitenkin tiedämme, ettei tämä ole nykyisin mitään yksinäisen taiteilijan työtä.”
Oma tiimi on Vuorikosken mielestä paras tuki vihakampanjan kohteena olevalle. Toimittajan tukeminen tarkoittaa tuottajalle usein aivan arkisten keskustelujen käymistä ja läsnäoloa. Päätoimittajan roolissa tuki on julkisena kilpenä toimimista.
”Kun on tunne, että takanasi seisoo porukka, joka tarvittaessa tulee seisomaan eteesi, painetta kestää hirveän paljon paremmin”, Vuorikoski sanoo.
Ella Kiviniemi oli elokuun puolivälissä Hesarin kuvauskeikalla perussuomalaisten puoluekokouksessa Tampereella. Etukäteen hän ei osannut ajatella keikkaa muuna kuin mielenkiintoisena kuvaustilanteena.
Kokous kuitenkin avattiin puheenvuoroilla, joissa perussuomalaiset ryöpyttivät mediaa. Sen jälkeen tunnelma muuttui Kiviniemen mukaan painostavaksi. Osa kokoukseen osallistuneista kommentoi hänen ulkonäköään sekä suoraan Kiviniemelle että hänen selkänsä takana. Häntä esimerkiksi epäiltiin epäpäteväksi.
Toisena kokouspäivänä somessa käynnistyi keskustelu kokouksessa Jussi Halla-ahosta otetuista kuvista. Helsingin Sanomien ensiuutisessa Halla-ahon valinnasta presidenttiehdokkaaksi oli toisen kuvaajan otos. Kommentoijat epäilivät sitä jopa manipuloiduksi: posket olivat ”liian” punakat ja sänki ”liian” pitkä.
Myöhemmin julkaistu Kiviniemen ottama, varjolla leikitellyt kuva Halla-ahosta tuomittiin somessa tarkoitushakuiseksi, oudoksi ja epäammattimaiseksi. Kiviniemi merkittiin lukuisiin eri keskusteluihin, joista osa oli asiattomia. Kuvia hänen profiilistaan ja Kiviniemestä aiemmin tehtyä Journalistin juttua jaettiin todisteena siitä, että hän on ”aktivistityttönen”.
Kokousviikonlopun jälkeen tiistaina Kiviniemi sai sähköpostin, jonka lähettäjä vihjaillen ”varoitteli” häntä seksuaalisesta väkivallasta.
Uhkaava viesti käsiteltiin turvallisuuspäällikön kanssa. Vastaavan päätoimittajan sijaisena elokuussa toiminut Antero Mukka keskusteli lähettäjän kanssa somessa ja sähköpostitse. Sen jälkeen päätoimittajat ja Kiviniemi saivat tältä sähköpostin, jossa tämä perääntyi uhkauksestaan.
Ainakin tavallaan. Pääasiassa viesti käsitteli Kiviniemen mukaan sitä, mikä kaikki Halla-ahon kuvissa oli pielessä ja miksi viestin uhkaus ei oikeastaan ollut uhkaus.
Mukka päätti, ettei työnantaja vie asiaa poliisille. Kiviniemi hyväksyi päätöksen, koska ei halunnut viedä asiaa eteenpäin yksinkään. Hän olisi toivonut, että päätoimittaja olisi tuominnut uhkaajan toiminnan jyrkemmin.
”Ei heitä tarvitse ainakaan tulla asiassa vastaan tai päättää keskustelua sovittelevasti. Olisin ollut verbaalisesti vähän tiukempi.”
Kiviniemi jäi kaipaamaan myös mahdollisuutta purkaa kokemaansa kahden kesken rauhassa esihenkilön kanssa. Kiviniemen ja puoluekokouksessa olleen toimittajan oli tarkoitus käydä keikasta purkukeskustelu heti kokousviikonlopun jälkeen heidät sinne lähettäneen politiikan toimituksen uutistuottajan kanssa. Keskustelu kuitenkin lykkääntyi viikolla.
Kiviniemi jäi pahimman kohun keskellä yksin pohtimaan, kannattaisiko hänen reagoida työstään esitettyihin syytöksiin. Osin tuen puute johtui epäonnisista sattumista, osin kuitenkin siitä, ettei tilanteeseen ollut selkeää ohjetta ainakaan esihenkilöillä tuoreena muistissa.
”Uskoisin, että esihenkilöitäkin helpottaa, jos on selvä protokolla, miten näihin suhtaudutaan. Varmasti halua olla tukena löytyy.”
Kiviniemen mielestä tapahtunut osoittaa, että vihakampanjoihin pitäisi jatkossa varautua myös kuvatoimituksissa.
