Eräissä maissa on pakko nostaa Suurten Johtajien potretteja näkyville kaikkiin julkisiin tiloihin.
Reilun 400 viime päivän aikana on tuntunut, että meillä on jokin lakisääteinen pakko esitellä Vladimir Putinia kauppojen ovenpielissä.
Emme nimittäin pääse Putinin lööpeistä tuijottavaa naamaa pakoon, emme millään. Hän katsoo kaikkialta, kaikkialle.
Lööppien perusteella saattaisi kuvitella, että Venäjällä kaikki muut kuin Putin ovat kaatuneet tai paenneet.
Jos mainostelineisiin nimittäin muita venäläisiä päästetään, he ovat olemassa vain suhteessaan Putiniin eivätkä esiinny enää omilla nimillään.
Jevgeni Prigožinia toki kutsutaan kaikkialla muuallakin yleensä “Putinin kokiksi”, mutta myös entinen presidentti ja pääministeri Dmitri Medvedev ei ansaitse tulla enää nimeltä mainituksi, vaan hänet on typistetty “Putinin raivoisaksi seuraajaksi” Iltalehden lööpissä maaliskuulta. Tšetšenian johtaja Ramzan Kadyrov? Putinin luottomies.
Jokainen Venäjään liittyvä asia sidotaan iltapäivälehtien lööpeissä Putiniin. Se on johtanut paikoitellen absurdeihin ja harhaanjohtaviin lööppeihin.
Iltalehti kertoi 29.4, että Venäjällä kytee valtava raivo Putinia kohtaan. Muotoilu herättää ajattelemaan, että kansa on valmiina kaduille ja giljotiineja jo teroitellaan.
Itse juttu kuitenkin tiivistyy kahden liikemiehen väliseksi puhelinkeskusteluksi, höystettynä vanhoilla tutuilla uutisilla bisneseliitin tyytymättömyydestä sotaan.
Edelleen Venäjällä yli puolet kansasta ei vastusta sotaa ja kansalaisyhteiskunta on lamaannuksen tilassa. Asioista päättävän eliitin mielenliikkeet taas eivät ole juuri meidän nähtävissämme.
Putin on lööpeissä kasvanut kuin mustaksi aukoksi, joka nielee sisäänsä kaikkia muitakin koskevat ilmiöt.
Massiivisessa Pentagonin tietovuodossa paljastui valtava määrä tietoa, joka oli haitallista Yhdysvalloille, sen suhteille liittolaisiin, Ukrainalle ja monelle muulle maalle, myös Venäjälle. Lööpeissä vuoto oli kuitenkin huonoja uutisia Putinille.
Toisen maailmansodan lopusta asti vietetty Voiton päivä on nykyään Putinin juhlapäivä, sikäli kun Ilta-Sanomia on uskominen. Sitä ei myöskään vietä Venäjän armeija, vaan Putinin joukot.
Osa Putin-lööpeistä muistuttaa enemmänkin Seiskan tyylisiä julkkisjuoruja. Esimerkiksi Ilta-Sanomien etusivu 25.3. kertoo Putinin “seitsemästä kiusallisesta salaisuudesta”. Iltalehden kantta 6.4. taas komisti hymyilevä presidentti, jonka salattu elämä lehdessä luvattiin paljastaa.
Puhumattakaan toistuvista korva- ja turvotusanalyyseista, joiden pitäisi kertoa jotain Putinin terveydentilasta ja kaksoisolennoista.
Putin on käyttänyt koko valtakautensa pönkittääkseen imagoaan, jossa hän on kaiken keskus, Venäjän hyvä tsaari, jonka kautta kaikki Venäjällä hoituu ja jonka ympärille koko maailma kiertyy.
Sitä kuvaa synnyttämään on tehty massiivinen mainoskampanja paidattomine seikkailuineen, tiikerinnukuttamisineen ja kansan huoliin suorassa lähetyksessä vastaamisineen
Sodan ja koronan jäljiltä Putinin esiintymiset ovat kuitenkin käyneet vähiin, paitsi meidän lööpeissämme. Minusta on hyvin masentavaa katsoa, miten ne jatkavat vanhalla Venäjän propagandalinjalla, missä Putin on koko universumin keskus.
Kävin tätä kolumnia varten muutaman taustakeskustelun iltapäivälehtien toimittajien kanssa ilmiöstä. Niissä nousi esiin muutama ajatus siitä, miksi näin on.
1. Sota ja Putin myyvät. Printin myynti nousi sodan jälkeen, lähes ennenkuulumaton tilanne nykymaailmassa. Nousu on taittunut, mutta Putin yhä kiinnostaa.
2. Putinista on loputtomasti kuvia. Putinilla on helppo kuvittaa mikä tahansa sotaan tai Venäjään liittyvä juttu.
Kutsukaa vanhanaikaiseksi, mutta minusta hieman nouseva myynti ja helppous eivät ole riittäviä journalistisia perusteita Putinin henkilökultin jatkamiselle jokaisessa myyntitelineessä.
Sen väsyttävän painon alle jäävät nimittäin myös lukuisat iltapäivälehtien erittäin hyvin tehdyt jutut aiheesta.
Kirjoittaja on verkkotoimittaja Ylellä.
