Väite

“Musiikkijournalismista on tehty musiikkibisneksen vihollinen”

Nykytilanteesta on syyttäminen erityisesti isoja artisteja ja heidän levy-yhtiöitään, kirjoittaa toimittaja Mervi Vuorela

”Älykkään mainonnan asiantuntija.”

Näin kuvailee itseään verkkosivuillaan Pop Media, joka kustantaa Suomen viimeisiä musiikkilehtiä Rumbaa, Soundia ja Infernoa. Sisällön tuottaminen mainitaan pienellä fontilla vasta toisella rivillä, journalismia ei sanallakaan.

Ei ihme, että Pop Media ilmoitti maaliskuussa lopettavansa printtimuotoisen Rumban julkaisemisen. Lehti oli kustantajalleen vähäpätöinen sivuintressi, jonka tekeminen oli pois kliffasta markkinointiteknologiasta ja dataviestinnästä.

Toki Rumba oli myös taloudellisesti kannattamaton, oli ollut jo monta vuotta. Ahdingon syynä oli suoratoistopalveluiden yleistyminen. 2010-luvun musiikinkuluttaja ei enää tarvitse rocklehden toimittajaa kertomaan, kannattaako hänen ostaa kaupasta The Pains of Being Pure at Heartin uusin cd-levy. Hän voi klikata Spotifyn auki ja kuunnella itse – ja todeta, että ei kannata.

 

Pop/rockjournalismin ahdingolle on toki muitakin syitä. Niistä huolestuttavin on se, että koko lajityypin asema journalismin kentällä on kyseenalaistettu.

Nykytilanteesta on syyttäminen erityisesti isoja artisteja ja heidän levy-yhtiöitään, jotka ovat alkaneet pitää musiikkijournalismia tarpeettomana tai suorastaan vaarallisena ”brändilleen”.

Ammattimaisesta musiikkimediasta on tehty musiikkibisneksen vihollinen, koska se ei ole suostunut olemaan artistien varaukseton ystävä tai käsikassara. Sen sijaan se on – miettikää! – halunnut valita juttuihin omat näkökulmansa ja haastaa artistien sosiaalisessa mediassa rakentamia julkisuuskuvia.

Annan esimerkikin. Yritimme päätoimittaja Jukka Hätisen kanssa saada toukokuussa ilmestyneeseen viimeiseen Rumbaan haastattelun Chisulta. Emme saaneet: artisti kuulemma ”ei ehdi” jutella toimittajille juuri nyt.

Kieltäytyminen medianäkyvyydestä ei tullut yllätyksenä: viime vuosina levy-yhtiöt (etupäässä Warner) ovat olleet nihkeitä jakamaan haastatteluja ja levykuuntelulinkkejä, luultavasti negatiivisen julkisuuden pelossa. Välillä levy-yhtiöistä on suorastaan valehdeltu: Toukokuussa 2016 Anna Abreu ei voinut antaa haastattelua Rumballe, koska ei kuulemma ollut Suomessa. Samana iltana hänet kuitenkin nähtiin Helsingissä.

 

Kun haastatteluhanoja on väännetty pienemmälle, musiikkilehtien on pitänyt keksiä uusia tapoja tehdä journalismia – tai vaihtoehtoisesti kaventua tiedotuskanaviksi ja hiipua hiljalleen pois.

Rumba sopeutui uuteen tilanteeseen muuttumalla rockin ajankohtaislehdestä analyyttiseksi poplehdeksi. Se alkoi tehdä pitkiä juttuja, joissa ei välttämättä edes haastateltu artisteja tai yhtyeitä.

Ratkaisu oli toimiva, vaikka joka kerta Rumban ilmestyessä – tai silloin kun joku ylipäätään löysi lehden jostain – vanhemmat jäärät valittivat, kuinka eivät ole koskaan kuulleetkaan kannessa olevasta artistista, tai että kuka päästi yliopisto-opiskelijat kirjoittamaan musiikista.

Tästä päästään siihen, mitä ihmiset – edes toimittajakollegat – eivät tunnu tajuavan. Rock/popkirjoittaminen on taidemuoto itsessään, aivan kuten musiikin tekeminen on taidetta itsessään. Musiikkitoimittajan ei tarvitse vain raportoida tai puffata asioita vaan hänellä on artistin tavoin vapaus ja oikeus toteuttaa luovuuttaan.

Aivan kuten Samuli Knuuti kirjoittaa viimeisessä Rumbassa: ”Jos vapaus oli rockin haave, vaikkakin mahdoton, miksi se ei olisi myös rock-kirjoittamisen unelma?”

 

Korjaus 6.6. kello 12:40: Täsmennetty Chisun vastausta haastattelupyyntöön. Tekstissä mainittiin aiemmin, ettei artisti halunnut jutella toimittajille. Ensisijainen peruste oli, että hän ”ei ehdi antaa haastattelua.

Mervi Vuorela

34-vuotias Helsingissä asuva vapaa toimittaja.

Kirjoitti Rumbaan 2005 – 2019 ja oli lehden toimitussihteeri 2017 – 2019. Kirjoittaa nykyään esimerkiksi Helsingin Sanomiin ja Ylelle.

Tehnyt kaksi tietokirjaa Ville Similän kanssa: Valtio vihaa sua – suomalainen punk ja hardcore 1985 – 2015 (Like) ja Ultra Bra – sokeana hetkenä (WSOY).

Valmistunut äänisuunnittelijaksi TTVO:sta.

Toimittanut radio-ohjelmia YleX:lle, Bassoradiolle ja Radio Helsingille.