”Meillä ei ole ollut tottumusta tähän. Tämä oli minullekin iso yllätys. Varsinkin, kun politiikan kuvasto on usein sellaista, että jos sieltä löytää jotain ilmaisuvoimaista, niin se on vain hyvä asia”, Kiviniemi sanoo.
Myöhemmin elokuussa toinen Helsingin Sanomien kuvajournalisti, Sami Kero, sai olla selittämässä somessa, miksi oli kuvannut pääministeri Petteri Orpoa (kok.) Ukrainassa ”väärin”.
Kiviniemi korostaa kollegoiden tuen merkitystä ryöpytyksen kestämisessä.
”Parasta oli omien rivityökaverien eli muiden kuvaajien välitön tuki. Kun minuun kohdistuneesta uhkauksesta kerrottiin viikkopalaverissa, kaikkien reaktio oli, että tämä on vakavaa.”
Lopulta hän päätti kertoa myös itse kokemastaan omilla sometileillään. Postaus sai valtavan huomion ja paljon kiitosta.
”Ehkä se herätti minussa kuitenkin myös uuden aallon stressiä.”
Minulle tulee vaivautunut olo siitä, kun joku sanoo minua rohkeaksi. Koen, ettei minulla ole missään vaiheessa ollut muuta vaihtoehtoa kuin painaa menemään.
Ida Erämaa, Iltalehden toimittaja
Kohukolumninsa jälkeen Ida Erämaa on tehnyt juttuja Rodoksen maastopaloista, terveyssiteestä löytyneestä lasipalasta ja Tallinnaan kelluvalla elokuvateatterilla matkustavasta miehestä, mutta myös siitä, miten perussuomalaiset ovat äänestäneet naisten oikeuksista ja mitä maahanmuuttajat ovat mieltä Riikka Purran vanhoista kirjoituksista ja hallituksesta.
Joku olisi kirjoittanut mieluummin loppukesän pelkkiä sääuutisia. Erämaa sanoo, ettei oikein osaa pelätä silloin, kun kokee jonkin aiheen uutisen arvoiseksi. Kolumniaan hän ei kadu pätkääkään.
”Minulle tulee vaivautunut olo siitä, kun joku sanoo minua rohkeaksi. Koen, ettei minulla ole missään vaiheessa ollut muuta vaihtoehtoa kuin painaa menemään.”
Hän on myös halunnut näyttää, ettei häntä voi journalistina vaientaa. Onneksi niin ovat halunneet myös esihenkilöt.
Elokuun puolivälissä Erämaa sai tietää, että Iltalehti toivoo hänen jatkavan tarvittaessa töihin tulevana toimittajana.
Ensimmäinen kesä toimittajana vahvisti Erämaan ajatusta siitä, että hän on unelmatyössään.
”Olen rakastanut jokaista hetkeä”, Erämaa sanoo.
Paitsi ei ihan jokaista. Kutsumusammatin hinta on tuntunut välillä kovalta.
”Olen esimerkiksi henkisesti valmistautunut siihen, että joku bongaa, missä asun, ja alkaa levittää sitä tietoa – eikä kukaan voi sille mitään. Se tuntuu raivostuttavalta”, Erämaa sanoo.
”Kyllä tätä työtä pitäisi pystyä tekemään ilman, että yksityisyys, mielenterveys ja fyysinen terveys vaarantuvat sen takia.”
Jani Mäkelä ei usko, että kovat sanat mediasta kaventavat lehdistönvapautta
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä ei ole käynyt keskustelua siitä, miten hallitusvastuu vaikuttaa puolueen suhteeseen journalisteihin ja mediaan.
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelän mukaan ryhmä on keskustellut siitä, että hallituspuolueen edustajien sanomisilla on asiakysymyksissä enemmän painoarvoa. Hän ei kuitenkaan koe, että hänen tai puolueen muiden keskeisten päättäjien kovat sanat journalisteista ja mediasta erityisesti kaventaisivat ilmaisuvapautta.
”Jokainen voi tietenkin miettiä, miten sananvapaus kaventuu, jos ihmiset joutuvat pelkäämään vaikka sitä, että esimerkiksi perussuomalaisten varavaltuutettuna kirjoittaa someen ja sitten tulee valtamedia ja käy rummuttamaan sitä kolmensadantuhannen lukijan megafoniinsa”, Mäkelä vertaa.
Kun Wille Rydman ja Sebastian Tynkkynen kritisoivat Iltalehden toimittajaa Ida Erämaata henkilöön menevällä tavalla, Mäkelä sanoi Ylen haastattelussa ymmärtävänsä puoluetovereitaan.
”Toimittajalla on miljoonien ihmisten yleisö lukemassa uutisiaan, näillä henkilöillä [poliitikoilla] on muutaman kymmenen tuhannen seuraajan Twitter-yleisö. Tässä on se suhde, millä mennään.”
