Minä olen mediatalo

Ihan tavallinen vuokrakaksio Helsingin keskustan laitamilla. Olohuone keittokomerolla, makuuhuone ja kylpyhuone – tämä on Veronica Verhon työpaikka. Olohuoneeseen pystytetään valot ja kuvauskalusto. Ruokapöydän ääressä hän yleensä editoi videonsa.

Verho on videobloggaaja. Hän tekee YouTubeen viikottain 5 – 10 minuutin pituisia videoita, joissa kertoo itsestään, arjestaan ja ajatuksistaan. Tilit hänellä on myös Twitterissä, Instagramissa, Periscopessa, Snapchatissa, Facebookissa.

Verho on myös vastavalmistunut 20-vuotias media-assistentti, joka haaveilee radiotoimittajan urasta ja omasta talk show’sta, kuten toimittaja Maria Veitolalla.

Se on vähän hassua: Veronica Verho on jo mariieveronica.

Mariieveronican suosituimpia videoita on katsottu yhtä paljon kuin vuosi sitten MTV3:lla pyörineen Yökylässä Maria Veitola -ohjelman jaksoja keskimäärin, suosituinta yli 500 000 kertaa. Yhteensä Veronica Verhon eri kanavilla on 340 000 seuraajaa, joista reilut 170 000 on YouTubessa.

Ei ihme, että Verholla oli motivaation puutetta suorittaa ammattitutkintonsa loppuun.

”Opiskelin, että minusta tulisi media-assistentti, mutta nyt olen – niinku…”

Niin. Mariieveronica on käytännössä mediatalo. Hän tuottaa eri kanaviinsa räätälöityjä sisältöjä säännölllisesti, markkinoi sisältöjään ja pitää hyvää huolta yleisösuhteestaan. Mainostajista hän voisi kilpailla samassa sarjassa kuin maakuntalehdet.

Paitsi ettei kukaan suhtaudu maakuntalehteen saati sen toimittajiin yhtä intohimoisesti kuin Verhon fanit häneen.

Pelkästään Instagramista löytyy yli 30 Verholle omistettua fanitiliä. Kesällä Demin julkaisemassa Tube-lehdessä hänestä oli sivun kokoinen värityskuva. Taloustutkimuksen toukokuussa tekemän tutkimukseen mukaan Verho on 13–17-vuotiaiden nuorten keskuudessa kolmanneksi suosituin mediavaikuttaja. Numerolla neljä oli Cheek.

Radiotoimittajuushaaveet ovat toistaiseksi katkolla.

”Haluan tehdä tätä nyt, kun tämä juttu on vielä inessä”, Verho sanoo.

 

Suomessa Veronica Verhon kaltaisia päätoimisia videobloggaajia on pari–kolmekymmentä. Kuviin ja teksteihin nojaavia blogeja työkseen tekevien määrä on paljon suurempi, useita kymmeniä. Tarkkaa tilastoa aiheesta ei ole.

Bloggaajien sijaan voi puhua somevaikuttajista. Blogeista on tullut monikanavaisia ja ammattimaisia. Henkilöbrändin merkitys on suuri.

Viestintätoimisto Manifeston juuri julkaistun Blogibarometrin vastaajista 13 prosenttia saa pääasialliset tulonsa bloggaamalla. Päätoimista ammattia siitä tavoittelee itselleen 17 prosenttia.

Vuosittaiseen Blogibarometriin vastasi tänä vuonna 253 bloggaajaa, joista 60 prosenttia kertoo tienaavansa blogillaan rahaa. Keskimääräisiä tuloja heille on Manifeston mukaan hankala laskea. Osa saa mainostuloja muutaman euron kuussa, osa on työsuhteessa muutaman tuhannen euron kuukausipalkalla.

Monen ansiot myös vaihtelevat kuukausittain. Esimerkiksi eräs yrittäjänä toimiva vastaaja kertoi tienanneensa parhaassa kuussa 15 000 euroa, mutta toisina vain murto-osan siitä.

Eniten täysipäiväisesti bloggaavia on perheblogien tekijöissä. Esimerkiksi Lähiömutsi-blogia pitävä Hanne Valtari, 33, päätti hiljan luopua kokonaan freelancetoimittajan töistä. Aiemmin hän kirjoitti juttuja muun muassa perhe-, terveys- ja naistenlehtiin.

