Maaliskuussa 2024 luen Helsingin Sanomien juttua, joka kertoo yhdeksän ihmisen kuolleen Tansaniaan kuuluvalla Sansibarin saarella syötyään merikilpikonnan lihaa. Kuvassa merikilpikonna ui keskellä turkoosina välkehtivää merta.
Kuvassa on jotain tuttua, mutta en heti ymmärrä mitä. Myöhemmin poikani Tuukka Rantamäki lähettää juttulinkin, ja tajuan mistä on kyse. Sehän on hänen ottamansa kuva, minun vanhasta jutustani!
En ole koskaan käynyt Sansibarilla. Sen sijaan vuonna 2013 olin Barbadoksella ja tein sieltä saaren luontoa käsittelevän matkajutun. Poikani oli mukana matkalla. Hän on minua parempi kuvaaja ja pystyi ottamaan myös vedenalaisia kuvia. Sovimme, että saan käyttää jutussa kahta kuvaa ja liittää ne laskuun. Merikilpikonnakuva oli hänen kuvistaan toinen.
Googlaan Barbadoksen ja Sansibarin merikilpikonnat. Kyseessä on sama laji, karettikilpikonna, Eretmochelys imbricata. Tieto on maallikkobiologille hämmentävä. Afrikan itärannikon edustalla oleva Sansibar näet sijaitsee tuhansien kilometrien päässä Barbadoksesta. Barbadoksen saari taas on Atlantin ja Karibianmeren välissä noin 400 kilometriä Venezuelasta koilliseen.
Myös kilpikonnakuvan matka on ollut pitkä. Se myytiin nimittäin alun perin pohjalaisen mediakonserni Ilkka Oyj:n I-Mediat-kustannusyhtiölle, joka julkaisi Pohjalaista ja Ilkkaa.
Myin aikanaan matkajuttuni, omat ja poikani ottamat kuvat I-Medialle. Maakuntalehtien sisältöyhteistyön takia juttu julkaistiin syyskuussa 2013 Pohjalaisen ja Ilkan lisäksi useammassa sanomalehdessä eri puolilla Suomea, muun muassa Aamulehdessä.
Kaivan arkistostani sopimukset, jotka olin allekirjoittanut vuonna 2013 I-Median ja vuonna 2014 Alma Aluemedian kanssa.
Olin toki tietoinen lehtien teemayhteistyöstä. Kaikki oli mennyt kuten olin sopinut.
Vai oliko? I-Median sopimuksessa on mainittu kaupan kohteena kaikki taloudelliset oikeudet ja tekijänoikeudet. Alman sopimuksessa ei mainita kaupallisia oikeuksia.
Laskukin löytyi. Kilpikonnakuvasta on maksettu 20 euroa. Hinta ei tietenkään ollut minun määrittelemäni. Yleensä yritin neuvotella hinnasta, jos se oli ihan toisesta maailmasta. Lähes poikkeuksetta tuottajat pahoittelivat todeten käsiensä olevan sidotut.
Sanoma osti Aamulehden toukokuussa 2020. Silloin kilpikonnakuva päätyi Sanoman arkistoon.
”Kun Aamulehden aineistoa siirrettiin Sanoman arkistoon, osaan kuvista jäi käyttöoikeus ainoastaan Aamulehdelle. Ne kuvat, jotka oli aikanaan hankittu Aamulehdelle laajoilla oikeuksilla, siirtyivät Sanoman arkistoon kaikkien talon lehtien käytettäväksi”, Helsingin Sanomien kuvaajien esihenkilö Markku Niskanen kertoo.
Maakuntalehtien välisessä yhteistyössä matkateeman tuottaminen kuului Aamulehdelle. Siksi I-Medialle myyty kilpikonnakuva oli tässä joukossa, vaikka tein juttukaupat I-Median tuottajan kanssa.
Joissakin kuvissa on edelleenluovutus- ja julkaisurajoituksia, jotka useimmiten liittyvät yksityisyyden suojaan. Kuvaaja ja julkaisija voivat sopia rajoituksista myös yksittäisissä uusissa jutuissa, jos haastateltava ei halua kuvan päätyvän muualle kuin tekeillä olevaan juttuun.
Nykyisin freelancerien kanssa tehtävä perussopimus antaa Sanomalle aineistoon lähtökohtaisesti miltei rajoittamattoman käyttöoikeuden. Kaikki muu on poikkeusta. Niskasen mukaan poikkeukset ovat kuitenkin harvinaisia.
Sellainen voi olla esimerkiksi pitkäkestoinen kuvausprojekti, jota tekijä tarjoaa vaikkapa Kuukausiliitteeseen.
”On selvää, että ostamme tuolloin oikeudet aineistoon vain kyseiseen jutun yhteyteen, vähän kuten ennen kertajulkaisuoikeudella, mutta nyt kuva jää elämään nettiin artikkelin yhteydessä.Emme pystyisi maksamaan kuvista summaa, joka kattaisi kuvaajan työpanoksesta suurimman osan”, Niskanen sanoo.
Kilpikonnakuva ja vastaavalla tavalla ostetut kuvat ovat periaatteessa myös myytävissä eteenpäin. Niskanen ei kuitenkaan pidä jälleenmyyntiä todennäköisenä. Kuva-arkiston tuotteistaminen on hänen mukaansa vaikeaa. Sanoman arkistossa on 5,6 miljoonaa kuvaa. Kuvan arvo on ylipäänsä pudonnut.
Kun Niskanen kuulee kilpikonnakuvan hinnan, 20 euroa, hän silti älähtää oioi, mutta tarkentaa heti.
