Näinkö on?

Vapaapäivien pitäminen on sinulle lähinnä uuvuttavaa, Minna Holopainen

STT:n vastaava päätoimittaja Minna Holopainen tekee töitä melkein koko ajan ja on mahdollisesti itsekin tekoäly.

STT:n verkkosivujen uutisen mukaan ”tekoälyllä on kyltymätön datan himo.” Otsikko kuvaa hyvin suhtautumistasi uutisiin.

Kyllä, jospa olenkin tekoäly. Tätä täytyy pohtia!

Olet koko ajan online, ja usein ihmettelet, miksi alaisesi eivät ole.

Pyrin vaikuttamaan siihen, ettei ainakaan työasioissa tarvitse olla koko ajan online.

Olet niin kova työnarkomaani, että vapaapäivien pitäminen on sinulle lähinnä uuvuttavaa.

Olen tarkka siitä, että lomat ja vapaapäivät tulevat pidettyä, koska päätoimittajan työpäivät tapaavat venyä. Uutisia seuraan myös vapaalla, koska ne kiinnostavat minua.

Joidenkin mielestä ihmisen kannattaa vaihtaa työpaikkaa vähintään 20 vuoden välein. Olet eri mieltä.

En ole, mutta eteen pitäisi tulla yhtä hyvä työpaikka kuin STT.

Toimituksella on toisinaan vaikeuksia erottaa sinua STT:n uutisrobotista U-botista.

Tämähän kuulostaa toimituksen kannalta hyvältä, koska robotti toiminee esimiehenäkin johdonmukaisesti.

Haaveilet päivästä, jona STT:n uutisrobotti U-bot tekee kaikki uutistoimiston jutut.

Haaveilen päivästä, jolloin U-bot auttaisi toimittajia keskittymään asioihin, joista robotit eivät selviä. Robotti selviää kyllä suomen kielestä, mutta se ei ole tarpeeksi luotettava uutistoimittaja.

Tekisit mieluiten joka päivä vähintään yhden jutun ulko- ja turvallisuuspolitiikasta.

En tekisi, mutta viime vuosien maailmantapahtumien takia aihepiiri kiinnostaa suurta yleisöä ehkä enemmän kuin journalistit ovat tottuneet siitä uutisoimaan. Yritän tehdä oman osani riittävän hyvin.

Seuraat tarkoin Venäjän informaatiovaikuttamista, mutta mitkään vaikutusyritykset eivät tehoa sinuun.

Seuraan tarkoin itseeni kohdistuvia vaikutusyrityksiä ja niiden tuloksia. Arvioin, mitä lähteitä kuuntelen, keitä uskon ja mitkä kaikki asiat itseeni vaikuttavat – kaikkea sitä, mistä mielipiteeni muodostuvat.

Sanoma on STT:n suurin omistaja ja omistajan ääni kuuluu myös toimituksen juttuvalinnoissa.

En usko, että jatkaisin tässä tehtävässä, jos suurin omistaja yrittäisi vaikuttaa juttuaiheisiimme. Sen sijaan me kuuntelemme asiakkaidemme toiveita juttuaiheista.

Muiden mediatalojen irvailu ”Sanoman Tietotoimistosta” ei ole ihan perusteeton.

Kyllä se on. Sanoman toiveet ovat liittyneet enemmän juttutyyppeihin ja toimintamalleihin. Niitä kannattaa kuunnella, koska Sanoma-konserni on digitalisaatiossa pitkällä, ja pystymme oppimaan siitä. Juttuaihetoiveita tulee enemmän muilta asiakkailta.

Arvostat kovasti hallituksen mediatukilinjausten johdonmukaisuutta.

Arvostan sitä, että Suomessa on pidetty tärkeänä kansallisen uutistoimiston säilymistä, ja toivon, että keskustelu asiasta jatkuu edelleen.

STT:n hallituksessa on vain yksi nainen. Pidät sitä epäkohtana, mutta ei siitä juttuja parane tehdä.

Ei siinä ollut suurta epäkohtaa, kun Sanoman naisjohto valitsi miehen STT:n hallitukseen, joka puolestaan nimitti naisen eli minut STT:n vastaavaksi päätoimittajaksi. En näe tässä STT:n mittaluokan uutisaihetta, mutta on hyvä, että muut mediat tarttuivat aiheeseen.

Ihmettelet päätoimittajien hinkua keskustella kaiken maailman paneeleissa. Sinulle kelpaavat vain Kultaranta-keskustelut.

Ihmettelen enemmän sitä, mihin kaikkeen minut on pyydetty. En ole aina ollut ihan varma tunnenko asiaa, josta keskustellaan.

Teet vuosittain oman versiosi STT:n vuoden siteeratuimmat -listasta ja lisäät siihen STT:n uutisvoitot.

Pyrin tekemään osani siinä, että saamme uutisvoittoja.

Maailman kaunein ääni on radiojuontajan nuotilla lausuttu ”STT:n uutisia”.

Eikö olekin!


Näinkö on -juttusarjassa esitetään kohtuuttomia väitteitä. Sarjan aiemmat osat voit lukea täältä.

Minna Holopainen, 55

STT:n vastaava päätoimittaja 1. 10. 2018 –

Työskennellyt STT:llä vuodesta 1997 lähtien muun muassa oikeustoimittajana, EU-kirjeenvaihtajana, uutis- ja toimituspäällikkönä sekä uutispäätoimittajana 2010 – 2016.

Ylen teksti-tv:n toimittaja 1989 – 1993 ja Ylen kesätoimittaja 1988.

Yliopisto-lehden toimittaja 1987.

Päätoimittajien yhdistyksen puheenjohtaja maaliskuusta 2020 alkaen.

Ulkopoliittisen instituutin neuvottelukunnan jäsen 2015 – 2019.

Valtiotieteen maisteri, Helsingin yliopisto 1992.

Syntynyt Helsingissä.

Harrastaa lainakoira Milan taluttamista, satunnaisesti melontaa, sukuhistoriaa ja julkisuuslakia. Uinti ja islanninhevosharrastus ovat koronatauolla.