Ajatus oli kytenyt freelancetoimittaja Saana Jaakkolan mielessä monessa matkakohteessa: minun valintani näkyvät myös täällä.
Sitä hän ajatteli myös seisoessaan Franz Josefin jäätikön reunalla Uudessa-Seelannissa vuonna 2018.
Hallitusten välinen ilmastonmuutospaneeli IPCC oli julkaissut samoihin aikoihin raporttinsa maapallon lämpötilan nousun rajoittamisesta puoleentoista asteeseen. Lomamatkalla ollut Jaakkola vertasi näkemäänsä jäätikköä opastaulun kuvaan: merkittävästä nähtävyydestä ei ollut juuri mitään jäljellä.
”Aloin miettiä, miten olin sinne matkustanut. Kolme lentoa yhteen suuntaan ja saaret päästä päähän pakettiautolla”, Jaakkola sanoo.
Hän alkoi kyseenalaistaa valintojaan.
Aiemmin Jaakkola matkusti runsaasti sekä matkailutoimittajana että vapaa-ajallaan. Uuden-Seelannin-reissu on edelleen hänen viimeinen lomalentonsa.
Työnsä takia Jaakkola lentää. Matkailutoimittajan on vaikea tehdä työtään ilman, että matkailee. Hän on käynyt esimerkiksi matkailualan toimijoiden järjestämillä lehdistömatkoilla, mutta on jäänyt kohteisiin omalla ajallaan.
Ajatuksena on ollut pienentää hiilijalanjälkeä, selvittää kohteista enemmän kuin turististereotypiat ja tukea paikallisia yrittäjiä.
Tavoitteena on matkustaa myös työssä muutoin kuin lentämällä. Keväällä 2020 Jaakkola oli lähdössä ensimmäistä kertaa pressimatkalle junalla, määränpäänään Sisilia. Sitten tuli korona ja hän jäi jumiin Suomeen.
Hänellä oli aikaa keskittyä pitkään valmistelemaansa vastuullisen matkailun sivustoon. Syksyllä 2020 Jaakkola avasi Valppaan.
Suurin syy Valppaan perustamiseen oli Jaakkolan mukaan arvoristiriita perinteisen matkailujournalismin kanssa. Hän ei halua enää yllyttää ihmisiä lentämään eikä esitellä kohteiden kauneutta kertomatta matkailun ja ilmastokriisin vaikutuksista. Hän ei halua usuttaa ihmisiä liikamatkailusta kärsiviin kohteisiin.
Freelancerina Jaakkola koki, että hänen tarjoamansa vastuullisuusaiheet eivät kelvanneet perinteistä matkailujournalismia julkaiseviin lehtiin. Omalle sivustolleen hän haluaa koota tietoa, jonka avulla ihmisten on helpompi tehdä vastuullisia valintoja.
”Haluan myös avata matkailun syy- ja seuraussuhteita. Moni matkailija ei tajua toimintansa pitkäaikaisvaikutuksia, koska käy kohteessa tyypillisesti kerran.”
Jaakkola tietää, että ihanille matkajutuille on helpompi löytää lukijoita ja ilmoittajia kuin niille, jotka käsittelevät matkailun ongelmia ja ilmastovastuuta. Silti matkailujournalismi ei voi sulkea ilmastokriisiltä silmiään, Jaakkola sanoo.
”Mitä syvemmälle ilmastokriisissä mennään, sitä vähemmän kiiltokuvamaista todellisuus kohteissa on. Pahenevat myrskyt ja turbulenssit vaikuttavat lentoturvallisuuteen. Lappi ei houkuttele talvimatkailijoita, jos siellä ei ole lunta. Jos Malediivit uppoaa, sinne ei voi enää matkustaa.”