Onko kuukauden verran kesätöissä ollut toimittaja sinusta tasavertainen yhteiskunnallinen vaikuttaja ministerin tai kansanedustajan kanssa?
”No, hänellä on paljon enemmän näkyvyyttä. Hirveän monet ihmiset katsovat joukkotiedotusvälineistä pelkän otsikon, eivätkä kiinnitä huomiota siihen, onko sillä katetta, kuka on kirjoittaja ja mikä on hänen motiivinsa. Siinä pääsee käyttämään melkoista megafonia, vaikka olisi ollut kaksi tuntia töissä.”
Journalistin haastattelussa Mäkelä korostaa, ettei hän pidä kaikkia journalisteja huonoina. Jos häntä haastatellutta toimittajaa on esimerkiksi sosiaalisessa mediassa moitittu haastattelusta väärin perustein, Mäkelä on käynyt puolustamassa tätä.
”On monia journalisteja, jotka kirjoittavat täysin neutraaleja juttuja”, Mäkelä sanoo.
”Ei varmaan kenelläkään ole tarkoitus leimata kokonaista ammattikuntaa muutaman yksittäisen väärintekijän tai harkitsemattoman toimijan kautta.”
Mutta miksi Mäkelä itsekin on moittinut nimenomaan koko mediaa? Koska mediakin niin usein käy siilipuolustukseen omiensa puolesta, hän väittää.
”Kun kansanedustajia syytettiin maalittamisesta, päätoimittajilta lähti yhteinen kirje, jossa he tuomitsivat kritiikin ja sanoivat sitä maalittamiseksi. Kyllä siinä on kohtuullista sanoa, että koko media toimii jotenkin”, Mäkelä sanoo.
Päätoimittajien yhdistyksen kannanotossa korostettiin, että kriittinen palaute toimituksiin on tärkeää. Yhdistys pyysi kaikkia yhteiskunnan toimijoita puolustamaan journalisteja yksilöön kohdistuvalta häirinnältä.
Millaisia suhteita aiotte luoda journalisteihin eduskunnan alkaneella istuntokaudella?
”Meillähän oli puoluekokoukseen ja eduskuntaryhmän kesäkokoukseen kutsuttu tiedotusvälineet paikalle. Heillä oli oikeus osallistua meidän iltajuhliimme, ja he pääsivät syömään ja juomaan meidän seurassamme. Se oli ihan hyvä alku mielestäni. Ei siellä mitään erityisen ongelmallista ollut, ihan hyvässä hengessä keskusteltiin.”
Marja Honkonen
Media on hoitanut omaa rooliaan, sanoo Jouni Kemppainen
”Media on hoitanut sille kuuluvaa tehtävää ja kertonut yhteiskunnan tapahtumista ja politiikan painopisteistä tavoilla, jotka se itse arvioi omilla perusteillaan kertomisen arvoisiksi”, Päätoimittajien yhdistyksen puheenjohtaja, Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittaja Jouni Kemppainen sanoo.
Päätoimittajien yhdistys otti heinäkuussa kantaa journalistien työrauhan puolesta. Mediakritiikki on yhä paikallaan, Kemppainen sanoo, mutta yksilöihin kohdistuvia vihakampanjoita hän pitää demokratian kannalta vaarallisina.
Maalittamisilmiö koskee journalistien lisäksi esimerkiksi poliiseja ja sosiaali- ja terveysalaa.
”Se on kansalaisyhteiskunnan kannalta kehitys, joka pitäisi kaikin voimin estää. Toivoisin, että myös lainsäätäjä toimisi tässä asiassa ja kehittäisi lakien tulkintaa tai kokonaan uutta lainsäädäntöä”, Kemppainen sanoo.
Oikeusministeri Leena Meri (ps.) on ilmoittanut, ettei hallitus aio edistää maalittamisen kriminalisoimista. Myös Journalistiliitto ja Medialiitto ovat pitäneet uuden lainsäädännön muotoilemista mutkikkaana. Kriminalisointi ei saisi haitata tiedotusvälineiden mahdollisuuksia nostaa esiin epäkohtia.
Asia ei ole helppo ja yksinkertainen, Kemppainen myöntää. Hänen mielestään sananvapautta on kuitenkin mahdollista varjella, vaikka maalittamiseen puututtaisiin nykyistä ankarammin.
”Uskon, että lainsäätäjällä on kyky erottaa nämä kaksi asiaa toisistaan. En hyväksy sellaista käsien ylös nostamista, että ei tälle pysty mitään tekemään. Jospa nyt vaan vielä yritettäisiin.”
Marja Honkonen
