Uusi ja vanha liitto

Olen toiminut 25 vuotta Journalistiliiton luottamustehtävissä ja miettinyt muutamankin kerran, että jokohan maailma alkaisi olla valmis. Välillä taas olen pohtinut puuhan mielekkyyttä, kun työelämässä virta vie voimalla meidän mielestämme väärään suuntaan, vaikka kuinka yritämme hallita sitä.

Sitten maa saa hallituksen, joka kyseenalaistaa työmarkkinoiden käytännöt ja neuvottelu- ja sopimuskulttuurin! Kun kotikaupungin yrittäjäyhdistyksen puheenjohtajakin äityi luonnehtimaan ay-liikettä diktaattoriksi, alkoi veri taas kiertää vilkkaammin.

Kesän ja syksyn työaika- ja työehtokeskustelussa on hämmästyttänyt, kuinka vähäisillä tiedoilla yksi jos toinenkin on liikkeellä.

Pelkistäen sopimuksissa on kaksi komponenttia: aika ja raha. Työläinen tai palkansaaja, miten vain haluatte, antaa aikaansa ja toimittaa asioita, joista on työantajalle hyötyä. Vastineeksi hän saa palkkaa.

Lisien, lomarahojen, lomien tai palkallisten vapaapäivien päivittely sopii kokonaiskuvia kaihtavaan ja populismia pulppuavaan aikaamme, mutta asiallisen keskustelun aineksiksi siitä ei ole. Kyse on aina palkan ja työajan suhteesta. Jos joitain eriä halutaan poistaa tai leikata ilman kompensaatiota, se tarkoittaa ansioiden pienentämistä. Rehellistä olisi sanoa suoraan, että työmies ei ole ihan koko palkkaansa ansainnut, kun sitä kuitenkin tarkoitetaan.

Journalistiliitto on ottanut kantaa hallituksen esityksiin ja todennut, että lomaleikkuri koskisi lehdistöä ja Yleä, ja määräaikaiset työtilaisuudet alalla vähenisivät. Kevään ja syksyn esitykset osoittavat, että ammattiyhdistysliikettä tarvitaan. Vaikka nyt näyttää, että sopimusoikeus on uhattuna, työehtosopimukset ovat edelleen vahvin keino puolustaa työsuhteisten etua.

Kaikkien asiaa niillä ei kuitenkaan ajeta. Yhä useampi journalisti työskentelee työsuhteiden ja työehtosopimuksiin perustuvan edunvalvonnan ulkopuolella. Mitä heille tarjotaan? Jokaisen jäsenen pitää tuntea liitto omakseen ja jäsenmaksun arvoiseksi. Pelkkä pressikortti ei riitä, vaikka se on toki kovaa valuuttaa.

Journalistiliitossa haetaan malleja uudelle koko jäsenistöä hyödyttävälle toiminnalle. Alueellisilla yhdistyksillä on tässä paljon mahdollisuuksia. Ne voivat olla yhteisöjä, joissa jäsenet saavat ja antavat tukea työnteossa, työnhaussa ja esimerkiksi projektikohtaisten työporukoiden kokoamisessa. Yhdistysten piirissä voidaan järjestää työnohjausta, työtiloja ja koulutusta. Niiden kautta saadaan uusia jäseniä mukaan vaikuttamaan ammattiliiton tulevaisuuteen.

Olen lehdistön viime tes-kierrosten yhteydessä johtanut työtaisteluvalmisteluja ja tiedän, että kenttä on hereillä. Kun liiton toimistosta lähtee osastoille ja yhdistyksille tieto, että lakkokone pitää lämmittää varmuuden vuoksi, liikettä syntyy heti. Neuvottelujen välilläkin tarvitaan liikettä, joka vie liittoa eteenpäin. Kollektiivisen edunvalvonnan rinnalle tarvitaan uudenlaista kollektiivisuutta. Jos vanha liitto teki jäsenten puolesta sopimuksia työnantajien kanssa, uuden liiton pitää sen lisäksi olla suoraan yhteydessä jäseniin. Tehtävänä on tukea jäsentä niin, että mahdollisuudet markkinoilla paranevat työnteon muodosta riippumatta.