Nimi julki vai ei?

Iltalehti sai Julkisen sanan neuvostolta 19. lokakuuta langettavan päätöksen, kun se oli elokuussa uutisoinut törkeästä raiskauksesta epäillystä miehestä niin tarkkoja tietoja, että mies oli JSN:n mielestä mahdollista tunnistaa.

Mies tuomittiin JSN:n päätöksen antamisen jälkeen raiskauksesta pitkään vankeusrangaistukseen, jolloin median nimenjulkaisukynnys ylittyi, mutta sillä ei ollut päätöksen kannalta merkitystä. JSN ratkaisee kantelut jutun julkaisuhetkellä käytettävissä olleiden tietojen mukaan.

Iltalehti kertoi, että mies on kolmikymppinen, ulkomaalainen ja opettaa melontaa pääkaupunkiseudulla toimivassa yrityksessä ja että häneltä voi melontakoulun Facebook-sivun mukaan ”varata suosittuja sup-tunteja edelleen”.

Journalistin ohjeiden mukaan tunnistamiseen johtavien tietojen käytössä on oltava varovainen, kun kyse on vasta rikosepäilystä tai syytteestä.

JSN:n puheenjohtaja Elina Grundström kehottaa toimittajia käyttämään arkijärkeä, kun nämä harkitsevat, mitä esimerkiksi rikoksesta epäillystä voi kertoa.

”Jos Journalistin ohjeiden perusteella päätetään salata henkilöys eikä nimeä kerrota, ei pidä myöskään kertoa niin takkoja ammatti-, asuinpaikka-, ikä- tai muita tietoja, että henkilö on tunnistettavissa.”

Oikeustoimittajien yhdistyksen puheenjohtaja Rami Mäkinen sanoo, ettei henkilöyden paljastamisessa oikein ole välimuotoa.

”Henkilöys joko paljastetaan tai ei paljasteta. Toki kun on päätetty, että joku on tunnistettavissa, voi tarvittaessa harkita, mitä kaikkia tietoja hänestä julkaisee.”

Mediassa on tapana kertoa epäillyn henkilöys esimerkiksi, jos hän on tärkeässä yhteiskunnallisessa asemassa, etenkin kun rikosepäily liittyy hänen tehtäviensä hoitoon.

Tuomitun henkilöyden voi Journalistin ohjeiden mukaan julkaista, ”ellei se tuomitun asemaan tai tekoon nähden ole selvästi kohtuutonta”.

Esimerkiksi Suomen Tietotoimiston tyylikirjassa rajaksi on asetettu kahden vuoden vankeusrangaistus. Vähintään kahden vuoden tuomion saaneen nimi jätetään kertomatta STT:llä vain poikkeuksellisesti.

Nimenjulkaisukysymykset eivät aina koske vain rikos- ja oikeusjournalismia. Grundström ottaa esimerkiksi toisen JSN:n tuoreehkon ratkaisun, jossa on käsitelty samaa ongelmaa vaikkakin Journalistin ohjeiden eri kohtien perusteella.

JSN antoi Kouvolan Sanomia koskevan langettavan päätöksen 24. elokuuta, koska lehteen nimettömänä haastateltu alkoholistin läheinen oli neuvoston mukaan jutun perusteella tunnistettavissa.

Kantelija kertoi suostuneensa haastatteluun sillä ehdolla, että juttu julkaistaan nimettömänä. Hän sanoi tulleensa tunnistetuksi jutusta, koska siinä kerrottiin tarkkoja tietoja muun muassa hänen iästään, asuinpaikastaan ja ammatistaan.

Haastattelu oli sovittu erään yhdistyksen aloitteesta. JSN katsoi, että tällaisessa, erittäin arkaluonteisia asioita koskevassa haastattelussa toimittajan olisi pitänyt noudattaa erityistä huolellisuutta haastateltavan oikeuksien kertomisessa haastateltavalle.

Samoista syistä haastateltavan ja hänen läheistensä tunnistettavuuteen johtavien tietojen julkaisemista olisi JSN:n mukaan tullut harkita erityisen huolellisesti, vaikka haastateltava toi itse tiedot esiin haastattelussa.

”Vastuuta tietojen julkaisemisesta ei voi siirtää toimituksesta haastateltavalle”, JSN toteaa.

Grundströmin mukaan molemmissa tapauksissa toimittajan olisi pitänyt pohtia ilmoitetun ammatin tarkkuutta, paikkakunnan kokoa ja muuta sellaista.

”Tällä tarkoitan nimenomaan sitä, että jos on päätetty, ettei tunnistettavuuskynnys ylity, täytyy pitää huolta siitä, ettei henkilö ole tunnistettavissa”, Grundström sanoo.

Tällaisia tapauksia koskevat JSN:n ratkaisut ovat hänen mukaansa lakonisempia kuin neuvoston päätökset yleensä, koska neuvosto ei voi ratkaisussaan kertoa tapauksesta tarkasti juuri tunnistettavuuden vuoksi.