Kesällä 2023 mediassa levisi lukijan kuvaama video, jolla rusakko eli peltojänis riepottelee varista. Otsikot kyllästettiin adjektiiveilla. Toimittajat kuvailivat rusakkoa muun muassa raivokkaaksi, vauhkoksi ja hulluksi ja kirjoittivat, että se ”kylvää kauhua” Helsingissä eikä ”anna armoa kenellekään”.
Eräässä jutussa videon kuvaaja aprikoi, onko rabies eli vesikauhu palannut Suomeen. Se olisi ollut kova uutinen: Suomessa kotoperäistä rabiesta on todettu viimeksi vuonna 1989.
Jos tekstin jaksoi lukea kokonaan, eläimen käytös sai vähemmän dramaattisen selityksen. Juttuun haastatellun asiantuntijan mukaan rusakko todennäköisesti puolusti poikasiaan. Epäilyn vesikauhusta tutkija tyrmäsi täysin.
Vastuullinen eläimiä käsittelevä journalismi ei ole helppoa. Uutisointi raivokkaasta rusakosta on siitä vain yksi esimerkki.
Journalismissa eläinten käytöstä tulkitaan herkästi ihmislähtöisesti. Varsinkin luonnoneläinten toiminta kehystetään usein tahalliseksi, ja eläimen ”pahuutta” korostetaan, jos ihmiselle on aiheutunut haittaa tai mielipahaa.
Tänä vuonna on uutisoitu esimerkiksi koiranulkoiluttajaa ”murjoneesta” hirvestä ja maatilan pihalle tunkevista ”röyhkeistä” susista.
Tällainen uutisointi on yksipuolista ja luo turhaa vastakkainasettelua ihmisen ja muunlajisten – siis muiden eläinten kuin ihmisen – välille.
Muunlajiset eivät voi edustaa itse itseään julkisessa keskustelussa, joten eläinten ääni pääsee kuuluville vain ihmisen välityksellä.
Viestinnän professori, mediatutkija Carrie P. Freeman on kirjoittanut tutkijakollegoidensa kanssa äänen antamisesta äänettömille. He muistuttavat, että yksi journalismin ydinarvoista on tuottaa totuudenmukaista viestintää, joka tuo esiin olennaisia näkökulmia monipuolisesti. Tutkijoiden mukaan toimittajan velvollisuus on tarkastella asioita myös muunlajisten eläinten näkökulmasta.
Suomalainen eläinjournalismi on valitettavan usein ihmiskeskeistä eli antroposentristä. Ihminen nähdään luonnosta erillisenä, sen yläpuolella olevana.
Media tapaa arvottaa eläimiä sen mukaan, millainen välinearvo niillä on ihmiselle. Eläimistä saatetaan kirjoittaa kuin ne olisivat koneita: ”Miten lehmä viritetään huippuunsa”, pohdittiin Ylen jutussa toukokuussa 2023.
Samalla sivuutetaan muunlajisten eläinten tarpeet ja tunteet sekä niihin liittyvä tutkittu tieto.
Toki media tekee myös kriittistä eläinjournalismia. Sellaiselle vaikuttaa olevan yhä enemmän kysyntää. Ainakin suomalaisten ymmärrys muunlajisten hyvinvoinnista kasvaa, käy ilmi viime vuonna ilmestyneistä Sitran ja Eurobarometrin julkaisuista.
Media muokkaa, ylläpitää ja vahvistaa osaltaan eläinkäsityksiä ja -asenteita. Siksi toimittajien tekemillä valinnoilla on väliä: Kuka saa äänensä kuuluviin eläinaiheissa? Kenen näkemyksille annetaan eniten painoarvoa?
Toimittajan pitää itse tehdä käyttämäänsä kieleen ja sanavalintoihin liittyvät päätökset eikä turvautua kritiikittä esimerkiksi teollisuuden tai elinkeinon viljelemään sanastoon.
Näin sanoo Suomen eläinsuojelu ry:n (Sey) viestinnän asiantuntija Sari Toivola. Hän on koonnut oppaan, joka nojaa tutkimustietoon ja sisältää ohjeita muunlajisten eläinten huomioimiseen journalistisessa mediassa.
Tiedotusvälineiden intressit toki vaihtelevat. Vaikkapa Maaseudun Tulevaisuuden ja Seyn Eläinten ystävä -lehden valitsemat aiheet ja näkökulmat ovat omanlaisiaan, ja hyvä niin.
Silti voi kysyä, onko eläinjournalismin voimakas ihmiskeskeisyys perusteltua tilanteessa, jossa ihminen, eläin muiden joukossa, elää keskellä kuudetta sukupuuttoaaltoa. Useat lajit ovat katoamassa ihmisen toiminnan seurauksena. Panoksena on planeettamme säilyminen elinkelpoisena ihmiselle.
On toinenkin vaihtoehto. Siitä kirjoittaa Stam1na-yhtyeen Antti Hyyrynen kappaleessa Eloonjäänyt:
”Evoluutio jää, vain ihminen häviää / ei meitä ollut syytä säilyttää.”
Annina Vainio
- 37-vuotias tamperelainen freelancetoimittaja ja tietokirjailija.
- Valmistunut yhteiskuntatieteiden maisteriksi Tampereen yliopistosta.
- Kirjoittanut useita tietokirjoja, muun muassa työryhmän kanssa teoksen Kaikenkarvainen kansa – miten koirista tuli miljoonabisnes (2017). Tehnyt sen jälkeen useita tutkivia eläinaiheisia juttuja Helsingin Sanomiin.
- Työskennellyt muun muassa Helsingin Sanomissa ja osuuskunta Sarkamediassa sekä viimeisimpänä Media- ja viestintä-tieteellisen seuran Mevi ry:n projektitutkijana.
- Harrastaa salibandyä, lukemista ja musiikkia.
