Uupumattomat

Suomessa ei ole toista yhtä voimakasta journalismin vallan merkkiä kuin Sanomatalo. Vuonna 1999 valmistunut lasikuutio Eduskuntatalon ja Rautatieaseman välissä symboloi Sanoman mahtia suomalaisen kaupallisen median kentässä.

Helsingin Sanomia parjataan ja siihen luotetaan. Näyttäviä mediataloja ja vahvoja uutisorganisaatioita on muitakin, mutta Hesarin on tunnetuin. Ja ilman sitä juuri tätä juttuvyyhteä ei välttämättä olisi.

Helsingin Sanomien rikostoimittaja Minna Passi ja Nelosen uutisten mukana rakennukseen muuttanut oikeustoimittaja Susanna Reinboth tapasivat ja tutustuivat Sanomatalon avokonttorissa loppuvuodesta 2012.

Sanomatalon lounaskahvilassa ja työpisteillä he vertailivat tietolähteiltä saamiaan vinkkejä Helsingin huumepoliisista ja Jari Aarniosta. Sanomatalon neuvotteluhuoneeseen he vetäytyivät alkuvuonna 2013 tutkimaan tietojaan järjestelmällisemmin. Siellä he tekivät päätöksensä: tätä täytyy penkoa.

Paitsi Passin ja Reinbothin omaan puurtamiseen, työparin perinpohjainen Aarnio-saagan raportointi perustuu Hesarin vahvuuteen, valtaa ja voimaa henkivään organisaatioon. Instituutioon. Sen tarjoamaan tukeen ja suojaan.

”Olen miettinyt, olisimmeko pystyneet tähän, jos olisimme kaksi freelancetoimittajaa”, Susanna Reinboth sanoo nyt.

”Meihin kohdistui painostusta ylhäältä poliisiorganisaatiosta. Motiivejamme, lähteitämme ja työtämme kyseenalaistettiin. Painostusta kuitenkin hillitsi pikkaisen se, että olemme Helsingin Sanomien toimittajia. En tiedä kuinka olisi käynyt, jos täsmälleen samat jutut olisi tehnyt kaksi freelanceria. Vahva uutisorganisaatio on jonkin verran suojannut meitä loalta, panettelulta ja kyseenalaistamiselta.”

Parivaljakon työ sai huipennuksensa helmikuun puolivälissä, kun Sanoman kustantama Keisari Aarnio julkaistiin. Yli 400-sivuinen kirja kertoo, miten Aarnion jäljille päästiin, miten häntä vastaan koottiin todistusaineisto ja miten hänet tuomittiin.

Ja miten poliisi ja media onnistuivat vuosien ajan ummistamaan silmänsä hänen rikoksiltaan.

Passi ja Reinboth kertovat linjanneensa lähteiden käytön perussäännöt heti Aarnio-tutkimustensa alussa. Työpari jakaisi kaikki tietolähteet keskenään, jottei yhtä ja samaa lähdettä esimerkiksi erehdyttäisi luulemaan kahdeksi. Samoin päätoimittajat pidettäisiin tietoisina lähteistä.

”Näin kannattaisi toimituksissa laajemminkin toimia. On ilmeisen harvinaista, että päätoimittajat tietävät, mihin tietoihin ja mihin lähteisiin jutut perustuvat”, Reinboth sanoo.

”Koin oloni turvalliseksi, kun tiesin, että esimieheni seisovat sataprosenttisesti juttujen takana.”

Keisari Aarniossa on voimakasta kritiikkiä myös toimittajia kohtaan. Aarniolla oli uskollisia, näkökulmissaan hänelle kuuliaisia luottotoimittajia. Aarnio tunnettiin mukavana miehenä ja joviaalina, alamaailman asiat näköalapaikaltaan tarkasti näkevänä tietolähteenä. Sellaisesta miehestä ei helposti haluta kirjoittaa kriittisesti. Susanna Reinboth pitää ongelmaa suomalaiselle journalismille tyypillisenä.

