Tiede- ja kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitie ilmoitti torstaina 9. lokakuuta, että elokuva-alalle suunnittelut tukien leikkaukset on peruttu.
Talvitie sanoi, että aiemmin sovittu 7,8 miljoonan euron yritystukileikkaus ei kohdistu taiteeseen ja kulttuuriin. Pääosa säästöistä olisi kohdistunut elokuva-alan tukiin.
Petteri Orpon (kok.) hallitus esitti tuotantotukeen alun perin 7,8 miljoonan euron leikkausta. Sittemmin hallitus pienensi leikkauksia 5,5 miljoonaan euroon. Sekä elokuvasäätiö että elokuvantekijät pitivät tämänkin suuruista leikkausta kohtalokkaana iskuna kotimaiselle tuotannolle.
Elokuva-alalla herätti ihmetystä muun muassa se, että hallitus ei halua nähdä elokuvatukia investointeina suomalaiseen elinkeinoelämään.
Kotimainen elokuva-ala jatkoi vaikuttamistyötään elokuvien tuotantotukiin kaavaillun leikkauksen perumiseksi. Tuotantotukea jakavan Suomen elokuvasäätiön toimitusjohtaja Lasse Saarinen oli asiassa varovaisen toiveikas ennen kuin hallitus muutti päätöstään.
”On erittäin tyylikästä, että poliitikot ovat tulleet siihen tulokseen, että tämä pitää korjata”, Saarinen sanoi Ylelle 9. lokakuuta.
Eduskunta käsittelee ensi vuoden talousarviota lokakuussa.
Päivitetty pe 10.10. klo 8.55: Juttua päivitetty kauttaaltaan Journalistin painetun version jutusta. Tuolloin leikkauksen peruminen ei ollut vielä tiedossa.

Uusimmassa lehdessä
- Aggressiivinen syöpä, helvetilliset vaihdevuodet, vammaisen lapsen syntymä. Minna Ala-Heikkilä, Ani Kellomäki ja Niklas Thesslund tekevät juttuja kokemastaan.
- Media-ala tarvitsisi täydennyskoulutusta, mutta oppilaitosten ei kannata tarjota sitä
- Yritys rekrytoi talousjournalisteja, mutta jätti palkat maksamatta
- Media-alan alkava vuosi kaipaa valopilkkuja