Ajan henki on ylen runsas

”Uusi aika vaatii uusia ihmisiä. Mediassa on menossa iso murros, joskaan ei ensimmäinen ja tuskin viimeinenkään.”

Kun Raimo Salokangas aloitti Jyväskylän yliopistossa vuonna 1989, lehdissä oli saksitaitto ja pimiöt, radiossa kelanauhat ja äänitarkkailijat, televisiossa filmi ja äänittäjät eikä netistä tietoakaan. Toimittajan persoonalla ei juuri revitelty.

Tämän ajan journalisti on monitekijä, jonka työn tulokset päätyvät useille julkaisualustoille. Toimittajasta on tullut näkyvä persoona, jolla on sosiaalisessa mediassa suora yhteys yleisöönsä.

Salokangas ei näe toimittajan ammattia uhattuna, mutta kantaa lievää huolta journalistin roolista tilanteessa, jossa ihmiset käyttävät kaikenlaista sosiaalista mediaa ja ovat jatkuvasti yhteydessä toisiinsa.

”Mikä rooli jää toimitetulle työlle kaiken sen keskellä? Siis sille, että joku työkseen seuloo asioita meidän puolestamme ja esittää ne meille järkevässä ja kiinnostavassa muodossa?”

Häntä huolettavat myös nuoret, jotka eivät pysty irtaantumaan älypuhelimistaan. Kun samanhenkiset nuoret ovat tiiviissä yhteydessä keskenään ja vinkkaavat toisilleen samankaltaisista asioista, tiedonvälityksestä tulee pienten piirien ajatustenvaihtoa.

Elämme mediatarjonnan suhteen ennennäkemättömän runsasta aikaa.

”Ensimmäistä kertaa median historiassa kaikki vanhat ja uudet mediat ovat samalla alustalla eli netissä. Sen ohella televisiosta, radiosta ja lehdistä on tullut milloin tahansa käytettävissä olevia arkistoja. Ja kaikki tämä on siinä älypuhelimessa”, Salokangas pohtii.

Runsauden pulassa elävät myös journalistisen työn tekijät. Salokankaasta on vaikea uskoa, että yksi ja sama ihminen pystyy tekemään kaikkea, ainakaan laadusta tinkimättä.

Vaikka murros on syönyt työpaikkoja, rinnalla syntyy koko ajan uusia tapoja tehdä journalismia.

”Hyperlokaali on yksi malleista, joilla journalismi uudistuu. Paikallismedian täytyy kuitenkin mennä verkkoon, missä nuoret jo ovat.”

Tutkijoiden maailmalle saattajana Salokangas kokee onnistuneensa. Tohtoreita on tullut 27 ja muutama on vielä pellillä kohoamassa.

”Useimmat ovat palanneet tutkijoiksi työelämästä, mistä olen erityisen iloinen”, hän sanoo.

”Väitöskirjan tekeminen tuo uusia ajatuksia ja pakottaa toimittajan ajattelemaan lujemmin kuin ennen.”

Salokangas jatkaa kustantajana ja suomentajana puoliksi vaimonsa Ulla Ekman-Salokankaan kanssa omistamassaan Blue Moon -kustantamossa.

”Lieka yliopistoon säilyy jonkin aikaa, sillä olen luvannut saattaa kanssani aloittaneiden gradut ja väitöskirjat loppuun saakka.”