Jos suomalainen haluaa elää ilmaston kannalta kestävästi, hänen hiilijalanjälkensä pitäisi olla vuoteen 2030 mennessä noin 2,5 tonnia vuodessa. Se vaatisi elämäntapaa, jossa muun muassa suositaan kasvisruokaa, asutaan pienessä kodissa, vältetään turhia ostoksia eikä lennellä matkakohteesta toiseen.
Jos haluamme rajata ilmastonmuutoksen 1,5 asteeseen, meidän pitäisi vähentää elämäntapojemme aiheuttamia päästöjä merkittävästi.
Näkyykö se lifestyle-journalismissa millään tavalla? Onko elämäntapamedioilla vastuuta siitä, millaisia ihanteita ne kuluttajille esittelevät? Onko esimerkiksi perinteisen matkailujournalismin tekeminen ilmastokriisin aikana vastuutonta?
Ei, sanovat matkailulehdet. Esimerkiksi Mondo kertoo puhuvansa vastuullisen matkailun puolesta.
”Uudistuneessa lehdessä on entistä enemmän kotimaan kohteita, lähimatkailua ja lennottomia lomia. Mondossa ilmestyy myös Vastuullinen matkailija -kolumni”, A-lehtien sivuilla sanotaan.
Päätoimittaja Iina Artima-Kyrkin mukaan vastuullisuusasiat ovat olleet ”Mondon dna:ssa” jo kymmenen vuotta.
Mondo julkaisi vuonna 2013 Vastuullisen matkailijan käsikirjan. Sen hengessä toimitus miettii nykyisinkin juttujensa vastuullisuutta paitsi ilmaston myös ruoan, majoituksen ja eläinten kohtelun osalta.
Artima-Kyrkin mukaan Mondo välttää esimerkiksi ihmisten innostamista pitkille lennoille lyhyen perillä olon vuoksi, kuten ”Vietä viikonloppu New Yorkissa” -juttuja. Juttuja lähimatkoista ja matkoista, jotka voi tehdä junalla, on lisätty. Siihen on vaikuttanut tosin myös pandemia-aika.
”Kotimaan kohteet ovat tulleet jäädäkseen, koska osa ihmisistä on herännyt siihen, että Suomessakin on hienoja kohteita. Mutta totta kai on myös ihmisiä, jotka haluavat yhä matkustaa. Kyllä ihmiset yhä kaipaavat ideoita ja vinkkejä myös ulkomaanmatkailuun, eikä tarve matkustaa ole kadonnut”, Artima-Kyrki sanoo.
Esittelynsä mukaan ”Mondo antaa lukijalleen luotettavaa tietoa, uusia ideoita ja inspiraatiota matkustamiseen. Mondo sytyttää matkakuumeen ja kertoo, mihin kannattaa mennä ja mitä kokea.”
Eikö ulkomaanmatkailuun inspiroiminen ole ilmastokriisin aikana kyseenalaista?
Artima-Kyrkin mielestä matkailua voidaan kehittää vastuullisempaan ja ilmastoystävällisempään suuntaan. Ihmiset kyllä tietävät ilman matkalehteäkin, että ulkomaille voi mennä. Vaikka ilmastoasia on ”tosi tosi tärkeä”, matkailulla on maailmalle muutakin merkitystä, Artima-Kyrki sanoo.
”En näe maailmaa, jossa ihminen ei enää matkustaisi. Jos niin kävisi, ilmastoasiat jäisivät paremmalle tolalle, mutta menettäisimme paljon muuta hyvää. Ihminen, joka matkustaa, pystyy näkemään paremmin esimerkiksi ongelmia muissa kulttuureissa tai ihmisoikeuksiin liittyviä asioita. Matkailulla on isompi merkitys kuin se, että mennään jonnekin auringon tai kivan ruoan perässä.”
Sanoman Matka-lehdestä yhtiön sivulla kertovissa teksteissä ei mainita vastuullisuutta. Päätoimittaja Saila-Mari Kohtala sanoo lehdessä olevan enimmäkseen kohteita, joihin pääsee myös junalla. Korona-aikana lähimatkailu ja kotimaanmatkailu suorastaan ”pämähtivät päälle”, ja niitä tulee olemaan lehdessä myös jatkossa, Kohtala kertoo.