”Monet toimittajat tykkäävät siitä, että saavat liikkua vallan kabineteissa. Läheisyys valtaapitävien kanssa vie joskus näkökyvyn. Kari Suomalainen kertoi aikoinaan, että hän oli erehtynyt menemään johonkin kokkareille juttelemaan poliitikkojen kanssa, eikä sitten pystynyt pariin viikkoon tekemään heistä pilapiirroksia.”

”Suomihan on siitä erikoinen maa, että voin tuosta vaan soittaa vaikka ministerille”, Minna Passi huomauttaa.

”Ei se ole maailmalla tavallista. Kun olen jutellut ulkomaisten tutkivaa journalismia tekevien kollegoiden kanssa, niin Suomessa on tosi hyvä ’access’. Se on sekä hyvä että huono asia.”

Passi ja Reinboth sanovat tunnistavansa vallan viehätyksen myös omassa työssään.

”Ihmiset ovat useimmiten mukavia, eikä kivoille ihmisille halua mitään pahaa. En itsekään osaa sanoa, kuinka monta skuuppia on uran aikana tällaisen takia lipunut ohi”, Passi naurahtaa.

”Mutta luottamukseni poliisiin on kyllä vähentynyt tämän keissin myötä huomattavasti”, Reinboth jatkaa.

”Pitää aina muistaa, että olen toimittaja. Tehtäväni ei ole luottaa vallanpitäjiin vaan valvoa heitä.”

Aarnio teki Hesarin suhteen suuren virheen, Passi ja Reinboth sanovat. Aarnion hyvin hallitsemaa mediapeliä ei edes yritetty Sanomatalon suuntaan. Ehkä Aarnio luotti siihen, että luottotoimittajat Suomen Kuvalehdessä, Iltalehdessä ja MTV:ssä ovat tarpeeksi, ehkä kysy-mys oli jostain muusta. Aarnio ja hänen lähipiirinsä Helsingin huumepoliisissa eivät halunneet antaa kommenttejaan Hesarille koko tutkinnan ja oikeusprosessin aikana.

”Se oli heiltä katastrofaalinen virhe. Heidänhän olisi pitänyt tulla tapaamaan meitä ja juttelemaan meille mukavia! Olemme siunailleet, että luojan kiitos he eivät tehneet niin. Me totesimme, että hankitaan faktoja ja tehdään jutut sillä perusteella”, Reinboth muistelee.

Näin Passi ja Reinboth välttivät kokonaan kiusauksen uskoa joviaalin Aarnion loruiluita.

Silti jutut olisivat voineet jäädä tekemättäkin. Oli siinä ja siinä, lähtikö toimittajakaksikko vuoden 2013 alkupuolella penkomaan koko vyyhdin avanneita helsinkiläisprostituoitu Saaran hurjia, sittemmin täysin tosiksi osoittautuneita väitteitä Aarniosta, tämän rahankäytöstä sekä Aarnion ja Saaran suhteesta.

”Tunnustan, että olin lähellä tehdä virheen. Katsoin, että kun tämän ihmisen taustassa on vähän sellaista feelua, niin hän on epäluotettava, eli häntä ei kannata kuulla”, Reinboth sanoo.

”Tuohan on hirveän pelottava ajattelutapa! Korkeassa yhteiskunnallisessa asemassa oleva puhuisi automaattisesti totta. Ja heikommassa asemassa oleva automaattisesti valehtelisi. Tällainen ajattelu antaa vallankäyttäjille hyvät mahdollisuudet käyttää asemaansa väärin. Tuntuu, että Aarniokin on lähtenyt siitä, ettei kukaan usko Saaraa. Eikä kukaan ollutkaan uskoa.”

”Näiden vuosien aikana olemme toki keskustelleet ihmisten kanssa, joiden taustassa on enemmänkin hämärää. Hyvää, kovaa, paikkansapitävää tietoa on tullut sieltäkin”, Minna Passi jatkaa.

