Juhlan jälkeen

Missä olit, kun lehdistönvapauden juhlavuosi päättyi?

Minä olin saapumassa Wieniin. Suomen ja Ruotsin lähetystöt järjestivät siellä sananvapausseminaarin samalla viikolla, jolla maailman vanhin lehdistönvapausasetus täytti 250 vuotta.

Minut oli kutsuttu paneelikeskusteluun. Kertasin vielä lentokoneessa, miten selitetään englan-niksi, että Suomi on lehdistönvapauden ykkösmaa maailmassa.

Kun lentokone laskeutui, avasin puhelimeni. Se alkoi piipittää ja soida. Kuulin, että pääministeri oli pommittanut Yleisradiota sähköposteilla ja että Yleisradion johto oli rajoittanut häneen kohdistuneiden jääviysepäilyjen käsittelemistä.

Tiesin heti, että tämä näyttäisi ulkomaillakin pahalta, oli lopullinen totuus mikä tahansa.

Vuodesta 2016 ei tullut Suomelle niin kunniakasta lehdistönvapauden juhlavuotta kuin oli tarkoitus. Verottaja yritti saada Yleisradion luovuttamaan itselleen lähdesuojan takana olevat Panama-paperit, ja toimittajiin kohdistuva vihapuhe ja uhkailu nousivat aivan uudelle tasolle.

Joulukuun lopussa suorastaan hengähdin helpotuksesta, kun entinen Helsingin huumepoliisin päällikkö Jari Aarnio sai vielä ennen vuoden vaihdetta tuomionsa. Aarnion tapaus asetti outoon valoon sekä suomalaisen yhteiskunnan läpinäkyvyyden että journalistit, joiden joukossa Aarniolla oli luottotoimittajia.

Vuonna 2017 suunta voisi olla ainoastaan ylöspäin.

Surkealtahan tämä tuntuu, mutta Julkisen sanan neuvoston näkökulmasta voi lopulta olla hyväkin asia, että liiallinen itsetyytyväisyys rapisee. Suomalaiset ovat seitsemän lehdistönvapauden ykkösmaavuotensa aikana tuudittautuneet uskomaan, että sananvapaus on itsestäänselvyys. Journalismin pelisäännöt ovat saattaneet päästä hämärtymään niin poliitikoilta kuin toimittajiltakin.

Juha Sipilään kohdistuvien jääviysepäilyjen uutisointiin liittyvä tapahtumavyyhti on nyt poikinut useita kanteluja, joiden kautta JSN voi kirkastaa näitä periaatteita. Tämä saattaa lopulta vahvistaa journalismin pelisääntöjen ymmärtämistä koko yhteiskunnassa. Näin voi ainakin toivoa.

Samalla on tehtävä työtä sen eteen, etteivät viime vuoden tapahtumat horjuta suuren yleisön luottamusta journalismiin. Olen kuitenkin vähemmän huolissani siitä, miten ne vaikuttavat journalismin yleisen uskottavuuteen kuin siitä, miten ne vaikuttavat toimittajiin.

Jatkuva toimittajien moittiminen voi huomaamatta synnyttää itsesensuuria. Aina löytyy myös harmittomia aiheita. Pienetkin viitteet yleisen mielipiteen ja poliittisen ilmapiirin muuttumisesta kriittisen journalismin vastaiseksi voivat saada toimittajan suuntautumaan sellaisiin.

Itsesensuurin taustalla voi olla perusteltu tai perusteeton pelko oman työpaikan säilymisestä, mutta usein syynä on vain inhimillinen halu olla mukava ja pidetty. Paineessa oleville pomoille ei haluta lisää ongelmia eikä omalle kontolle hankalan ihmisen leimaa.

Itsesensuuri syö journalismia sisältä. Se estää toimittajia käsittelemästä yhteiskunnallisesti merkittäviä asioita ja tekee tiedotusvälineet tyhjänpäiväisiksi ja tylsiksi.

Ei kannata. Nyt on uusi vuosi. Ja suunta voi olla vain ylöspäin.