Lehden lokakuun numeron isoin kansiotsikko on kuitenkin Kanaria, marraskuun Thaimaa ja joulukuun Borneo.
”Ihan pelkästään kotimaanmatkailuun emme voi keskittyä, koska meillä on lukijoita, jotka haluavat jatkossakin matkustaa ulkomaille”, Kohtala sanoo.
Kohtalan mielestä aikakauslehden tekijöiden on kyllä pohdittava vastuullisuusasioita riippumatta siitä, ovatko lukijat niissä aktiivisia, koska lehdillä on lukijoihinsa valtaa. Osa vastuusta kuitenkin on matkanjärjestäjillä, jotka ovat Kohtalan mukaan ”onneksi ihan fiksua porukkaa”.
”Tulee vastuullisia ekohotelleja ja lentoja kompensoidaan.”
Lukijoiden keskuudessa pidempikestoisten matkojen suosio on Kohtalan tuntuman mukaan nousussa ja ”viikonlopuksi suurkaupunkiin” -matkojen suosio laskussa.
Matka ei Kohtalan mukaan halua markkinoida kerskamatkailua.
Entä voisiko Matkassa olla juttu, jossa olisi tietoa turismin vaikutuksista paikallisten elämään tai ilmastonmuutoksen vaikutuksista kohteessa?
”Reppari niistä ei olisi matkalehden juttu, se ei olisi lifestylea. Mutta osana juttua asiat voisivat nousta esiin, toki niin, että ei syyllistetä tai saarnata. Hyvä fiilis on tärkeä osa aikakauslehteä”, Kohtala sanoo.
Mondon Artima-Kyrkin mielestä ilmastovastuun tenttaaminen pelkästään lifestyle-lehdiltä on vähän outoa. Elämässä ei ole erikseen vapaa-aikaa, joka tuhoaa maapallon ja jotain toista aikaa, joka ei tuhoa. Ilmastokysymys koskee koko mediaa, ilmoittajia ja kuluttajia, ja asiat liittyvät toisiinsa. Matkailulehdet eivät voi täysin muuttua, koska ihmiset haluavat matkustaa, Artima-Kyrki sanoo.
En koe, että median tehtävä on opettaa tai kertoa kenellekään, mikä on tavoiteltava elämä tai ihanne.
Iina Artima-Kyrki, A-lehtien ajankohtaismedioiden päätoimittaja
Artima-Kyrkin mukaan ilmoittajat etsivät ”tiettyä ilmoitusympäristöä”. Hän kuitenkin uskoo, että myös matkailualan yritykset ja kuluttajat miettivät vastuullisuutta.
”En koe, että median tehtävä on opettaa tai kertoa kenellekään, mikä on tavoiteltava elämä tai ihanne. Me teemme journalismia ja näytämme erilaisia tapoja elää. Jokaisen oma tehtävä on päätellä, mikä niistä on oma ihanne-elämä. Luotan siihen, että suomalaiset ovat fiksuja ja koulutettuja ja pystyvät tekemään itse johtopäätöksiä.”
Freelancetoimittaja ja kirjailija Riikka Suominen on eri mieltä. Hänestä ilmastokriisistä selviytymisen ratkaisevat paljolti ihanteet eli se, mitä pidämme haluttavana. Nykyihanteet on luonut media symbioosissa mainostajien kanssa. Siksi se voi myös muuttaa niitä, Suominen sanoo.
”Tähän asti olemme pitäneet haluttavana loputonta vaihtelua, isompaa kotia, isompaa autoa, uusia vaatteita ja matkoja kauas.”
Suominen loi 2010-luvun alussa ekologiseen elämäntapaan erikoistuneen aikakauslehden Huilin. Vuonna 2015 hänet valittiin Vihreän Langan päätoimittajaksi. Nyt kumpaakaan ei enää ole.