”Koko ajan vaadittiin enemmän, eikä palkkio ollut työhön nähden riittävä. Totesin, että laitan mieluummin sen ajan blogin tekemiseen.”

Valtari perusti bloginsa äitiyslomalla vuoden 2011 lopussa ajatellen, että siitä voisi olla ammatillisesti hyötyä. Blogissa käsitellään urbaania perhearkea ja äitiyttä.

Valtari on tehnyt myös tuottajan töitä Suomen Blogimedia -verkostolle ja luennoinut siitä, miten ammattibloggajaksi voi ryhtyä. Nyt hän kirjoittaa toisen toimittaja-bloggaajan, Islannissa asuvan Satu Rämön kanssa kirjaa siitä, miten itselleen voi luoda unelmatyön.

Myös Rämö kertoo harkitsevansa nykyään tarkkaan, myykö hän jutun lehteen vai kirjoittaako aiheesta Salamatkustaja-blogiinsa.

”Ehdot ovat kiristyneet, eivätkä palkkiot ole ainakaan nousseet. Se on motivoinut minua siirtämään materiaalia omaan mediaani eli blogiin”, Rämö kertoo.

Salamatkustaja-blogia luetaan kuukausittain 120 000 kertaa, Lähiömutsia 250 000 kertaa. Molemmat tuottavat sisältöjä myös Facebookiin ja Instagramiin, Valtari lisäksi Pinterestiin ja YouTubeen ja Rämö Snapchattiin.

Mainosyhteistöistä eli blogeissa tehtävästä sisältömarkkinoinnista neuvottelee molempien puolesta Suomen Blogimedia. Blogiyhteisöön kuuluminen lisää myös näkyvyyttä.

”Ennen sitä blogituloni olivat taskurahaa. Jos sain muutaman satasen kuussa, niin wau!” Valtari kuvailee.

Hän sanoo tienaavansa kuussa ”nelinumeroisen summan enemmän” kuin freelanceuransa alussa, mutta tekevänsä myös paljon enemmän töitä. Blogillaan Valtari on pystynyt käytännössä elättämään koko perheensä miehen ollessa hoitovapaalla.

Lähiömutsi on yksi Suomen suurimmista perheblogeista. Keskimääräinen perhebloggaaja tienaa Blogibarometrin mukaan noin 2 000 euroa kuussa.

Oman osansa Rämön ja Valtarin tuloista saa Suomen Blogimedia. Se myy mainosyhteistyöt, joiden toteuttamisesta bloggaajat laskuttavat sitä. Vuonna 2014 Suomen Blogimedia teki tappiota, mutta viime vuonna voittoja kertyi noin 17 000 euroa.

 

Näin blogibisnes siis toimii. Riittävän suuren yleisön tai muuten kiinnostavan kohderyhmän tavoittava bloggaaja alkaa kiinnostaa mainostajia yhteistyökumppanina. Hän voi olla itsenäinen toimija tai kuulua blogiportaaliin tai -yhteisöön, joka tarjoaa apua mainosyhteistyöstä sopimiseen ja markkinointiin tai jopa maksaa bloggaajalle palkkaa.

Mainostaja ostaa bloggaajalta tai blogiyhteisöltä banneritilaa tai sopii sisältömarkkinointikampanjasta. Hinta määräytyy esimerkiksi sivulatausten määrän mukaan tai kertapalkkiona. Sisältömarkkinointikampanjasta maksetaan muutamasta kympistä useisiin tuhansiin euroihin.

Blogiyhteisöjä ovat Suomen Blogimedian ohella esimerkiksi Blogirinki Media, Indiedays, FitFashion, Rantapallo sekä A-lehtien alaisuudessa toimiva Lily.

Videobloggaajien ja muiden tubettajien ”managereita” taas ovat United Screens, Splay Suomi ja Töttöröö Network. Käytännössä ne vastaavat tubettajien kaikesta kaupallisesta tekemisestä, myös live-keikoista ja kiertueista.

