Viinintuntijat Pekka Suorsa ja Jouko Mykkänen suodattavat päivälehteen sen, mistä arvioivat lukijoiden innostuvan, hyötyvän ja oppivan uutta.
”Yritän innostaa ihmisiä kiinnostumaan porras portaalta paremmista viineistä. Toisaalta viini on myös arkihyödyke, ei pelkästään yläluokan nautintoaine”, sano Ilta-Sanomien viinikriitikko Pekka Suorsa.
”Haluan saada ihmiset ymmärtämään, mitä he juovat ja kertoa, mitä hyvää ominaisuutta kustakin viinistä kannattaa etsiä. Päivälehdessä pitää muistaa, että kohderyhmä on hyvin laaja”, sanoo Helsingin Sanomien viinikriitikko Jouko Mykkänen.
Molempien viinipalstan nimi on Viikon viini. Tekstit ovat kompakteja, mutta niiden takana on suuri määrä jatkuvasti päivittyvää asiantuntemusta. Politiikan toimittajana uransa aloittanut Suorsa on kirjoittanut viineistä 1980-luvulta, Mykkänen 1990-luvulta.
Nykyään Suorsalla on oma yritys, joka kustantaa Viiniopas-applikaatiota ja tuottaa muita viini- ja olutaiheisia sisältöjä. Ravintola-alalla aiemmin työskennellyt Mykkänen opettaa viinejä Haaga-Heliassa ja Haaga-Perhossa.
Asiantuntemustaan kriitikot päivittävät maistelemalla uutuuksia Suomessa ja ulkomailla. Alko järjestää kuukausittain pressitastingin eli -maistiaiset, jossa esitellään uutuuksia. Alkon perusvalikoimassa on yli tuhat viiniä, joita tuovat maahan sekä yksityiset että valtionyhtiö Altia.
Yhdessä tastingissa voi olla arvioitavana kymmeniä viinejä. Maisteltava viini syljetään aina pois.
”Jos viinejä on vaikka viisikymmentä, aistit alkavat väsyä. Alkoholi ei sentään juurikaan imeydy. Kaikkein puuduttavina on viinien samankaltaisuus”, Suorsa sanoo.
Sekä Suorsa että Mykkänen maistavat ”sokkopuolella”, jossa viineihin tutustutaan ilman tuotetietoja ja puheita. Suorsaa viehättää siellä etenkin keskittynyt tunnelma. Mykkänen valitsee sokkopuolen, koska haluaa haastaa makuaistinsa ja mielikuvituksensa.
”Etiketistä tiedän heti, mihin kiinnittää huomiota. Sokkona joudun enemmän miettimään, mitä tämä oikein on ja minkälaista.”
Suorsan palstalla maksimi on sata pistettä, Mykkäsellä viisi tähteä. Suorsa sanoo, että aistinvaraisessa arvioinnissa pisteyttäminen tuntuu välillä absurdilta. Myös Mykkänen kokee selkeän sanallisen selityksen avaavan parhaiten, mikä viinissä on olennaista. Molemmat kuitenkin myöntävät pisteiden tiivistävän lukijalle, milloin tuote on hintansa arvoinen.
Molempien palstat painottavat uutuuksia, mutta toisinaan kriitikot muistuttavat lukijoitaan myös vanhoista hyvistä tutuista.
”Jos kuluttajat bongaavat pelkkiä uutuuksia, se merkitsee brändien tappajaisia. Vakiintuneiden toimijoiden vuosikymmenten perustyötä pitää kunnioittaa”, Suorsa sanoo.
Kun Mykkänen aikoo kirjoittaa viinistä, hän ostaa sen ja maistaa sen riippumatta siitä, onko se tuttu muualta. Valintoihin vaikuttavat vuodenaika, juhlakaudet, tuotteiden erityispiirteet ja pyrkimys monipuoliseen näkökulmaan.
”Jos esimerkiksi esittelisin vain tosi edullisia viinejä, osa lukijoista kysyisi varmasti, pitääkö aina vertailla sinistä ja punaista maitoa.”
Suorsan viiniharrastus alkoi aikanaan omasta ruokapöydästä, ja ruoka-aspekti on pysynyt mukana. Hän tuplatestaa viinejä nostamalla niistä mielenkiintoisimpia illallispöytään.
”Se muuttaa tastingin arviota harvoin mutta selkiyttää, millainen ruokasuositus viiniin kannattaa antaa.”
Suorsa korostaa, että vaikka viinikriitikko on kokenut asiatuntija, kosketus tavallisen viininostajan arkeen pitää koko ajan säilyttää, eikä itsestään pidä muutoinkaan ryhtyä luulemaan liikoja.
”Jokaisella on omanlaisensa fysiologia, joka saa kokemaan viinit eri tavoin. Parhaassa tapauksessa lukija oppii tuntemaan sekä viiniarvioitsijan maun että oman makunsa.”
Uusimmassa lehdessä
- Työelämäprofessori Laura Saarikoski haluaa opettaa kannattavan journalismin tekemistä. Opiskelijoita kiinnostaisi enemmän se, miten jaksaa työelämää.
- Luottamushenkilön on oltava diplomaatti, sanoo A-lehtien Elisa Miinin
- Haastattelun ja taustakeskustelun raja on selvä vain periaatteena