Huilin kohtaloon vaikuttivat Suomisen mielestä hänen omat taitonsa toimitusjohtajana sekä se, että yksittäisen, harvoin ilmestyvän lehden oli vaikea saada myyntiä ja ilmoituksia samassa suhteessa kuin mitä sillä oli kiinteitä kuluja. Isot ilmoittajat suunnittelivat vuosikampanjansa mediataloja edustavien markkinointitoimistojen kanssa.
”Ehkä ekologinen aikakauslehti ei ole muutoinkaan kannattava, koska mediatalot eivät ole perustaneet sellaisia”, Suominen sanoo.
”Mutta voi olla, että vanhat tutut lehtibrändit ovat kestävästä elämäntavasta viestimiseen tehokkaampi kanava.”
Tai olisivat. Suomisen mielestä mikään suomalainen tiedotusväline ei selviydy ilmastokysymyksen käsittelystä niin hyvin kuin olisi planeetan kannalta välttämätöntä.
Valonpilkahduksiakin on. Aikakauslehdissä on alettu puhua ”luottovaatteista” ja ”loppuelämäksi ostetuista pöydistä”, Suominen sanoo.
Toisaalta pääosa niissä esitellystä ihanasta ja hyvästä on edelleen peräisin fossiilisten polttoaineiden aikakaudelta, jona olemme tottuneet materiaaliseen yltäkylläisyyteen.
Meillä on ristiriita, kun haluamme samaan aikaan nauttia elämästä ja tajuamme, että nykyinen tapa tuhoaa elämän edellytyksiä.
Riikka Suominen, freelancetoimittaja ja kirjailija
Suominen toivoo lehtiin lisää esimerkkejä siitä, että vähempi riittää ja olemassa oleva kelpaa ja kestää. Ekologisenkaan tavaran ostaminen ei ratkaise ilmastokriisiä vaan se, että ostamme vähemmän, Suominen muistuttaa.
Ilmastosaarnoja Suominen ei silti aikakauslehdiltä kaipaa. Hän uskoo, että pakoa arjesta ja inspiraatiota voi tarjota lukijalle muutoinkin kuin puhuttelemalla häntä ylikuluttajana.
”Toivoisin, että lehdet kertoisivat enemmän. Mitä materiaalia vaate on? Mitä kosmetiikan ekologisuus tarkoittaa? Miten valmistetaan maukasta tofua? Millainen on hyvä ilmalämpöpumppu? Miten pääsee kätevästi junalla Espanjaan? Olen ekologisesti suuntautunut ja tehnyt junamatkoja Eurooppaan, ja minulta menee silti niiden varaamiseen tuntikausia”, Suominen sanoo.
”Meillä on ristiriita, kun haluamme samaan aikaan nauttia elämästä ja tajuamme, että nykyinen tapa tuhoaa elämän edellytyksiä. Journalismilla on mahdollisuus tehdä itsensä tarpeelliseksi auttamalla ratkomaan sitä neuvojen ja vertaistuen avulla.”
Hiilijalanjälkeään voi pienentää valitsemalla vähemmän päästöjä tuottavia ja vähemmän energiaa kuluttavia tapoja syödä, liikkua ja asua. Sitä voi pienentää myös ostamalla vähemmän tavaroita, joiden tuottamisella ja kuljettamisella on ympäristölle hinta.
Sopiiko ajatus lehtiin, joiden keskeistä sisältöä ovat kauden muoti ja isot kodit täynnä tavaraa?
”Glorioissa vastuullisuus on siinä mielessä sisäänrakennettua, että esitelty tavara ei ole koskaan ollut halpaa kertakäyttötavaraa”, sanoo Saila-Mari Kohtala.
Hän on Matka-lehden lisäksi ylelliseen elämäntapaan keskittyvien muoti- ja naistenlehti Glorian ja sisustuslehti Glorian Kodin päätoimittaja.
