Televisiotuotanto on ajettu alas Tampereella. Tekijät ja ohjelmat ovat hävinneet hitaasti toimitus toimitukselta. Korvaavia ei ole hankittu. Entisessä Tohlopin osaamiskeskuksessa oli aktiivinen ajankohtais- dokumentti-, viihde- ja draamatuotanto. Nykyisessä Mediapoliksessa on ehkä kohta vain Pikku Kakkonen ja maakunnallisten televisiouutisten kokoamiskeskus. Uusi Päivä -päivittäissarjan tuotanto loppuu vuonna 2017.
Tuotantotilojen ja tekniikan käyttöaste on matala. Vuonna 2015 rakennettuun kuvaushalliin ei ole varmaa toiminnan jatkuvuutta. Kaksi suurta studiotilaa, joissa on kuvattu paljon musiikkiohjelmia ja draamaa ovat pelkästään keskusteluohjelmien kuvaustilana. Mainostettu HDTV-tuotanto ja monikamera-ammattitaito hiipuu.
Mediapoliksen ja Yleisradion synergia on ollut vähäinen. Se ei ole synnyttänyt toimintaa, joka takaa jo olemassa olleen infrastruktuurin ja ammattitaidon pysymisen ja kehittämisen.
Yleisradion vetäytyminen merkitsisi useiden koulutusvisioidenkin tappiota. Tuotannon ulkoistaminen lyhytjänteiseksi ei tarjoa turvattua yhteistyötä, opetuksen laatua tai kehittämistä.
Yle-vero kerätään julkisen palvelun toiminnan turvaamiseksi koko maassa. Nyt kehitys suosii yleisradiotoiminnan keskittämistä Helsinkiin. Sinne keskittyvät myös ne elinvoimaiset ulkopuoliset yhtiöt, joilla on resursseja harjoittaa esimerkiksi kallista draamatuotantoa.
Yleisradiolla on ”lupauksia” jatkosta ja ”odotuksia uusista ohjelma-avauksista”. Avaukset on helppo jättää huomiotta, kun minkäänlaista kontrollia ei ole eikä keskusjohdon ulkopuolella mitään autonomiaa.
Lupamaksua perusteltiin aikoinaan sillä, että Yleisradio tarvitsee rahaa ohjelmien tekemiseen. Nyt Yle-veroa käytetään rahan keräämiseen ulkopuolisille, usein monikansallisille toimijoille. Tämä merkitsee usein ohjelmien laadullista heikennystä. Samalla ohjelmatyöntekijöiden asema muuttuu lyhytjänteiseksi ja epävarmaksi poluksi produktiosta toiseen.
Kun päätösvalta ja tuotanto keskittyvät Helsinkiin, maakuntien Suomen talentti vaikkapa näyttelijöiden, muusikkojen ja kirjailijoiden osalta jää entistä helpommin pimentoon. Televisiokulttuurin köyhtyminen ja yksipuolistuminen on tosiasia.
Yleisradion kaupallinen ja poliittinen riippumattomuus on edelleen perustana sen toiminnalle ja verovaroin rahoitukselle. Journalistinen vapaus on nyt kuitenkin Yleisradiossa merkittävästi kaventunut, valta on keskittynyt erittäin harvoihin käsiin. Tämä ei ole avoimmuutta eikä kansanvaltaisuutta – demokratia on tietysti kriisissä muutenkin.
Muutosvastarinnasta meitä on turha leimata.
Hannu Vilpponen
Jussi Niilekselä
Jussi Tuominen
Raimo Mikkola
Risto Astikainen
Kirjoittajajat ovat työskennelleet Yleisradiossa eri tehtävissä yhteensä 200 vuotta.
Uusimmassa lehdessä
- Kohu arabiankielisistä uutisista kuumensi repivän Yle-rahoituskeskustelun. Uutisankkuri Esraa Ismaeel on seurannut keskustelua ihmeissään.
- Sinuhe Wallinheimo kiinnostui kaupallisen median ahdingosta ja hakeutui Ylen hallintoneuvoston johtoon. Läheiset välit Vesa-Pekka Kangaskorpeen ovat hänelle arka paikka.
- Kulttuurin leikkaukset hukkaavat ammattitaitoa peruuttamattomasti