”Noin yleisesti meillä yritetään saada kaikkiin kuviin samantyyppiset, mahdollisimman vapaat käyttöoikeudet. Silloin arkiston käyttäjien, joista suuri osa on toimittajia, ei tarvitse lähteä niiden perään soittelemaan.”
Freelancerin kuvan kaupalliset oikeudet siirtyvät Sanomalle varmasti silloin, kun keikalle lähdetään talon toimeksiannosta. Silloinkin tekijä saa silti käyttää kuvaa ei-kaupallisessa mielessä, esimerkiksi näyttelyissä tai portfoliossa.
”Meillä kyse on käyttöoikeuksista. Kuvaajat luovuttavat Sanomille kuvien kaupalliset oikeudet”, Niskanen sanoo.
Tekijänoikeuslain mukainen isyysoikeus kuvalla aina säilyy. Kuvaajan nimi on aina mainittava julkaisun yhteydessä. Kilpikonnakuvan kohdalla kuvan tiedoissa lukee tekijänoikeuden kohdalla Sanoma.
”Tekijänoikeus-ilmaisua käytämme vähän väärin, koska käyttöoikeudestahan siinä on kyse. Tekijänoikeus on aina tekijällä”, Niskanen sanoo.
Tekijäoikeuslaki uudistui vuonna 2023. Uuden lain mukaan tekijällä on oikeus saada työstään kohtuullinen korvaus sekä tieto siitä, miten sitä on käytetty.
Tekijänoikeusasioista Journalistiliitossa vastaava juristi Sanna Nikula toteaa, ettei uusi laki kuitenkaan auta vuonna 2013 myydyn kilpikonnakuvan kohdalla.
Uusia säännöksiä ei sovelleta ennen lakimuutoksen voimaantuloa tehtyihin toimiin, hankittuihin oikeuksiin tai tehtyihin sopimuksiin.
”Mielenkiintoinen tässä tapauksessa olisi ollut avoimuusvelvoite, eli tekijän oikeus saada selvitys teoksen hyödyntämisestä ja siitä saaduista tuloista. Tämä jäänee nyt soveltamatta siirtymäsäännösten vuoksi”, Nikula sanoo.
Kohtuuttomia sopimuksia on voinut sovitella jo aikaisemmin voimassa olleen lainsäädännön nojalla. Ennen vuotta 2015 käytössä oli oikeustoimilaki, vuoden 2015 jälkeen tekijänoikeuslaki. Tapauksia ei ole ollut, Nikula kertoo.
”Oikeusprosessi on raskas. Freelancerit eivät ymmärrettävästi halua haastaa toimeksiantajiaan, joista ovat riippuvaisia. Hävitessä on riski, että freelancer joutuisi korvaamaan myös vastapuolen oikeuskulut.”
Nikula kuitenkin kehottaa freelancereita pyytämään tekijänoikeuslain vuoden takaisen uudistuksen mukaisia selvityksiä aineistojensa käytöstä.
”Nyt on hyvä aika pyytää niitä.”
Kommentti: Kaikki oikeudet, pitkä oppimäärä
Vuosina 2013 ja 2014 en ehkä täysin hahmottanut, mitä kaikki oikeudet todella tarkoittaa. I-Median ja Alman kanssa aikanaan allekirjoittamani sopimukset olivat minulle ensimmäiset laatuaan.
En myöskään osannut arvata, millaisia kauppoja mediatalojen välillä tehdään. Niitä oli toki tehty, muttei niin isojen toimijoiden kesken kuin esimerkiksi Sanoman Alma-kauppa oli.
Useimmiten minulla ei myöskään ollut vaihtoehtoja. Joko allekirjoitin tai juttukauppa päättyi siihen.
Lähes surkuhupaisia ovat molemmista sopimuksista löytyvät kohdat:
” … sopimus kattaa myös kaiken sen tekijänoikeuslaissa suojatun aineiston, jonka Myyjä on myynyt Ostajalle ennen tämän sopimuksen solmimista.”
”Käyttöoikeus kattaa niin tämän sopimuksen allekirjoitushetkellä tunnetut kuin teknisen kehityksen mahdollistamat tulevat kokonaan uudet toteutus- ja jakelutavat.”
Sopimuksen allekirjoittaessani myin siis sekä menneet että tulevat tekemäni sisällöt kanaviin, joita ei tuolloin vielä edes ollut olemassa.
Lähes kaikissa lehtitalojen freesopimuksissa on nykyisin mainittu kaupan kohteena kaikki taloudelliset oikeudet. Siksi tekijän on syytä miettiä, mitä taloille myy ja pyrkiä neuvottelemaan edes yksittäisiin aineistoihin poikkeuksia.
Myös toinen yksityiskohta huvitti minua sopimuksia lukiessani.
Vuonna 2014 allekirjoittamassani Alman sopimuksessa on viittaus VTA-SJL-myyntiehtoihin. VTA oli Viestintätyönantajat. 2006 se yhdistyi Viestinnän Keskusliiton (VKL) kanssa. Vuonna 2017 VKL muutti nimensä Medialiitoksi.
Sopimuksessani viitataan siis liittoon, jota ei sen allekirjoitushetkellä enää ollut olemassa. Tuskin oli myöskään VTA:n ja SJL:n freelance-tehtävien toimitus- ja myyntiehtoja, jotka allekirjoituksella kehotetaan tuntemaan ja hyväksymään.
Erikoista on sekin, että sopimus Alman kanssa on allekirjoitettu vasta 30.6.2014, yli yhdeksän kuukautta jutun julkaisun jälkeen. Koska en suoraan avustanut Aamulehteä, en löydä arkistostani enkä muista allekirjoittaneeni aikaisempaa sopimusta.
Sanokoon hep, joka sellaisen löytää.
Aune Waronen