Toisaalta se, mitä ylellisyydellä tarkoitetaan, on muuttunut valtavasti Glorian perustamisesta vuonna 1987, Kohtala sanoo. Silloin vallalla oli nousukausikulutus ja suurten ikäluokkien inho köyhyyttä, puutetta ja käytettyä kohtaan. Nyt tulevat luonto, rauha, hiljaisuus ja villatakit, jotka kestävät.
Ajan hengessä Glorian tavara- ja muotisisältöjä on viime vuosina vaihdettu henkilöjuttuihin, Kohtala kertoo. Tavara- ja muotijuttuihin on lisätty kotimaisuutta ja vintagea, lukijoiden toiveesta.
Mutta ongelmat ovat samoja kuin matkailujournalismissa. Gloria ei voi Kohtalan mukaan esitellä pelkästään kotimaista muotia, koska myös kansainvälinen muoti kiinnostaa lukijoita. Jotta lehdessä voi esitellä ekologisia tavaroita, tuottajilla ja myyjillä pitää olla todistettavasti sellaisia tarjolla.
Vintagen esittelemisessä haaste on, että lehteen kuvatut yksittäiskappaleet eivät ole kuluttajien ostettavissa. Siitä tulee vihaista palautetta.
Aikakauslehdentekijöiden tehtävä on toki keksiä korvaavia ratkaisuja, Kohtala sanoo. Gloria on tehnyt esimerkiksi jutun huutokaupan toimitusjohtajasta ja juttuja ihmisistä, jotka käyttävät vintagea.
Glorian Kotiin Kohtala ottaisi mielellään lisää ”kerroksellisia koteja”, joissa olisi vintagea, antiikkia ja miksei vähän elämisen jälkiäkin. Valtavien kotien ja kakkoskotien vastapainoksi lukijatkin toivovat pieniä koteja.
”Mutta todellisuudessa harva haluaa kotiaan esiteltävän lehdessä, jollei se ole juuri remontoitu tai aivan uusi. Ja pienissä kodeissa tehdään remontteja harvemmin kuin isoissa. Tai sitten kauniisti ikääntyneissä kodeissa asuvat ihmiset eivät ole sitä tyyppiä, jotka haluavat esitellä kotinsa lehdessä”, Kohtala sanoo.
Myös kaupallisissa lifestyle-julkaisuissa on kuitenkin johtajia, joiden mielestä menon pitää muuttua kunnolla.
A-lehtien asumisen mediaryhmän vetäjä Maija Koski yllätti kirjoittamalla Suomen Lehdistössä syyskuussa siitä, miten lifestyle-journalismin vastuu ilmastokriisin ratkaisussa on uutisjournalismia suurempi:
”Me luomme unelmia ja trendejä ja olemme toisaalta tiiviisti ihmisten arjessa kiinni. On turha kieltää, etteikö perinteinen lifestyle-journalismi kannustaisi kuluttamamaan. A-lehdillä olemme pohtineet paljon ilmaston kannalta kestävämpää journalismia, ja osana sitä medioiden tavarasuhteen täytyy muuttua.”
Mutta onnistuuko A-lehtien asumisen media siinä paremmin kuin muut lifestyle-julkaisut? Kai sitäkin koskevat lukijoiden halu ostaa esitellyt tavarat ja ilmoittajien toive myydä?
Maija Koski sanoo, että kestävä elämäntapa on jo pitkään näkynyt esimerkiksi asumisen lehtien ruoka-, puutarhanhoito- ja remonttijuttujen sisällöissä ja näkökulmissa. Tavaroiden osalta keskustelu on uudempi ja työ vasta alussa, Koski myöntää.