Töttöröö Networkin vastaava tuottaja Sanna Rousi kertoo verkoston valikoivan mainostajaksi vain ne, joista videobloggaajat aidosti pitävät. Yksi tubettaja ei voi tehdä kovin montaa yhteistyövideota kuussa, jottei hänen kanavansa kärsi siitä. Mainostajan kanssa sovitaan tietyt raamit ja tavoitteet, ja se hyväksyy lopullisen videon, mutta sisällöstä päättää tubettaja.

Siinä mainostajilla on ollut totuttelemista.

”Paljon siitä on väännetty, mutta meillä on tälle hyvät perusteet”, Rousi sanoo.

Töttöröön talliin kuuluvalle Veronica Verholle tärkeää on, että yritys jakaa hänen kanssaan samat arvot. Hän on tehnyt yhteistyötä muun muassa Tikkurilan, Fazerin ja Tallink Siljan kanssa eli videoinut, miten hän maalaa pyöränsä, tarjoaa tupareissaan karkkia ja käy risteilyllä.

Kaikki ovat asioita, joita hän olisi voinut muutenkin tehdä, Verho sanoo.

Jos tuote ei tuntuisi omalta, hän sanoisi ei. Sitä paitsi yleisö rankaisisi epäaitoudesta nopeasti.

Manifeston blogibarometrin mukaan pääosa bloggaajista suhtautuu kaupallisuuteen ja yritysyhteistöihin luonnollisena osana bloggaamista. Lähes kaikki eli 91 prosenttia kyselyyn vastanneista oli saanut yhteydenottoja yrityksiltä markkinointitarkoituksissa.

Viitisen prosenttia kertoo suhtautuvansa yhteydenottoihin varauksella ja vain yksi bloggaaja vastasi, ettei haluaisi yhteydenottoja lainkaan.

 

Hanne Valtarin Lähiömutsi-blogissa ovat mainostaneet tänä vuonna muun muassa Tallink Silja, Gasum, Freixnet, Helen ja Kärcher.

Valtari valitsee mainostajat niin, että ne sopivat blogin ympäristötietoiseen linjaan. Hän väittää hyvin kohdennetun blogimainonnan toimivan paremmin kuin perinteisen mainoksen.

”Jos olisin mainostaja, en laittaisi bannereihin tai lehtimainoksiin rahaa. Olen joskus miettinyt, että Hesarin etusivulla joutuvat mainostamaan kohta ne, jotka eivät saa tuotettaan mihinkään blogiin”, Valtari kärjistää.

Blogibarometrin mukaan bloggaajat nähdään yrityksissä tärkeinä mielipidevaikuttajina ja toimittajia enemmän kuluttajien kaltaisina. Siksi heidän läheisempää yleisösuhdettaan halutaan hyödyntää markkinoinnissa.

Valtarin ja Rämön mielestä viisas mainostaja arvostaa bloggaajan rehellisyyttä. Esimerkiksi Rämö on kirjoittanut kaunistelematta testaamastaan maanantaikappaleeksi osoittautuneesta tuotteesta. Hän kertoi lukijoille vioista mutta myös saamastaan hyvästä asiakaspalvelusta. Yritys sai lukijoilta positiivista palautetta.

Rämöltä mainostilaa ovat ostaneet muun muassa Jyväskylän avoin yliopisto, Valio, Saarioinen ja Orthex. Hänelle blogi ja sen mainosyhteistyöt ovat yksi tulonlähde matkailujuttujen, pr-töiden, hevosvaellusten ja kahden design-kaupan joukossa.

Yksittäisen bloggaajan on Rämön mukaan isoa mediataloa riskittömämpää nokitella mainostajille. Tietysti.

”Minulla on oma media, jolla on yksi tekijä – minä. Jos minä siellä dumaan jonkun ripsarin, niin se ei vaikuta rahavirtoihin”, hän sanoo.

 

Kun on oma mediatalonsa, voi siis valikoida omat aiheensa, omat mainostajansa ja kääriä hillot omaan taskuun. Kääntöpuolena on se, että myös työntekijöitä on yleensä vain yksi.

Etenkin omasta elämästään kirjoittavalle käy helposti niin, että kaikki aika onkin työaikaa. Aina se ei ole ollut helppoa, Valtari myöntää.

