Kuolleita: Jari Niemelä.
Toimittaja Jari Niemelä kuoli sairauskohtaukseen kotonaan Tampereella 13. elokuuta 2016. Hän oli syntynyt Kokkolassa 2. heinäkuuta 1962.
Ylioppilaaksi Jari kirjoitti Rautavaaran lukiosta 1981. Hän tuli opiskelemaan Tampereen yliopistoon 1983. Sydän jäi Manseen. Hänet vei mukanaan vuonna 1987 Radio 957, missä hän oli toimittajana ja ohjelmapäällikkönä vuoteen 1998. Niemelä oli kaupunkilehti Tamperelaisen päätoimittaja 1998 – 2012. Viimeinen posti oli Pispalan Radion ”vastaava ohjelmansuorittaja” 2015 – 2016.
Niemelän tuotantoon kuuluu 21 julkaisua, joista 12 on Tampereaiheisia tietokirjoja. Kolumneja ilmestyi lukuisissa medioissa usein höystettynä Tampereen kielellä nimimerkillä Niämelä. Iha itte.
Niemelä toimi kotiseutu- ja kulttuuriyhdistyksissä Pispalan Moreeni, Lauri Viita -seura, Pispalan Kumppanuus ja Pispalan Radioyhdistys. Hän sai Tampereen kaupungin 1. luokan kultaisen ansiomitalin sekä Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitalin kultaristein. Hän oli Sdp:n kaupunginvaltuutettu.
Niemelä valitteli formaattiradioiden tylsyyttä ja halusi niille aidon paikallisen vaihtoehdon. Kysyin kerran, miksi Pispalan Radion aikamerkit ovat jäljessä.
”Ollaan käännetty tota aikaa meitir rariossa periäppäin, nin että sopis oikeen hyvin että me lähetettäis vaikka pualelta että ny o kello tasan.”
Uusimmassa lehdessä
- Työelämäprofessori Laura Saarikoski haluaa opettaa kannattavan journalismin tekemistä. Opiskelijoita kiinnostaisi enemmän se, miten jaksaa työelämää.
- Luottamushenkilön on oltava diplomaatti, sanoo A-lehtien Elisa Miinin
- Haastattelun ja taustakeskustelun raja on selvä vain periaatteena