Tauotta päivittyvä uutisointi hukkaa koko kuvan ja särkee päätä

Heinäkuisena sunnuntaina Yhdysvaltain presidentti Joe Biden ilmoitti luopuvansa jatkokauden tavoittelusta. En ollut silloin uutisten ääressä, vaan istuin autossa Atlantin rannalla Mainen osavaltiossa Yhdysvalloissa ja katselin poukamassa kelluvia veneitä. Tai oikeastaan katsoin yhtä niistä: jättimäistä purjevenettä, jonka korkea masto jätti muut alukset kirjaimellisesti varjoonsa.

Olimme pysäyttäneet auton tien reunaan varta vasten ihmetelläksemme alusta. Niin käsittämättömältä se näytti, kooltaan ja todennäköisesti myös hinnaltaan hullulta. Kenellä voisi olla siihen varaa? Veikkasin omistajaksi venäläistä oligarkkia tai saudiprinssiä.

Presidenttiuutinen tavoitti minut vasta, kun saavuimme appivanhempieni luokse ja vilkaisin puhelinta. Sitten jatkoin illallisvalmisteluja. 

Asuin Yhdysvalloissa kymmenen vuotta ja maan tapahtumat kiinnostavat minua. Breaking news -uutisvirrat eivät kuitenkaan niinkään – eivät Suomessa eivätkä Yhdysvalloissa.

Breaking news tuntuu yleensä rikkovan paitsi uutiset myös pääni. Jatkuvat pienet päivitykset, huhut ja tiedonmuruset sekä minuuteissa kyhätyt analyysit eivät auta minua ymmärtämään, mitä oikeasti on tapahtunut ja miksi.

Sosiaalisessa mediassa taas odottaa vieläkin sekavampi maailma, jossa tulkinnat tapahtumista vievät toisiin universumeihin: Yhdysvaltain entiseen presidenttiin Donald Trumpiin kohdistuneen murhayrityksen, Bidenin vetäytymisen ja varapresidentti Kamala Harrisin presidentti- ehdokkuuden jälkeen somepalvelu X tarjoili minulle päiväkausia liki ainoastaan näkemyksiä, joiden mukaan Trumpin murhayritys oli Bidenin tekosia, Biden on kuollut tai vallankaappauksen uhri ja Kamala Harris kutsuu käsieleellään Luciferia.

Niinpä istuin viikko Bidenin ilmoituksen jälkeen appivanhempieni olohuoneessa silmäillen vuoroin uutisvirtaa, vuoroin mereltä nousevaa sumua, ja pitelin päänsärkyäni.

Sitten vaihdoin kanavakseni The Guardianin. Yllättäen se tarjoilikin minulle etusivullaan tutkivan journalismin kokonaisuuden, joka kuvasi Yhdysvaltain nousun maailman suurimmaksi öljyn ja maakaasun tuottajaksi.

Artikkelia lukiessani olin alkaa itkeä helpotuksesta. Vihdoinkin minulle tarjoiltiin journalismia, joka auttoi minua ymmärtämään maailmaa paremmin – myös lähisataman jättipurjevenettä.

Paikallislehti Bangor Daily News oli nimittäin jo ehtinyt kertoa, että jättipurjevenettä – pituus 78 metriä, maston korkeus 89 metriä – ei suinkaan omistanut venäläinen oligarkki tai saudiprinssi vaan öljypohatta Texasista. The Guardian auttoi minua ymmärtämään, miten hän oli vaurastunut.

Ymmärsin merkittävän muutoksen maailmassa ja pystyin asettamaan purjeveneenkin kontekstiinsa. 

Toimittajat rakastavat suuria uutistapahtumia, ja uutiset ovat journalismin ydintä. Jatkuvat päivitykset tuovat klikkejä. Mutta tutkimusten mukaan yleisö myös välttelee uutisia yhä enemmän, koska ne tuntuvat toisteisilta, negatiivisilta ja niitä tulvii yksinkertaisesti liikaa.

Reuters-instituutin yleisötutkimuksen mukaan journalismi keskittyy nykyisin liikaa uutistapahtumien päivittämiseen ja liian vähän asiayhteyksien selittämiseen ja eri näkökulmien avaamiseen. Yleisö toivoo journalismia, joka auttaa ymmärtämään maailmaa – ei vain journalismia, joka selostaa jonkin tapahtuman joka rasahdusta.

Sitä toivon itsekin journalismiltani. Ja siksi pysyn jatkossakin kaukana päivittyvistä uutisseurannoista.