A-lehdillä on YK:n tavoitteisiin perustuva kestävän kehityksen ohjelma, johon liittyen yhtiön asumisen lehdet Avotakka, Meidän Mökki, Meidän Talo, Viherpiha, Maku, Kotivinkki sekä Unelmien Talo & Koti laativat alkuvuodesta 2020 ensin lehtikohtaiset ja sitten koko mediaryhmän yhteiset teesit siitä, mitä tavoitteet lehdissä ja niiden meillakotona.fi-verkkosivustolla käytännössä tarkoittavat. Teesit ovat toimitusten työkalu, johon journalistisia valintoja peilataan.
Teeseissä luvataan muun muassa vaalia vanhaa ja sen kunnostamista, jättää esittelemättä tuotteet, joille kohderyhmällä ei ole tarvetta, suosia tee se itse -jutuissa kierrätettyjä, luonnosta kerättyjä ja ekologisia materiaaleja, käyttää kuvausrekvisiittana myös kierrätettyä ja vanhaa tavaraa, kannustaa itse tekemiseen ja vanhan tuunaamiseen uudeksi sekä esitellä koteja hintalapusta, omistusmuodosta, koosta ja sijainnista riippumatta.
Osassa lehtiä teesejä on helpompi toteuttaa kuin toisissa, Koski sanoo.
Kotivinkin brändissä keskeistä on, että onni löytyy kodista, läheisistä ja lähiympäristöstä – ei lentämällä toiselle puolelle maailmaa tai hankkimalla jotain. Avotakka-koti on ajaton ja siellä on kestävää ja kotimaista designia.
Unelmien Talon & Kodin sisältöihin kuuluvat kirpparit ja itse tekeminen mutta myös ”sisustuslöydöt jokaiselle”. Se tarkoittaa edullista tavaraa ketjumyymälöistä ja nettikaupoista.
”Isolla rahalla on paljon helpompaa olla ekologinen kuin pienellä rahalla. Lisäksi lukijat rakastavat lehteä ja toivovat, ettei siitä muuteta mitään. Yhtälöä ei ratkaista yhdessä ideointipalaverissa. Mutta ei se ole myöskään asia, jota emme mieti, koska se tuntuu vaikealta”, Koski sanoo.
Aikakauslehtien lisäksi A-lehdet-konserni tekee verkkokauppaa. Finnish Design Shop myy pohjoismaisia designhuonekaluja. Asumisen lehtien yhteisellä meillakotona.fi-sivustolla sisustusjuttuihin yhdistyy verkkokauppa Meillä kotona -kaupat.
Miten teesit tavarasuhteen muuttamisesta sopivat siihen, että toinen käsi myy lukijoille tavaraa?
”Skandinaavisen designin ja kotimaisen tuotannon tukeminen ei ole mielestäni huono asia. Jos ostaa, ostaa sitten mieluummin kestävää”, Maija Koski sanoo.
Meillä kotona -kaupoista on Kosken mukaan ollut kesästä 2020 asti käytössä pilottiversio, jossa konseptia on testattu muun muassa ruotsalaisten sisustustavaratalojen tuotteilla.
”Tänä vuonna kauppoihin tulee uudenlainen tuotevalikoima, joka on enemmän linjassa sen kanssa, mihin haluamme asumisen lehtiä viedä. Keskitymme kotimaiseen ja esimerkiksi ekologisten tee se itse -tarvikkeiden osuus valikoimassa kasvaa”, Koski sanoo.
Koskea turhauttaa vastata usein kuulemaansa väitteeseen, ettei journalismi ei voi olla kestävää niin kauan kuin sen yhteydessä on ilmoittajia ja verkkokauppaa. Mediatalojen on pystyttävä rahoittamaan journalismia myös tulevaisuudessa, hän sanoo. Hän ei usko, että sisältöjen vieminen ekologiseen suuntaan karkottaisi ilmoittajia.
”Esittelimme teesimme mediamyynnille. He sanoivat, että on vaikea keksiä asiakasta, jota kestävyysasiat eivät kiinnostaisi”, Koski sanoo.
