Radiotoimittaja Hannu Suolanen 8. 12. 1950 Sippola – 24. 7. 2025 Helsinki
Monipuolisesti taiteellinen Hannu Suolanen aikoi sisustussuunnittelijaksi. Kun ovet Ateneumiin eivät auenneet, Suolanen päätyi opiskelemaan musiikkitiedettä Helsingin yliopistoon ja valmistui humanististen tieteiden kandidaatiksi. Jälkikatsannossa valinta lienee ollut oikea. Hannu haki kesätoimittajaksi Yleisradion viihdetoimitukseen 1970-luvun puolivälissä, ja jäi sille tielleen.
Vuosien varrella suosittuja Hannun juontamia musiikkiohjelmia olivat Pihapihlaja, Suomi soi, Patinaa vai ratinaa ja Kotimainen puolituntinen. Ohjelmissa hän soitti vanhoja kotimaisia levyjä ja haitarimusiikkia. Työstään hän sai muun muassa Suomen Harmonikkaliiton tunnustuksen. Kappaleiden välissä tiiviit, tarkasti etukäteen kirjoitetut, persoonalliset ja usein humoristiset juonnot perustuivat tunnollisesti tehtyihin taustatöihin. Paras palaute tuli uskollisilta kuulijoilta.
Lukuisat Gambian matkat poikivat ohjelmasarjan Länsi-Afrikan musiikista. Myöhemmillä matkoilla Hannu ja hänen puolisonsa Annukka tutustuivat gambialaiseen perheeseen, jonka tyttärestä he saivat kummilapsen.
Suolanen soitti pianoa ja pianohaitaria myllykoskelaisten kavereidensa kanssa vuonna 1973 perustamassa Äimä-yhtyeessä. Radiossa soivat tiuhaan Hannun säveltämät ja Hannu Seppäsen sanoittamat kappaleet Vanhat Omppopuut ja Teppana Jänis.
Viimeisen merisään ennen eläköitymistään oikeasta ääntämisestä tarkka Hannu luki 24. 10. 2013.
”Meille kaikille tulee niin ikävä!” kirjoitettiin Radio Suomen Facebook-julkaisussa tuolloin.

Uusimmassa lehdessä
- Ammattiyhdistysliike on rakentanut Suomeen vuosikymmenet yhteiskuntarauhaa. Nyt liitot miettivät, kannattaako yhä olla kiltti.
- Aiot eläkeläisenä viedä nuorilta journalisteilta työt, Ruben Stiller
- Mediespråk i Åbo bjuder på ideologiskt språk och utrikesbevakning
- Työelämä muuttui, ja siksi liittojenkin on pakko
