Normipäivittelyä

Pohjolan Sanomat kertoo lumilautailijan normipäivästä. Kainuun Sanomien kirjallisuusarvostelussa pohditaan, mitä tapahtuu, kun koulukiusaajan normipäivä saa oudon käänteen.

Mikä tämä tällainen muodikas normipäivä oikein on? Ilmeisesti aivan asiallista ja tavallista yleiskieltä?

Kielitoimiston sanakirja, ajantasaisin yleiskielemme sanakirja, tuntee normipäivän. Se mainitaan esimerkkinä yhdyssanoista, joiden alkuosa normi- tarkoittaa normaalia. Normipäivä on siis normaalipäivä. Samalla tavalla normitulos on normaalitulos ja normivauhti normaalivauhti.

1900-luvun alkupuolen kieltä kuvaava Nykysuomen sanakirja ei tällaista sanankäyttöä tunne.

Ei myöskään 1990-luvulla ilmestynyt Suomen kielen perussanakirja. Niissä mainitaan kyllä esimerkiksi normipalkka merkityksessä ohjepalkka. Kyse ei siis ole normaalipalkasta, vaikka nykykielenkäytössä juuri se saattaisi olla normipalkan yleisin merkitys.

Tämä tavallinen tarina siis. Vanha sana tai tässä tapauksessa oikeastaan vanha yhdyssanan alkuosa normi- on saanut uuden merkityksen.

Huomionarvoista on, että normi-alun uusi käyttötapa määritellään sanakirjassa edelleen arkikieliseksi. Se ei siis ole normiyleiskieltä.

Siihen liittyy tyyliseikkoja, jotka on hyvä ottaa huomioon, kun sanaa esimerkiksi journalistisissa teksteissä käytetään.

Mutta millainen on pilkunviilaajan normipäivä? Aivan tavallinen ei varmaankaan ollut vastikään järjestetty Normipäivä, yksi Kielitoimiston 70-vuotisjuhlavuoden tapahtumista.

Normipäivässä puhuttiin tietysti kielenkäytön normeista. Kaiken mullistavia normitalkoita ei ole odotettavissa, ei varsinkaan norminpurkutalkoita. Myös journalismissa joka päivä on tästedeskin normipäivä.