Ääni karkotetuille

Näkymättömien tekeminen näkyviksi. Se oli toimittaja Kaisa Viitasen ja valokuvaaja Katja Tähjän ajatuksena vuonna 2010 julkaistussa Paperittomat-kirjassa. Siinä he kertoivat 21 ilman oleskelulupaa elävän siirtolaisen tai heidän perheensä tarinan.

Tehdessään Paperittomia työpari sai kirjaidean vieläkin näkymättömästä aiheesta: siitä, mitä tapahtuu EU-maiden karkottamille siirtolaisille.

”Heistä ei oikein kukaan tiedä. Kansalaisjärjestöjen yhteys katkeaa palautukseen, ja poliisien vastuu loppuu lentokentälle”, Viitanen kertoo.

Siksi suomalaisjournalistien ei ollut helppoa löytää haastateltavia ensi syksynä ilmestyvään Karkotetut-kirjaan. Paperittomia tehdessä tulleet kontaktit kuitenkin auttoivat, ja nyt kaksikolla on koossa 13 tarinaa karkotuksista.

Työpari seuraa tarkasti uutisia EU-maiden mahdollisista pikakäännytyksistä.

”Jos pikakäännytyksiä tehdään, kirjaan saattaa tulla vielä tarina sellaisesta”, Tähjä sanoo.

Karkotettujen teko alkoi vuonna 2012 Irakista. Viitanen ja Tähjä tapasivat Ruotsin karkottaman kuusihenkisen perheen.

”Kolme lapsista oli syntynyt Ruotsissa, ja isä työskenteli leipurina. He eivät saaneet turvapaikkaa. Yhtenä iltana poliisi rynnäköi sisään ja pakotti perheen mukaansa”, Tähjä kertoo.

Karkotettujen tekijät ovat käyneet myös Turkissa, Kosovossa, Ugandassa, Ghanassa ja Filippiineillä. Viitanen ja Tähjä haluavat näyttää, että karkotetut ovat samanlaisia kuin Euroopassa syntyneet. He ovat käyneet töissä, maksaneet veroja ja soveltaneet pohjoismaisia lastenkasvatusmalleja.

”Siirtolaisia on helppo demonisoida mediassa, mutta kun antaa heidän itse jakaa arkeaan lukijalle, samaistuminen on helpompaa”, Viitanen sanoo.

”Moni saattaa luulla, että karkotetut ovat jopa rikollisia. Näinhän ei ole. He eivät vain sopineet Euroopan maiden jäykkiin lupakategorioihin”, Tähjä lisää.

Esimerkkinä he mainitsevat nuoren ghanalaisen naisen, joka saapui vuonna 2005 Suomeen opiskelemaan.

”Hänen oleskelulupansa perustui opiskeluun. Nainen sai kuitenkin neljä lasta, ja opinnot eivät edenneet riittävän nopeasti. Niinpä Suomi karkotti hänet ja hänen Suomessa syntyneet lapsensa Ghanaan vuosi sitten. Vanhin lapsista oli seitsemän”, Viitanen kertoo.

Viitanen ja Tähjä haluaisivat myös turvapaikanhakijoista kertovissa uutisissa kuulla useammin tulijoiden ääntä. Omassa työssään he pyrkivät selvittämään siirtolaisliikkeen syitä ja seurauksia.

”Siihen tarvitaan yksilöiden kokemuksia”, Viitanen sanoo.

Työparin mielestä julkisuudessa pohditaan liikaa viranomaisten ja maahanmuuton vastustajien asettamaa kysymystä: onko meillä varaa ottaa vastaan kaikki EU:hun saapuneet ihmiset?

Parempi kysymys olisi: onko meillä varaa karkottaa iso osa tänne haluavista?

Palkittu datajournalismisivu Migrants’ Files on laskenut, että karkotukset ovat maksaneet 2000-luvulla 32 Euroopan maalle yhteensä ainakin 11,3 miljardia euroa.

”On paljon tutkijoita, joiden mielestä Euroopan taloudelle olisi hyväksi, jos rajat olisivat avoimempia. Heitä harvoin haastatellaan Suomessa”, Tähjä sanoo.