”Autotoimittajan työstä nähdään yleensä muutamat kivat kuvat koeajosta ja ajatellaan, että siellä sitä mennään tukka hulmuten pitkin Rivieraa. Suurin osa on kuitenkin ihan arkista työtä: istutaan läppäri sylissä ja tarkistetaan tietoja”, freelancetoimittaja Mervi Varonen, 56, sanoo.
Hän kirjoittaa auto- ja liikennejuttuja pääasiassa Keskisuomalainen-konsernin lehtiin ja myös kuvaa juttunsa itse.
”Tykkään autoista ja autoiluista, mutta en ole insinööri tai viettänyt nuoruuttani tallissa autoja rassaten”, Varonen sanoo.
”Teen paljon uusiin autoihin liittyviä juttuja. Ne kiinnostavat kuitenkin vain osaa lukijoista. Siksi pyrin löytämään mielenkiintoisia ilmiöitä ja tarinoita erilaisten vehkeiden ja niiden omistajien takana.”
Autoalan murros ja liikenteen sähköistyminen tuovat autotoimittajien työhön paljon uutta opittavaa. Se on Varosen mielestä työlästä, mutta hauskaa.
”Autoissa on edelleen neljä pyörää, mutta tekniikka on uutta.”

Uusimmassa lehdessä
- Johtaisiko sota Suomessa itsesensuuriin? Ukrainan opit kertovat, mitä kriisi tarkoittaa toimituksille.
- Arkinen työkalu vai internet-ajan suurin mullistus? Mediatalot eivät halua myöhästyä AI-siirtymästä
- Median pitää korjata virheensä – ja päättäjien pitää luottaa mediaan
- Konsten att behålla kritisk distans även då du bastat med politiker