”Uskon, että ilmoittajat ovat kiinnostuneita kiinni ajassa olevasta mainosympäristöstä. Vaikka elämäntapa muuttuu, tavarat eivät kokonaan poistu eivätkä ihmiset lakkaa sisustamasta ja elämästä. Tavaroiden lisäksi on palveluita. Ehkä saamme myös uusia ilmoittajia.”
Freelancetoimittaja Saana Jaakkolan vastuullisen matkailun sivusto Valpas täytti syyskuussa vuoden. Sinä aikana sivustolla oli hänen mukaansa vieraillut noin 10 000 kävijää.
Toistaiseksi sivusto ei tuota suoraan mitään. Hän on saanut sen perustamiseen ja kehittämiseen tukea Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnalta. Osan jutuista hän on kirjoittanut apurahojen turvin, esimerkiksi matkailun vaikutuksiin perehdyttävän artikkelisarjan Journalistisen kulttuurin edistämissäätiön Jokesin apurahalla.
Journalististen sisältöjen lisäksi Jaakkola julkaisee sivustolla kaupallisia sisältöjä. Ne hän lupaa merkitä selvästi, kuten myös apurahoin ja lehdistömatkoin tuetut, hyväntekeväisyytenä tuotetut sekä kirjoittajan mielipiteisiin perustuvat sisällöt.
Sivusto on kuitenkin poikinut Jaakkolalle muita töitä. Melkein heti sen avaamisen jälkeen matkailualueet ja -hankkeet alkoivat pyytää häntä luennoimaan yrityksille matkailun vastuullisuusviestinnästä.
Luennoillaan Jaakkola opastaa yrityksiä, jotka kehittävät toimintansa vastuullisuutta, mutta eivät tiedä, miten teoistaan kertoisivat. Työ ei ole hänen mielestään ristiriidassa vastuullisen matkailun journalismin kanssa.
”Koulutuksissa puhun ihan eri aiheista ja näkökulmista kuin Valppaan teksteissä. Valppaassa jutunaiheena on tavallisesti isompi ilmiö. Lyhyet uutisjutut toki voivat kertoa myös yksittäisen yrityksen teosta, jos se on matkailualan kannalta merkittävä”, Jaakkola sanoo.
Ison osan toimeentulostaan Rauman lähellä Eurajoella asuva Jaakkola saa tällä hetkellä matkailualalta. Hän järjestää matkailuelämys Vanhan Rauman kummituskierrosta, ja on hiljattain julkaissut aihepiiristä myös kirjan.
Monta kertaa on käynyt mielessä, yritänkö tässä pienenä muurahaisena taistella jättimäisiä tuulimyllyjä vastaan.
Saana Jaakkola, freelancetoimittaja
Työnsä Valppaan parissa hän toivoo kantavan jonain päivänä hedelmää niin, että sivusto voisi olla hänen pääasiallinen toimeentulon lähteensä.
”Monta kertaa on käynyt mielessä, yritänkö tässä pienenä muurahaisena taistella jättimäisiä tuulimyllyjä vastaan. Mutta toistaiseksi joka kerta, kun usko on meinannut loppua, jostain on tullut ulkopuolista rohkaisua. Esimerkiksi viime viikolla eräs matkailututkimuksen professori mainitsi Valppaan LinkedInissä ja painotti sitä, kuinka tärkeä sen aihe on. Silloin tunsin taas, että en voi luovuttaa.”
Uusimmassa lehdessä
- Kohu arabiankielisistä uutisista kuumensi repivän Yle-rahoituskeskustelun. Uutisankkuri Esraa Ismaeel on seurannut keskustelua ihmeissään.
- Sinuhe Wallinheimo kiinnostui kaupallisen median ahdingosta ja hakeutui Ylen hallintoneuvoston johtoon. Läheiset välit Vesa-Pekka Kangaskorpeen ovat hänelle arka paikka.
- Kulttuurin leikkaukset hukkaavat ammattitaitoa peruuttamattomasti