”Ihmisillä voi olla monenlaisia taustoja, mutta se ei vielä kerro, miten luotettavia he ovat toimittajan lähteinä. Jokainen tapaus pitää katsoa erikseen, ja kuunnella mitä ihmisellä on sanottavaa.”

Aarnion luottotoimittajiksi Keisari Aarniossa esitutkintamateriaalin perusteella nimetyt Suomen Kuvalehden Pekka Anttila ja Iltalehden Risto Kunnas eivät ole myötäilijän leimaa hyväksyneet. Journalistin haastattelussa miehet korostivat käyttäneensä lähteitä kirjassa esitettyä monipuolisemmin ja muistuttivat juttujensa edenneen julkaisuun normaalin journalistisen prosessin kautta.

Passi ja Reinboth pitävät kiinni tulkinnastaan.

”Viestittely heidän ja Aarnion välillä ei anna kuvaa tavanomaisesta journalistin ja tietolähteen suhteesta. Kyllä se puhuu omaa kieltään”, Reinboth huomauttaa.

”Anttila kävi oikeudessakin näyttämässä peukkua Aarniolle. Se on ihan poikkeuksellista. Olemme istuneet lukuisissa ja lukuisissa oikeudenkäynneissä, emmekä ole koskaan nähneet mitään vastaavaa toimittajilta”, Passi jatkaa.

”Eikä sekään ole mielestäni normaalia, että toimittaja [Risto Kunnas] kirjoittaa viestin rikoksesta epäillylle tietolähteelleen: ’Taistele!!!’”

”Meidän peruspointtimme on se, että lukijoidenkin pitäisi tietää, jos rikoksesta epäiltyä haastatellaan, tai hän vaikuttaa keskeisesti jutun sisältöön. Epäillyllä on omassa asiassaan voimakas motiivi valehdella”, Minna Passi sanoo.

Toimittajien ammattikunnalle itsekritiikki ei aina ole helppoa, Passi ja Reinboth huomauttavat.

”Aarnion läheisten toimittajien on vaikea selittää edes itselleen, että he eivät ole huomanneet vuosikymmenen skuuppia, vaikka ovat olleet ihan metrin etäisyydellä”, Reinboth sanoo.

”Ketuttaahan se ketä vain, jos on tehnyt virheen. On äärimmäisen mälsää mokata. Meidän ammatissamme se on myös julkista”, Passi jatkaa.

Monessa muussa ammatissa virheet eivät ole samalla tavalla kaikkien nähtävillä. Passi ja Reinboth toivovat Aarnion tapauksen virittävän keskustelua myös toimittajien osaamisesta, etiikasta, toimintatavoista ja suhteesta valtaan.

”On ymmärrettävää, ettei toimittajien ole helppo puuttua oman ammattikuntansa työskentelytapojen ongelmiin. Silloin saa helposti vastaansa vihaisia kollegoita, eikä se tietenkään ole kenestäkään mukavaa”, Minna Passi sanoo.

Passi ja Reinboth kehottavat valppauteen esimerkiksi tietolähteiden kanssa. Jälleen palataan siihen, että kiinnostavan, hyvässä asemassa olevan lähteen vinkeistä ei saa hurmaantua liiaksi.

”Jos minulla olisi tosi läheinen viranomaislähde, jolta paljastuisikin todella rankka rikostausta, ei minulla olisi mitään tarvetta häntä enää sympaattisesti kuunnella”, Minna Passi sanoo.

”Ei lähde voi pelata moneen suuntaan outoja pelejä, ja sitten odottaa että toimittaja pysyy hänen rinnallaan. Toki lähdesuoja on tärkeä asia, mutta ei lähteelle tarvitse olla maailman tappiin lojaali, jos hän on tehnyt jotain hirvittävää.”

OIKAISU

Journalistissa 3/2017 julkaistun Uupumattomat-jutun muotoilusta voi saada sen kuvan että, Suomen Kuvalehden toimittaja Pekka Anttila lähetti Jari Aarniolle ”Taistele!” -viestin. Viestin lähetti Iltalehden toimittaja Risto Kunnas.

Journalistin toimitus