”Yöunet ovat joskus jääneet todella, todella lyhyiksi.”

Hän nauttii silti siitä, että voi helposti yhdistää työnsä ja ne asiat, joita tekee muutoinkin – käy vaikka perheineen telttaretkellä, joka saumattomasti liittyy blogin sisältöyhteistyöhön.

”Toki telttaretkeily on silloin vähän erilaista, koko ajan miettii, mistä saisi kuvia”, Valtari sanoo.

Niin tekee tietysti aika moni ihan tavallinenkin somenkäyttäjä.

”Ja vaikka olisi toimistotyössa, duunit tulevat himaan. Kuinka moni ei illalla avaa työsähköpostia?” Rämö lisää.

Hän ei tosin ole ihan varma: Rämö ei itse koskaan ole ollut päivätöissä.

”Minulla on aavistus, etten halua siihen mukaan. Olen tosi tyytyväinen tähän joustavuuteen. Ei tarvitse ajatella, että olisipa jo loma, kun töissä on niin hirveää. Minulla ei ole työ-, perhe- ja harrastuselämää, vaan vain yksi hyvä elämä.”

On silti hetkiä jolloin perhe toivoo, ettei työelämä pyrkisi illallispöytään.

”Mies kysyi, miten jaksan roikkua kännykässä silloin, kun me syödään. Sanoin, ettei minun tietysti tarvitsisi, mutta kun tässä menee vain muutama minuutti, niin teen sen mieluummin nyt”, Rämö kertoo.

Perheeseen viime syksynä syntynyt toinen lapsi on tarkoittanut, että Rämö työskentelee usein iltaisin, öisin ja välittömästi, kun lapsi nukahtaa päiväunille. Työpisteensä hän siirsi siksi joksikin aikaa työhuoneelta kotiin.

”Sellaisia arjen ratkaisuja täytyy välillä tehdä, jotta pakka pysyy kasassa.”

Valtari kertoo tunteneensa helpotusta, kun huomasi, ettei haluaisikaan enää vakityöhön. Omasta blogista on tullut media, johon hän voi tehdä juuri sellaisia juttuja kuin itse haluaa – unelmatyö.

”Voin tehdä ruokaa työkseni. Voin tehdä metsäretkiä työkseni. Voin matkustaa työkseni. Voin viettää perheen kanssa aikaa työkseni. Työ on osa minua ja elämääni.”

 

Omien kokemusten jakaja. Asiantuntija. Viihdyttäjä ja esikuva. Avoimen ja rehellisen tiedon välittäjä. Uuden ajan journalisti. Niin Blogibarometriin vastanneet kokevat tehtävänsä mediakentässä.

Bloggaajat uskovat työnsä ammattimaistuvan ja blogien merkityksen mainonnassa kasvavan. Ero ammattilaisten ja harrastajien välillä korostuu, ja ammattilaisten blogit alkavat muistuttaa enemmän mediatalojen verkkosivustoja.

Viime aikoina Veronica Verho on suunnitellut hankkivansa mediatalolleen uudet toimitilat. Oma studio olisi hieno, eivätkä valot olisi jatkuvasti kotona tiellä.

”Olisi kiva mennä töihin. Kotona on liikaa ärsykkeitä, keskityn tuhanteen asiaan yhtä aikaa.”

Periaatteessa yhden videon suunnittelun, kuvaamisen ja editoinnin voi hoitaa kahdeksassa tunnissa. Mutta jos kuvaa My Day -videon päivästään, siihen menee kirjaimellisesti koko päivä. Kamera on mukana jokaisessa hetkessä.

Videobloggaaminen on Verholle enemmän elämäntapa kuin ammatti. Hän kertoo sanovansa aina haastatteluissa, että tubettaminen on työtä, muttei oikeasti koe sitä niin.

”Olen koko ajan tavoitettavissa. En oikein osaa ajatella, että teen työtä, kun olen Snapchatissa. Jos ajattelisin niin, luulen, etten tekisi videoita.”

---

Juttuun on haastateltu myös videoblogeja tutkivaa FM Hanna Reinikaista Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulusta ja viestintäkonsultti Henriikka Simojokea viestintätoimisto Manifestosta.