Vuoden freelancer Venla Rossi nauttii työstään, jossa ei tarvitse istua ”strategiapalavereissa kuolemassa sisäisesti”

Venla Rossi, 38, on valittu Vuoden freelance-journalistiksi. Helsinkiläinen Rossi tunnetaan monipuolisena featurejournalistina, ravintolakriitikkona ja tietokirjailijana.

Vuoden 2024 freelance-journalistin palkitsee Suomen freelancer-journalistit (SFJ). SFJ:n puheenjohtaja Maria Markus sanoo Rossin edustavan ammattimaista freelancetoimittajuutta parhaimmillaan. Markuksen mukaan voittaja tekee ”huolellisesti näkökulmitettua ja taidokkaasti kirjoitettua journalismia”.

Rossin ura journalistina käynnistyi alun perin puolivahingossa. Hän työskenteli sitä ennen Teos-kustantamon tiedottajana.

”Aloin kirjoittaa enemmän artikkeleita, kun olin niin sanotusti työsuhteiden välissä. Sen piti olla väliaikainen ratkaisu. En ajatellut, että minusta tulisi toimittaja”, Rossi sanoo.

Vuodesta 2014 asti toimittajana itsensä elättänyt Rossi on tehnyt monenlaista, kuten freelancereilla on tapana. Hän on tehnyt pätkiä myös työsuhteisena toimittajana, mutta on aina halunnut palata vapaaksi toimittajaksi.

”Friikkuna työskentely on kivaa, kun ei tarvitse istua jossain strategiapalavereissa kuolemassa sisäisesti. Yksi suosikkini ovat repparikeikat, vaikka ne ovatkin raskaita. Kaikkein tärkein ja kauhein ja ihanin asia tässä työssä minulle on kirjoittaminen”, Rossi puntaroi.

Kirjallisuustaustansa vuoksi Rossi kiinnittää monipuolisesti huomiota tekstin ominaisuuksiin. Hän nauttii hitaasti tehdystä journalismista, jossa asiat ovat kohdallaan ja muoto on elegantti.

”Hyvä lause voi olla tosi seksikäs”, Rossi sanoo.

Freelancetyö tarjoaa Rossille mahdollisuuden valita itse kirjoitustahtinsa, jolloin hänen on helpompi olla tyytyväinen myös oman tekstinsä tyyliin, kieleen ja muotoon.

---

Suomen freelance-journalistit mainitsee palkintoperusteluissa artikkelin Mika Waltarin salaisuus, joka julkaistiin viime vuonna HS Teemassa. Siinä Rossi esittelee arkistojen uumenista löytämiään tuntemattomia Mika Waltarin tekstejä, jotka paljastavat kansalliskirjailijasta pimeitä puolia.

Runsaasti keskustelua herättänyt artikkeli on ehdokkaana Aikakausmedian Edit-kilpailussa. Se oli ehdolla myös Suuren Journalistipalkinnon saajaksi, mutta jäi voittoa vaille.

Monipuolisena journalistina tunnetulle Rossille yhden artikkelin saama erityishuomio tuntuu oudolta.

”Viime kuukausina on ollut olo kuin muusikolla, jolta kaikki tuntevat vain sen yhden hittibiisin”, hän nauraa.

Kirjallisuusaiheisen artikkelin menestys toki miellyttää Rossia. Ilman kirjallisuustieteen opintoja hän tuskin olisi päätynyt tutkimaan Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoja.

”Ajattelen, että arkistot ovat alihyödynnetty resurssi. Isojen mediatalojen kannattaisi satsata arkistotyöhön”, Rossi neuvoo.

Ensimmäinen Rossin aikoinaan julkaisema artikkeli oli kirjallisuuskritiikki. Edelleen hän kirjoittaa mielellään kirjallisuudesta. Hänen suosikkiaiheensa ei kuitenkaan ole Waltari vaan lastenkirjallisuus, jota hän tutki gradussaankin.

”Juhlapuheissa sanotaan, että kaikkeen journalismiin pitää suhtautua kunnianhimoisesti, mutta käytännössä se ei mene niin. Joitakin aiheita pidetään hömppänä. Tämä näkyy esimerkiksi kritiikeissä. Suomen kielellä ei julkaista kunnianhimoisia lastenkirjallisuuden kritiikkejä, vaikka lastenkirjallisuus on valtavan tärkeää”, Rossi sanoo.

Samoin ruokaan on Rossin mielestä syytä satsata. Ruokajournalismia tulisi tehdä tutkivalla otteella yhteiskunnallisista näkökulmista, ja ravintolakritiikki pitäisi nähdä kulttuurikritiikkinä siinä kuin kirjallisuus- ja musiikkiarviotkin.