Sananvapaus

Yleinen mielipide rajoittaa

”Viron medialla ja monilla mielipidevaikuttajilla näkyy olevan virheellinen käsitys siitä, että totuus löytyy kahden ääripään väliltä”, sanoo Postimees-lehdelle kirjoittava vapaa politiikan toimittaja Ahto Lobjakas.

”Olen pyrkinyt koettelemaan soveliaana pidetyn yleisen mielipiteen rajoja. Toisin sanoen yritän aina provosoida lukijoita ajattelemaan sananvapautta ja yritän pitää sen rajat mahdollisimman laajoina.

En ole koskaan pelännyt joutuvani ongelmiin esittämieni mielipiteiden vuoksi.

Jos jokin uhkaa Virossa sananvapautta, se ei ole mikään virallinen sensuuri vaan yleisestä mielipiteestä lähtevä sensuuri. Viron medialla ja monilla mielipidevaikuttajilla näkyy olevan virheellinen käsitys siitä, että totuus löytyy kahden ääripään väliltä.

Silloin perustavanlaatuiset käsitykset ihmisoikeuksista, demokratiasta ja oikeusvaltiosta voivat vaikuttaa ääriajattelulta niille, jotka väittävät edustavansa ’järkevän enemmistön’ ääntä.

Tuollaiset väitteet tietenkin vaarantavat perusoikeudet. Sitä ei voi hyväksyä.

Virossa hallitus toteuttaa psykologiseksi maanpuolustukseksi kutsumaansa taktiikkaa. Siihen liittyy oletus, jonka mukaan kaikki Viron asukkaat eivät osaisi erottaa Venäjän propagandaa objektiivisesta totuudesta.

Altistuminen venäläispropagandalle voisi sen sijaan vähentää heidän luottamustaan hallitukseen ja heikentää heidän isänmaallisuuttaan ja lopulta maanpuolustustahtoaan.

Informaatiosodan käsite on virheellinen, harhaan johtava ja vaarallinen. Vapaassa maassa täytyy rauhan aikana kunnioittaa avointa yhteiskuntaa, jossa vallitsee lehdistönvapaus sekä demokraattinen vuorovaikutus hallituksen ja kansalaisten välillä. Kun vapaa valtio alkaa käyttäytyä kuin se olisi sodassa, vapaudet ovat uhattuina.”

Lue myös:

Suomi: Vapaan sanani rajat

Yhdysvallat: Valtio väijyy vuotajia

Somalia: Aseistettu vartija turvana

Turkki: Olemme äärimmäisen huolellisia 

Ruotsi: Ongelmana viestintäosastot 

Puola: Itsesensuuri pahin uhka 

Venäjä: Valtakoneisto vaatii uskollisuutta

Italia: Painostusta oikeusjutuilla

Valko-Venäjä: Itsesensuuri rajoittaa 

Brasilia: Toimituksen linja rajoittaa

Hongkong: Vapaustaistelija