Kuolleita: Juhani Airas.
Turun Päivälehden entinen toimittaja Juhani Airas kuoli 5. helmikuuta Raisiossa. Hän oli syntynyt 30. syyskuuta 1940 Mikkelissä.
Airas aloitti toimittajana 1960-luvulla Vapaus-lehdessä, siirtyi Helsingin Sanomien Mikkelin toimittajaksi, ja kirjoitti myös Ilta-Sanomiin ja Viikkolehteen. Pisimmän uransa hän teki Turun Päivälehdessä toimitussihteerinä ja työmarkkinatoimittajana.
Journalistiliiton jäsenkortti vuodelta 1967 esittelee nuoren komean miehen. Pitkä ay-ura huipentui 1998, kun Airas sai kuudennessa liittokokouksessaan, kunniavieraana, ansiomerkin ja myöhemmin lehtimieseläkkeen. Airas toimi liittovaltuutettuna, valiokunnissa sekä Turun Sanomalehtimiesyhdistyksen luottamustehtävissä.
Toimitusosastossa, sen puheenjohtajana ja pääluottamusmiehenä Airas nosti yhteishenkeä, pisti asioita toimeksi ja toi uusia ideoita. Hän rakensi toimivat suhteet ay-liikkeen ihmisiin ja nosti näin Turun Päivälehdenkin arvoa.
Seuramiehenä hän oli loistava ja osasi myös kuunnella. Airas oli hyvä toimittaja, joka nautti työstään. Jussin luonteesta kertoo, että hän eläkkeelläkin mietti, oliko osannut riittävästi kannustaa nuorempia kollegoita. Poikamaisuus säilyi loppuun asti.
Uusimmassa lehdessä
- Työelämäprofessori Laura Saarikoski haluaa opettaa kannattavan journalismin tekemistä. Opiskelijoita kiinnostaisi enemmän se, miten jaksaa työelämää.
- Luottamushenkilön on oltava diplomaatti, sanoo A-lehtien Elisa Miinin
- Haastattelun ja taustakeskustelun raja on selvä vain periaatteena