Media-ala

Hilla Groupin muutosneuvottelut: Kainuun Sanomien toimitus pieneni kolmanneksella – toimituksen tunnelmat kaoottiset 

Hilla Groupin muutosneuvottelut johtivat 12 henkilötyövuoden vähennyksiin. Pahimmin leikkaukset osuivat Kainuun Sanomiin.

Mediatalo Hilla Groupin muutosneuvottelut johtivat yhteensä 12 henkilötyövuoden vähennyksiin yhtiön eri medioissa. Vähennyksistä yhdeksän on irtisanomisia. 

Pahiten vähennykset iskivät Kainuun Sanomiin, josta Hilla Group irtisanoi neljä työntekijää. Lisäksi yksi työntekijä jäi neuvotteluiden päätteeksi eläkkeelle ja lehden ainoan valokuvaajan pesti lakkautettiin.  

Kainuun Sanomat on ollut pahasti tappiolla, ja ennuste tulevasta on heikko. 

Kainuun Sanomien ja kaupunkilehti Koti-Kajaanin toimituksiin jää yhteensä 11 työntekijää. Aiemmin toimituksissa työskenteli määräaikaiset työntekijät mukaan lukien 17 ihmistä.  

Koti-Kajaani ilmestyy jatkossa vain joka toinen viikko. Kainuun Sanomien ilmestymiskerrat eivät vähene. 

Kainuun Sanomien toimittaja ja Hilla Groupin journalistien varaluottamushenkilö Tanja Nuotion mukaan tunnelmat toimituksessa ovat olleet neuvotteluiden jälkeen kaoottiset ja järkyttyneet. 

”Moni on itkenyt. Silti yksi irtisanottu sanoi, että hän oli ajatellut ennen lopputulosta, että jos saa jatkaa, hän käärii hihat ja yrittää parhaansa. Minusta se on hyvin sanottu”, Nuotio kertoo. 

Sisällöllisesti Kainuun Sanomat painottuu jatkossa paikalliseen uutisointiin, erityisesti Kajaaniin.

Muutos on merkittävä toimitukselle, joka korosti muutosneuvotteluissa maakunnallisuutta ja ”maakunnan äänitorvena olemista”. 

Kainuun Sanomista on nyt tulossa enemmän paikallislehti kuin maakuntalehti. On vielä vaikea sanoa millainen, kun näin lokakuun lopussa asiaa ei ole porukalla pohdittu. Suunnittelu on alkamassa”, Nuotio sanoo.  

Toimitusta huolestuttaa myös STT:n sisältöjen poistuminen toimituksen käytöstä.


Hilla Groupin lehtien yhteisestä Taikahattu-taittotiimistä Hilla Group irtisanoi kaksi taittajaa. Lisäksi Pietarsaaren Sanomista, Kokkola-lehdestä ja Kalajaskasta väkeä vähennetään irtisanomalla, määräaikaisuuksia lopettamalla tai muilla järjestelyillä yhteensä neljä henkilötyövuotta.  

Pietarsaaren Sanomista Hilla Group irtisanoi lehden päätoimittajan. Lehden ilmestyminen nykymuodossaan päättyy vuodenvaihteessa. Lehti on ilmestynyt kerran viikossa tilattavana lehtenä vuodesta 2015 lähtien ja vuonna 2021 se muuttui kerran viikossa jaettavaksi kaupunkilehdeksi. 

Jatkossa julkaisusta vastaa Hilla Groupin myynti- ja markkinointiyksikkö. Tarkemmat suunnitelmat lehden tulevaisuudesta ovat vielä auki, mutta lehden sisältö on jatkossa aiempaa kaupallisempaa. 

Pietarsaaren Sanomat on kaksikielisen kaupungin ainoa suomenkielinen sanomalehti. Jatkossa kaupungin asioiden journalistinen seuranta on Kokkolassa ilmestyvän Keskipohjanmaan harteilla. 

Väenvähennysten lisäksi Saariselän Sanomien, LeviNytin, Kokkola-lehdenKoti-Kajaanin ja Vuokatti Newsin painetut lehdet ilmestyvät ensi vuonna nykyistä harvemmin.  

Neuvotteluiden piirissä oli 53 ihmistä ja ne kestivät kuusi viikkoa. Elokuun lopulla käynnistyneiden neuvotteluiden aluksi yhtiö arvioi suunnitelmiensa toteutumisen voivan johtaa enintään 20 työntekijän vähennykseen. 

Hilla Groupin julkaisujohtaja Mikko Kallio kertoo, että neuvottelut käytiin rakentavassa hengessä henkilöstön edustajien kanssa.  

”Neuvotteluissa käytiin avoimesti läpi vaihtoehtoja mahdollisista ratkaisuista ja henkilöstön edustajien esityksiä huomioitiin lopullisissa ratkaisuissa.” 

Kallion mukaan eri lehtinimikkeiden ilmestymistiheyteen liittyvät keskustelut jatkuvat edelleen. Yhtiön on tarkoitus saada suunnitelmat valmiiksi joulukuun alkupuolella. 


Hilla Groupin pääluottamushenkilö Jukka Anias pitää saavutettua tulosta kokonaisuutena kohtuullisena, mutta ei Kainuun Sanomille

Kainuun Sanomille vähennykset ovat järkytys. Se on selvä asia, mutta kokonaisuus ei ollut niin paha kuin olisi voinut olla. Voin sanoa, että olen ollut mukana huonommissakin neuvotteluissa”, Anias sanoo. 

Neuvotteluiden perusteena olivat Kainuun medioiden sekä kaupunki- ja matkailumedioiden heikentynyt kannattavuus. Kannattavuutta on laskenut muun muassa ilmoitusmyynnin ja sanomalehtien levikkien lasku sekä materiaalikustannusten nousu. 

Hilla Group -konsernin alkuvuoden liikevoitto parani edellisvuodesta, mutta jäi tavoitteista printtimediamyynnin laskun takia. Konsernin osavuosikatsauksen mukaan liikevoitto jäi tammi–kesäkuussa noin 700 000 euroa miinukselle, kun edellisvuonna miinusta kertyi 1,7 miljoonaa euroa.  

Hilla Groupin liikevaihto oli vuonna 2023 noin 40 miljoonaa euroa. Yhtiön palveluksessa työskenteli vuonna 2023 keskimäärin 445 ihmistä. 


Jukka Anias on huolissaan yleisestikin media-alan kannattavuudesta. Hilla Groupin julkaisujen digitaalisuutta painottavaa strategiaa hän pitää oikeana, mutta alan yleiset haasteet eivät helpota sen toteuttamista. 

“Printtitilauksien laskeva kehitys on samanlainen kautta media-alan eikä se trendi tule kääntymään. Tilannetta vaikeuttaa yleisestäkin taloustilanteesta johtuva ilmoitusmyynnin lasku. Tämä asettaa kovat vaatimukset digitilausten kasvattamiselle. Hilla Groupin medioissa suunta on tässä suhteessa hyvä ja oikea, mutta vauhtia pitäisi pystyä kiihdyttämään. Tämä huoli on työnantajalle ja työntekijöille yhteinen”, Anias sanoo. 

Mikko Kallion mukaan printtilehdillä on edelleen vakiintunut lukija- ja tilaajakanta, joten painettujen lehtien alasajo ei ole vielä ajankohtainen asia.  

”Se on edessä jossain kohtaa, mutta ei välittömässä lähitulevaisuudessa.”