Kun sienestäminen on liian arka aihe

Syksyisenä uutispäivänä valkovenäläinen toimittaja, kutsutaan häntä vaikka Alekseiksi, ajatteli tehdä paikallistelevisioon tavanomaisen jutun. Valkovenäläiset ovat kovia sienestäjiä, joten retki sienimetsään kuulosti hyvältä idealta. Sienestämisessä ei ainakaan ole mitään poliittista, Aleksei järkeili.

Kollegojen jatkuvat pidätykset, laitteiden takavarikot, journalistiyhdistysten lakkauttamiset ja suoranainen väkivalta olivat tehneet työstä hyvin vaikeaa.

Valitettavasti Aleksei erehtyi. Sienestäjätkään eivät uskaltaneet puhua. Valko-Venäjän alue on pahinta Tšernobylin 35 vuoden takaisen ydinvoimalaonnettomuuden laskeuma-aluetta. Sienestäjät eivät halunneet puhua peloista, joita sienestämiseen liittyy.

Valko-Venäjällä lähes mikä tahansa voi johtaa pidätykseen ja epäilyksiin. Kesällä 2021 valkovenäläinen nainen pidätettiin vääränväristen sukkien käyttämisestä. Punavalkoiset sukat muistuttivat kielletystä Valko-Venäjän kansantasavallan lipusta, joka on protestien symboli.

Elämä Euroopan pahimmassa diktatuurissa on vaikeutunut vuodessa liki mahdottomaksi. Elokuun 2020 väärennettyjen vaalien jälkeen vainoharhainen presidentti Aljaksandr Lukašenka aloitti itsenäisen median ja kansalaistoiminnan järjestäytyneen alasajon.

Huonoja uutisia on riittänyt. Nobel-palkitun kirjailijan Svetlana Aleksijevitšin puheenjohtama Valko-Venäjän kirjailijoiden sananvapausjärjestö PEN samoin kuin toimittajien ammattiliitto BAJ on lakkautettu. Poliisit ratsaavat mediataloja ja jopa koteja, nettisivuja blokataan ja toimittajia suljetaan vankiloihin. Valtion painotalot eivät paina itsenäisiä sanomalehtiä.

Toimittajia on myös kidutettu. Valko-Venäjän Journalistiliiton sivulla kerrotaan olosuhteista pidätyskeskuksissa. Nälkiinnyttäminen, valojen päällä pitäminen, kylmyys, loiset ja epähygienia kuuluvat Valko-Venäjän hallinnon keinovalikoimaan.

Aleksein kollegoista suuri osa on paennut Liettuaan, Puolaan tai Ukrainaan. Aleksei on Valko-Venäjällä, koska hänellä on vielä työtä. Moni maasta paennut toimittaja ei ole pystynyt jatkamaan ammatissaan.

Länsimaiselle kollegalle tilanne kuulostaa epätoivoiselta. Yhteydenpito toimittajiin voi olla vaarallista valkovenäläisille journalisteille.

Mitä kollegat muissa maissa sitten voisivat tehdä? Valkovenäläiset toimittajat itse kokevat, että tärkeintä heille on tietää, että joku seuraa tilannetta.

”Pysytään yhdessä ja puhutaan totta”, pyysi Valko-Venäjän Journalistiliiton puheenjohtaja Andrei Bastunets puhuessaan verkon välityksellä Euroopan Journalistiliiton EFJ:n vuosikokouksessa lokakuussa.

”Se on meille erityisen tärkeää.”

Aleksei jaksaa, koska tietää, että Lukašenkan hallinto kaatuu. Kukaan ei toki tiedä, milloin.

Sillä aikaa Aleksei yrittää keksiä aiheita, joista vielä voisi tehdä juttua. Sienestyskausikin alkaa olla ohi.