Kun Ylen toimitusjohtajaa vuonna 2010 valittiin, Janne Mällinen sai salaisen tehtävän.
Olin kulttuuritoimituksen päällikkönä 2010, kun Ylen toimitusjohtajana toimineen Mikael Jungnerin kausi oli päättymässä. Toimitusjohtajanimityksen uutisointi kuului meidän heiniimme.
Kun talon hallitus oli valmis asiasta päättämään, halusimme toimituksessa varmistaa, että Yle uutisoi nimityksen ensimmäisenä. Meillä oletettiin, että hallituksen kokouksen ympärillä tulee norkumaan koko suomalainen media, joten hallituksen kokous järjestettiin Helsingin keskustassa salaisessa paikassa. Sovimme, että saavun paikalle, kun kokous on pidetty ja teen tarvittavat haastattelut paikan päällä. Ilmassa haisi hallituksen tahto vaihtaa toimitusjohtaja.
No, puhelin pirahtikin alkuiltapäivästä ja minulle kerrottiiin, että mihin voisin tulla tekemään silloisen hallituksen puheenjohtajan Kari Neilimon haastattelun.
Jo etukäteen oli sovittu tietty kellonlyömä, jolloin embargo laukeaisi ja yhtiön tiedotteet lähtisivät liikkeelle. Aikaa tuosta kutsupuhelusta tähän oli puolitoista tuntia, joten kiire tuli. Piti saada myös uudeksi toimitusjohtajaksi valittu Lauri Kivinen puhelimen päähän Saksasta ennen asian julkaisua.
Minut oli vannotettu olemaan hiljaa uudesta toimitusjohtajasta sovittuun embargoon saakka. Sain kuitenkin noin 40 puhelua matkalla keskustasta Pasilaan, kun ihmiset halusivat tietää uuden toimitusjohtajan nimen. Parhaat yrittäjät yrittivät udella tyyliin: ”kuulinkin jo, että kuka tehtävään on valittu, mutta halusin vielä varmistaa sinulta”. Pidin suuni kiinni ja uutisemme lähti maailmalle kello 15.30. Nimitys tuli yllätyksenä kaikille.

Uusimmassa lehdessä
- Johtaisiko sota Suomessa itsesensuuriin? Ukrainan opit kertovat, mitä kriisi tarkoittaa toimituksille.
- Arkinen työkalu vai internet-ajan suurin mullistus? Mediatalot eivät halua myöhästyä AI-siirtymästä
- Median pitää korjata virheensä – ja päättäjien pitää luottaa mediaan
- Konsten att behålla kritisk distans även då du bastat med politiker