Nimitys

Matti Posio palaa lähemmäksi lukijoita

Matti Posio, 52, aloittaa Hilla Groupissa Keskipohjanmaan ja Kokkola-lehden päätoimittajana vuoden 2026 alussa. Sitä ennen hän on johtanut Lännen Median toimitusta vuodesta 2014. Posio on työskennellyt myös Aamulehdessä esihenkilö­tehtävissä ja toimittajana sekä Lapin Kansan päätoimittajan sijaisena. Lisäksi hän on ollut Venäjällä kirjeenvaihtajana ja Yhdysvalloissa stipendiaattina.

Miten päädyit uuteen tehtävääsi?

Hilla Groupista tiedusteltiin kiinnostustani siihen. Olin kaivannut lähemmäksi luki­joita ja tekemään tuotetta, jolla on nimiö etusivulla. Tunsin hillalaisia entuudestaan ja he minua.

Olet ulkomaanaiheiden tuntija. Miten taivut johtamaan paikallisjournalismia?

Olen työskennellyt maakuntalehdille ­lähes koko urani ajan. Pohjimmiltaan kaikessa journalismissa on kyse samasta: faktoista, tarinoista ja rahan liikkeistä.

Mitä etua ja haittaa on siitä, että et ole pohjalainen?

Minulla ei ole alueelta koulukavereita eikä tiukinta paikallistuntemusta. Kokemusta on monista maakunnista ja maakuntalehdistä. Tuon parhaita käytäntöjä ja tuoretta näkökulmaa.

Lännen Media loppuu huhtikuussa. Miksi?

Yhteistyö on kustannustehokkainta, kun osallisia on paljon. Lännen Median osakasmäärä pieneni vuosien varrella johtuen ­medialiiketoiminnan muutoksista ja yrityskaupoista.

Kehitit, johdit ja teit Lännen Mediaa toistakymmentä vuotta. Miltä tuntuu jättää se hiipu­maan?

Sen loppuminen surettaa, ja suomalaisten elämään vaikuttavien kansainvälisten asioiden seuranta huolettaa. Toisaalta sain työskennellä upeiden ihmisten kanssa ja olen tyytyväinen työhömme.

Hilla Group irtisanoi edeltäjäsi Suvi Tannerin toukokuussa, minkä jälkeen yhtiöstä lähti toimitusjohtaja. Millä mielin menet yhtiöön?

Tietenkin halusin rekrytointikeskuste­lussa vakuuttua, että perusasiat ovat kunnossa. Itselläni on Hillasta myönteisiä kokemuksia, ja nyt pitää mennä eteenpäin. Konsernin sisäinen yhteistyö ja johtoryhmä uudistuvat, koska myös Kainuun Sanomiin rekrytoidaan uusi päätoimittaja.

Kaleva osti hiljattain Ilkka-Pohjalaisen. Mitä ajattelet Hilla Groupin tulevaisuudesta?

Hillalla on vahvat keskipohjalaiset juuret, omistajuuteen asti. Keskipohjanmaa tulee jatkamaan vielä pitkään. Media-alan muutos ei pysähdy, mutta lähtökohtani on tämä.

Miten riittävä määrä ihmisiä saadaan ostamaan Keskipohjanmaan journalismia?

Pitämällä kiinni journalismin arvoista. Huomioimalla eri yleisöryhmät, kiinnostuksen kohteet ja alueen osat. Itse aion myös tavata tilaajia ja sidosryhmiä ja keskustella journalismista.

Millaisen päätoimittajan Keskipohjanmaa saa sinusta?

Aktiivisen, helposti lähestyttävän ja laaja-­alaisen. Toisaalta myös päättäväisen, kun suunta on valittu. Keskustelu on siihen ­paras tapa.

Kuka on ammatillinen esikuvasi?

The New Yorkerin päätoimittaja David Remnick. Hän on myös entinen Moskovan-kirjeenvaihtaja ja kansainvälisten aiheiden ”silmien avaaja”. Koko lehti on hyvän asia­pitoisen kirjoittamisen ja huolellisen editointiprosessin esikuva.

Journalisti
Yleiskatsaus