Inhottava suvaitsevaisuus

Ajattelen suvaitsevaisuutta, rasismia, inhoa. Ja mediaa.

Perussuomalaiset nuoret halusivat järjestää keskustelun feminismistä. Kukaan ei olisi kuullut moisesta keskustelusta, elleivät useimmat keskustelijat olisi kieltäytyneet. Paikalla oli kirjailija Timo Hännikäinen, joka tunnetaan radikaaleista mielipiteistä ja humalaisesta nettiörvellyksestä. Feministit eivät halunneet keskustella hänen kanssaan.

Kieltäytymisestä uutisoitiin. Facebookissani peukutettiin boikottia. Eipä annettu fasistin puhua. Rasismille nollatoleranssi. Suvaitsemattomuutta ei pidä suvaita, sanottiin.

Nollatoleranssia suvaitsemattomuuteen on ennenkin kokeiltu.

Takavuosina väärä puolue voitti Itävallan vaalit. EU yritti lopettaa keskustelun Itävallan kanssa. Turhaan. Samanlaiset puolueet pääsivät pian valtaan muuallakin. Ruotsissa oikeisto ja vasemmisto eristävät yhdessä puolueen, jonka kannatus kasvaa. On haluttu lailla kieltää holokaustin kieltäminen. Ja silti on ihmisiä, jotka eivät usko holokaustiin.

Neuvostoliitossa oli nollatoleranssi fasismia kohtaan. Kaikkea mahdollista alettiinkin pian epäillä fasismiksi. Fasisteja olivat pian kaikki ylipäätään erimieliset.

Yhdysvalloissa taas oli sotien jälkeen nollatoleranssi kommunismille. Siellä pidätettiin Chaplin ja Orson Welles, koska heillä oli vasemmistosympatioita. Demokraattiseenkin yhteiskuntaan syntyi nopeasti urkkimisjärjestelmä ja ajatuspoliisi.

Olen vakuuttunut siitä, että rasismi on typerää ja väärin. Mutta olen vakuuttunut siitäkin, että puoluekanta tai yksi mielipide ei kerro kenestäkään juuri mitään. Niiden takana on aina ihmisiä, jotka muistuttavat meitä itseämme.

Keskustelu, jossa kaksi samanmielistä feministiä keskustelee feminismistä, on identiteetin vahvistamista. Yhteiskunnallista keskustelua se ei ole. Sellaiseen tarvitaan erilaisia maailmankuvia. Mutta onko kellään enää halua oikeaan keskusteluun A2-teemaillan huuteluorgioiden sijasta.

Tiedämme toisistamme intiimimpiä asioita kuin ennen. Ystävällinen naapurimme onkin mahdollinen rasisti. Hän on jäsenenä Facebook-ryhmässä, jossa peukutetaan Jussi Halla-ahoa.

Emme osaa vielä elää näiden entisten salaisuuksien kanssa. Leimaamme, hakeudumme omiemme luo peukuttamaan. Luulemme, että ihminen on sillä selitetty, että tiedämme hänestä yhden asian. Mikä pahinta, kieltäydymme tapaamasta somekuplan toisin ajattelevia todellisuudessa.

Ihminen hakeutuu luonnostaan kaltaistensa seuraan. Suvaitsevai- suus on epämiellyttävää. Ja silti suvaitsevaisuus on maailmassa välttämätöntä, sillä ilman sitä ei meillä ole mitään toivoa.

Suvaitsevaisuuden ihanuuden sijaan tulisikin saarnata suvaitsevaisuuden inhottavuutta, välttämättömyyttä ja velvoittavuutta.

Kerran kulki maan päällä mies, joka ei ollut mikään jeesustelija. Häneltä kysyttiin, tuleeko pahalle antaa anteeksi ihan seitsemän kertaa. Se ei riitä, vastasi mies.

Olen varma, että tämä mies ei osallistuisi boikotteihin, vaan kuuntelisi jokaista vakavasti ja ajatuksella.